Tuomarien kirjassa kerrotaan Gideonista, jolle Herra puhui näin: “Mene tässä voimassasi ja vapauta Israel Midianin kourista; minä lähetän sinut.” Mutta Gideon vastasi: “Oi Herra, millä minä vapautan Israelin? Minun sukuni on heikoin Manassessa, ja minä itse olen kaikkein vähäisin isäni perheessä.” Herra sanoi hänelle: “Minä olen sinun kanssasi, ja sinä voitat midianilaiset niin kuin yhden ainoan miehen.” (Tuom. 6:14-16)
Herra ei ensin luvannut Gideonille uutta voimaa ja sitten lähettänyt häntä liikkeelle. Ei, Hän sanoi: “Mene tässä voimassasi.” Meidänkin on otettava tuo uskon askel ensin. Kun sen otamme, silloin meillä on myös voima tehdä se työ ja tehtävä, mihin Jumala meidät lähettää. Usko edeltää voiman kokemista.
Mutta onko meillä tämän ajan uskovilla tällaista uskoa? Kun Jeesus oli ajanut riivaajan ulos pojasta ja poika tuli terveeksi, opetuslapset kysyivät Häneltä: “Miksi me emme voineet ajaa sitä ulos?” Jeesus vastasi: “Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: ‘Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta.” (Matt. 17:19-20)
Missä ovat tämän ajan seurakunnan keskeltä ne ihmeet ja merkit, joista Jeesus puhui? Hän sanoi: “Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotain kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” (Mark. 16:17-18) Entä kaikki muutkin Jumalan ihmeteot?
Me rukoilemme, että Jumala täyttäisi meidät Hengellään ja pukisi meidät voimalla. Ja kuitenkin Raamattu sanoo: “Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” (2. Kor. 4:7) Tämä voima on jo meissä, jos olemme uudestisyntyneet Jumalasta. Mutta meiltä puuttuu uskoa lähteä liikkeelle, että tuo Jumalan voima voisi ilmetä ja tulla näkyväksi meidän saviastiamme, meidän elämämme kautta. Sillä Raamattu sanoo: “Kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut — meidän uskomme.” (1. Joh. 5:4)
Mutta “ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on, ja että Hän palkitsee ne, jotka Häntä etsivät.” (Hepr. 11:6) Uskon kautta Nooa rakensi arkin. Uskon kautta Aabraham oli kuuliainen ja lähti siihen maahan, jonka hän sai perinnöksi. Uskon kautta Saarakin sai voimaa synnyttää suvun, vaikka oli jo iäkäs. Uskon kautta Aabraham uhrasi koetukselle pantuna Iisakin. (Hepr. 11:7-8,11,17)
Ja mitä minä vielä sanoisin? “Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista, Samuelista ja profeetoista, jotka kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupausten täyttymisen, tukkivat jalopeurain kidat, sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekan terää pakoon, voimistuivat heikkoudessa, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.” (Hepr. 11:32-34)
Missä on minun ja sinun, meidän uskomme? Olemmeko me kuin Tuomas, joka sanoi: “Ellei minä näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani niihin ja kättäni hänen kylkeensä, en usko.” Täytyykö Jeesuksen tulla meidänkin tykö ja sanoa: “Ojenna sormesi ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä minun kylkeeni, älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen.” Ja kuitenkin Jeesus sanoi: “Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat.” (Joh. 20:25-29)
Kun Jumala sanoo meille: “Mene tässä voimassasi, minä lähetän sinut,” teemmekö me samoin kuin Gideon ja alamme selittämään omaa heikkouttamme? Sanommeko: “Minun sukuni on vähäinen ja minä olen vähäisin isäni perheessä”? Jumala ei katso meidän kykyihimme tai voimiimme. Hän valitsee sen, jonka Hän hyväksi näkee — usein juuri sen, joka on heikoin. Hän valitsee sen, mikä on heikkoa, tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on voimakasta, sillä “Hän on heikoissa väkevä.” Kun Jumala sanoo: “Mene tässä voimassasi,” tähän käskyyn sisältyy myös se voima, että juuri heikoin voi tehdä Jumalan tahdon. Kun otamme uskon askeleen ja lähdemme liikkeelle, silloin meillä on voima tehdä Jumalan tahto — mutta ei koskaan ennen tuota uskon askelta.
Olemmeko me valmiit lähtemään liikkeelle uskossa, kun Hän sanoo: “Mene — tässä voimassasi minä lähetän sinut?” Kuulemmeko me Hänen äänensä ja tunnemmeko me sen? Kuuntelemmeko me Hänen ääntään ja olemmeko kuuliaisia? Onko meillä nuo kuulevat “lampaan korvat”? Muistammeko, että “usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” (Hepr. 11:1)? Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat, ja kun kuulevat Hänen äänensä, lähtevät liikkeelle.
