Raimo Nousiainen:
Markuksen evankeliumin luvussa 16 ja jakeissa 15-16 löytyvät Jeesuksen tunnetut sanat: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Johannes jatkaa evankeliumissaan (3:15-16, 18): ”…että jokaisella joka Häneen uskoo olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. … Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.”
Joka ei usko, se tuomitaan tai oikeammin on jo tuomittu, vaikka olisikin kastettu; oli sitten kastettu millä tavalla tahansa, upottamalla tai valelemalla, lapsena tai aikuisena. Kaste pelkkänä toimituksena, ilman uskoa on hyödytön. Kaste on tarkoitettu uskoville. Kasteella ei ole mitään merkitystä uskomattomille ja epäuskoisille, sillä Raamattu sanoo, että ilman uskoa on mahdoton olla Jumalalle otollinen (Hepr. 11:6).
Jeesus sanoi edellä olevassa Markuksen evankeliumin tekstikohdassa (j. 15), että ”menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Raamattu sanoo, että usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17). Tarvitaan ensin sanan kuulemista, niin kuin Jeesuskin sanoi: ”Saarnatkaa evankeliumia.” Sillä eihän kukaan voi huutaa avukseen sitä johon ei usko. Ja kuinka kukaan voi uskoa siihen josta ei ole kuullut? Ja kuinka kukaan voi kuulla, ellei kukaan julista? On julistettava sekä laki että evankeliumi. Lain kautta ihminen tulee synnintuntoon ja näkee syntisyytensä Jumalan edessä. Vasta silloin hänellä on tarve huutaa apua, löytää ja kohdata Vapahtaja Jeesus Kristus. Sillä on niin kuin Jeesus sanoi, etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Toisin sanoen ihminen, joka ei todella tunne olevansa syntinen ja kadotettu Jumalan edessä, hänellä ei ole tarvetta löytää ja kohdata Vapahtajaa, sillä eihän hän edes tiedä, mistä hänet pitäisi vapahtaa.
Jos on niin kuin sanotaan, että ihminen uudestisyntyy kasteessa, niin Suomi ja kaikki muutkin maailman kansat ja ihmiset olisivat uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Ja kuitenkin Jumalan sana sanoo, ettei ”yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä, eikä hän saata tehdä syntiä, sillä hän on Jumalasta syntynyt” (1. Joh. 3:9). Tosin sanoohan Raamattu myös, ettei ole ketään niin vanhurskasta, että tekisi ainoastaan hyvää, etteikö myös pahaa. Mutta on aivan eri asia tehdä syntiä tahallaan ja jatkuvasti tekemättä siitä parannusta, kuin langeta syntiin ja tehdä siitä parannus.
”Kuinka me, jotka olemme kuolleet synnille, vielä eläisimme siinä? Vai ettekö tiedä, että meidät kaikki, jotka on kastettu Kristukseen Jeesukseen, on kastettu hänen kuolemaansa? Meidät on siis yhdessä hänen kanssaan haudattu kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin mekin vaeltaisimme uudessa elämässä. Jos kerran meidät näin on yhdistetty hänen kanssaan yhtäläisessä kuolemassa, me olemme yhtä hänen kanssaan myös ylösnousemuksessa. Mehän tiedämme, että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis nujerrettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä. Joka on kuollut, on vapautunut synnistä. Jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme myös saavamme elää hänen kanssaan. Mehän tiedämme, että Kristus, kuolleista herätettynä, ei enää kuole eikä kuolema enää hallitse häntä. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kertakaikkisesti kuoli synnille, mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Samoin pitäkää tekin itseänne synnille kuolleina mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että tottelette sen himoja.” (Room. 6:2-12)
”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä päästyämme totuuden tuntoon, ei ole enää uhria meidän edestämme. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman; kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä.” (Hepr. 10:26, 28-29)
On hyvin petollista ja vaarallista oman sielun kannalta erehtyä ajattelemaan, että kun on kastettu (oli tuo kastaminen tapahtunut sitten lapsena tai aikuisena, upottamalla tai valelemalla tai jopa molemmilla tavoilla) ja kuuluu seurakuntaan, että nimi elämän kirjassa on ja pysyy ja taivaspaikka on taattu, elipä sitten elämänsä miten tahansa välittämästä Jumalasta ja Hänen tahdostaan. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Jumalan sana sanoo, että joka on tehnyt syntiä Häntä vastaan, sen nimi pyyhitään pois elämän kirjasta ellei tee parannusta synneistään. Vain jos me tunnustamme syntimme ja hylkäämme sen, meille tapahtuu laupeus, sillä vain tunnustettu synti, on anteeksi annettu ja pois pyyhitty synti; ”sillä jos me tunnustamme syntimme on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin, että Hän antaa meille synnit anteeksi ja Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja vääryydestä” (1. Joh. 1:7, 9).
Ja siinä missä synnit on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä, siinä ei uhria niiden syntien tähden tarvita, sillä niitä ei Jumalan edessä enää ole: Hän on heittänyt ne selkänsä taa, upottanut ne merten syvyyteen.
