Raimo Nousiainen:
Tutussa Raamatun tekstissä kirjoitetaan:
Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?” (Matt. 14:27-31).
Tästä Raamatun kertomuksesta käy hyvin ilmi, kuinka usko voi meitä kantaa ja kuinka epäusko voi meidät hukuttaa. Kun Jeesus sanoi Pietarille: ”Tule!”, niin Pietari uskoi Jeesuksen sanan. Pietari uskoi, että hän yhdessä Jeesuksen kanssa pystyisi kävelemään veden päällä pysyen sen pinnalla. Mutta kun Pietari käänsi katseensa pois Jeesuksesta ja ympärillään vallitseviin olosuhteisiin sekä siihen, kuinka myrskysi, sai epäusko vallan ja hän alkoi vajoamaan.
Näin käy myös meille jos me hetkeksikään menetämme tuon uskon näyn, ja käännämme katseemme pois ristiinnaulitusta ja vertavuotavasta Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta, ja unohdamme Hänen sanansa. Me alamme vajota niin kuin Pietari, kun hän käänsi katseensa pois Jeesuksesta ja epäusko saa meistä kohta vallan ja vajoamme epätoivoon ja masennukseen.
Kun elämän myrskyt ja olosuhteet riepottelevat ja ahdistavat meitä, jäämme kovin helposti tuijottamaan niihin ja unohdamme Hänet, Herran, joka on kaikkien olosuhteiden yläpuolella. Hänelle, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä voi sanallaan vaientaa rajuimmankin myrskyn vain sanomalla: ”Vaikene ole hiljaa!”. Jos katseemme ja sydämemme ei ole uskonsitein kiinnitetty Häneen, Jeesukseen Kristukseen, joka on uskomme alkaja ja täyttäjä, niin me emme kestä näissä elämän myrskyissä ja ristiaallokoissa. Sillä tuo meidän oma purtemme, joka on rakennettu omassa viisaudessa ja voimassa, uskonnollisuuden ja omavanhurskauden rakennustarpeista hajoaa ensimmäisen myrskyn tullessa. Mutta jos elämämme on kätketty Kristuksen kautta Jumalassa, niin voimme laulaa niin kuin eräässä hengellisessä laulussa runoillaan:
Pauhatkoonpa elon meri, purteen kestää sen. Turvan antaa pyhä veri, siksi pelkää en. Purtenani ompi armo, armo ikuinen. Turhaan uhkaa meren tarmo, viima vihainen. Johdossa saan olla Herran, taivaan Kuninkaan. Hänpä voitti meren kerran, Hältä avun saan. … (Aatu Heiskanen, 1886-1941; Hengellinen laulukirja nro 416)
Miksi emme astuisi tuohon turvalliseen armon purteen, joka kantaa meidät jokaisen varmasti ja turvallisesti elämän meren yli iankaikkisen rauhan rantaan ja iankaikkiseen elämään.
