Raimo Nousiainen:
Kun Jumala lähettää meidät työhönsä, Hän ei anna meille voimaansa etukäteen, vaan voima annetaan vasta sitten, kun lähdemme liikkeelle uskossa. Meidän on siis astuttava uskossa eteenpäin ja otettava askel luottaen siihen, että Hän antaa voiman tehtävään, johon Hän on meidät kutsunut. Ja parempi onkin lähteä liikkeelle pienessä pelossa ja vavistuksessa, Jumalan työhön, kuin omaa voimaa uhkuen. Sillä Jumalan voima sisältyy niihin sanoihin, jotka Herra sanoi Gideonille: “Mene tässä voimassa” (Tuom. 6:14).
Jeesus sanoo Pyhästä Hengestä Johanneksen evankeliumissa: “Hän on minut kirkastava, sillä Hän ottaa minun omastani ja julistaa teille” (Joh. 16:14). Pyhän Hengen tehtävä ei ole kirkastaa meitä uskovia, vaan Kristusta. Hänen tehtävänsä on pikemminkin tehdä meistä entistä pienempiä. Siksi Johannes Kastajan sanat ovat yhä voimassa: “Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä” (Joh. 3:30).
Kun katsomme apostoli Paavalia, näemme, kuinka hän tuli Korinttoon, ei suuruudella tai voimalla, vaan nöyryydessä. Hän kirjoittaa: “Ja kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja Hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan” (1. Kor. 2:1–5). Ja vielä: “Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa” (1. Kor. 4:20).
Paavali ei siis mennyt korinttolaisten tykö suurena apostolina, vaan heikkouden tilassa. Toisaalla hän sanoo: “Sen tähden minä mielistyn heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin Kristuksen tähden; sillä kun minä olen heikko, silloin minä olen väkevä” (2. Kor. 12:10). Paavali kirjoittaa myös: “Me kuljemme aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän kuolevaisessa lihassamme näkyviin. Sentähden me emme lannistu; vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu” (2. Kor. 4:10–11, 16).
Mutta me uskovat olemme niin kiintyneet tähän vanhaan ihmiseemme, että emme tahtoisi millään luopua siitä. Paavali kirjoittaa: “Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuuntua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista” (2. Kor. 5:4). Me emme tahtoisi uskoa todeksi sitä, että vanha ihmisemme on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, kuten Room. 6:6 sanoo: “Me tiedämme, että meidän vanha ihmisemme on yhdessä Hänen kanssaan ristiinnaulittu.”
Me haluaisimme, että Jumala pukisi tämän vanhan ihmisemme Henkensä voimalla ja että voisimme puhkuen lähteä työhön. Mutta joku on osuvasti sanonut: Jumala ei ole lihan jalostaja. Hän ei jalosta tätä vanhaa ihmisluontoamme, sillä se on ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa. Jumalalla ei ole muuta paikkaa vanhalle ihmisellemme kuin risti — se on sen lopullinen sijoituspaikka.
Uskallammeko me seistä tämän totuuden varassa ja pitää sen totena, että vanha ihmisemme on ristiinnaulittu? Vai kuljetammeko epäuskossa yhä mukana vanhaa luontoa ja annamme näin sielunviholliselle tilaa elämässämme? Epäusko on sekin syntiä. Vanha ihmisemme on kyllä ristiinnaulittu, mutta se tulee todeksi elämässämme vasta uskon kautta. Epäusko pitää vanhan ihmisen hengissä. Me olemme tottelemattomia Jumalan sanalle, jos emme pane pois vanhaa ihmistämme.
Efesolaiskirjeessä Paavali kirjoittaa: “Teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka on Jumalan mukaan luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen” (Ef. 4:22–24). Ja Kolossalaiskirjeessä: “Te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon Luojansa kuvan mukaan” (Kol. 3:9–10).
Vanha ihmisemme on meille kuin tutut tossut tai mukava vanha nuttu, johon on helppo pujahtaa. Mutta me emme voi selitellä syntejämme sillä, että meillä on tuo vanha ihminen. Se on sielunvihollisen tukikohta elämässämme, ja siksi Jumala hyväksyy sille vain yhden paikan: ristin. Vanha ihmisemme estää hengellisen kasvuamme. Meidän kasvumme ja voimamme riippuu pitkälti siitä, hilaammeko vanhaa luontoamme mukanamme. Kumpi meitä hallitsee: Jeesus vai vanha ihmisemme?
Paavali sanoo: “Minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen” (Room. 7:14). Ja edelleen: “Sillä jotka elävät lihan mukaan, niillä on lihan mieli, mutta lihan mieli on kuolema… sillä lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otollisia” (Room. 8:5–8). Ja vielä: “Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää” (Room. 8:13).
Jeesus sanoo: “Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen; mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen” (Luuk. 9:23–24). Jos tahdomme seurata Jeesusta ehjällä ja jakamattomalla sydämellä, meidän on kadotettava oma elämämme ja naulittava vanha ihmisemme ristille. Mutta jos pidämme itsepintaisesti kiinni tästä omasta rajallisesta elämästämme, emmekä suostu siihen vaihtoon — että luovumme omastamme ja saamme tilalle Kristuksen ylösnousemuselämän — silloin jäämme ilman Hänen voimaansa. Onko tuo vaatimus meille, nykyajan kristityille, liian kova? Olemmehan niin tottuneet saamaan paljon, emmekä helposti luovu.
Olemmeko valmiita Paavalin tavoin pitämään kaiken tappiona ja roskana Kristuksen tuntemisen rinnalla? Hän sanoo: “Minä pidän kaikki tappioksi sen ylen kalliin Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, ja olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen” (Fil. 3:8).
Paavali kirjoittaa myös: “Sillä Hänessä (Jeesuksessa) asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt Hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää” (Kol. 2:9–10). Ja vielä: “Olkoon teidän mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa” (Kol. 3:2–3).
Ja Jeesus sanoo: “Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14:33).
Aamen!
