Raimo Nousiainen:
”Jos sinä käännyt, niin minä annan sinun palata, ja sinä saat seisoa minun edessäni. Ja jos sinä tuot esiin jalon, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani.” (Jer. 15:19)
Jumala sanoi nämä sanat profeetta Jeremialle silloin, kun tämä valitti raskasta kutsumustaan. Jumala ei sanonut Jeremialle, että hänen on pakko kääntyä, eikä Hän kääntänyt Jeremiaa väkisin, vaan sanoi: jos sinä käännyt, niin sinä saat seisoa minun edessäni. Ja jos sinä tuot esiin jaloa etkä arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani. Jeremialla oli siis vapaus päättää, toisik o hän esiin jaloa vai arvotonta: puhuisiko hän Jumalan tahdon ja mielen mukaisia sanoja, vai ihmisten mielen mukaan heidän korvasyyhyynsä. Tekisikö hän Jumalan täydellisen tahdon, vai astuisiko hän pois Jumalan tahdosta Hänen ”sallivaan tahtoonsa”? Se oli Jeremian omassa valinnassa – ”jos sinä tahdot.”
Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon. Ihminen voi joko elää yhteydessä Häneen ja Hänen tahdossaan sekä saada siunaukset, tai elää Hänen ”sallivassa tahdossaan”, välittämättä Hänestä, noudattaen omaa tahtoaan ja omia himojaan – ja lopulta niittäen sen seuraukset. Tämä Jumalan ihmiselle antama vapaa tahto näkyy jo Raamatun ensimmäisillä lehdillä.
1. Moos. 2:9, 16–17 kertoo, että Jumala istutti paratiisiin kaikenlaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä; myös elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun. Jumala sanoi ihmiselle: ”Syö vapaasti kaikista muista puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.”
Jumala ei rakentanut aidanpätkääkään tuon puun ympärille eikä käskenyt enkeleitä vartioimaan sitä. Hän vain ilmoitti tahtonsa: älä syö, ettet kuolisi. Kun Raamattua luemme eteenpäin, näemme, ettei Jumala millään tavalla estänyt Eevaa ottamasta puusta ja syömästä sen hedelmää yhdessä Aadamin kanssa. He tiesivät Jumalan tahdon, mutta koska Jumala oli antanut ihmiselle vapaan tahdon, he saattoivat valita: totella Jumalaa vai kuunnella sitä toista ääntä, joka sanoi: ”Ette suinkaan kuole.” Ja kun vaimo vielä näki, että puu oli hyvä syödä, ihana katsella ja haluttava, koska se antoi ymmärrystä, niin ”eikun syömään vaan”, kun kerran itse sai valita.
Näin he astuivat pois Jumalan täydellisestä tahdosta ja siirtyivät oman tahdon tielle – Jumalan ”sallivaan tahtoon”. Ja tämän valinnan tähden jokainen ihminen syntyy maailmaan syntisenä, Jumalan ”sallivassa tahdossa”, ei Hänen täydellisessä tahdossaan. Niin kuin Room. 5:18 sanoo: ”Niin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi…”
Mutta tämä ei ole Jumalan varsinainen tahto. Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Jumalan ”sallivaa tahtoa” on se, että ihminen joutuu kadotukseen – ei siksi, että Jumala niin haluaisi, vaan siksi, ettei ihminen ota vastaan rakkautta totuuteen. Jeesus itse sanoo: ”Sillä minun Isäni tahto on, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä.” (Joh. 6:40)
Mutta Jumalan ”sallivassa tahdossa” eläminen ei valitettavasti ole vain uskomattoman maailman elämän tapa. Myös uskovat, Jumalan omat lapset, voivat astua pois Jumalan tahdosta Hänen ”sallivaan tahtoonsa” tekemällä tai pyytämällä asioita ilman todellista rukousta ja Jumalan tahdon etsimistä. Anomme ja rukoilemme tietyistä asioista viikosta toiseen, ehkä vuosien ajan, niin kiihkeästi, että unohdamme Jeesuksen omat sanat: ”Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”
Niinpä Jumala joskus saattaa sallia meille tapahtua sen, mitä olemme pyytäneet – vaikka se ei olisikaan meille hyväksi. Uskon, että jokainen Jumalan lapsi jossakin elämänsä vaiheessa poikkeaa Jumalan parhaasta tahdosta Hänen ”sallivaan tahtoonsa”. Ei ole ketään niin vanhurskasta, joka tekisi vain hyvää eikä koskaan pahaa. Ja niin me joudumme korjaamaan niitäkin ”hedelmiä”, jotka eivät jälkikäteen olekaan niin miellyttäviä kerätä.
Sananl. 14:12 sanoo: ”Moni tie ihmisen mielestä näyttää oikealta, mutta lopulta se on kuoleman tie.”
Jumalan tahto on kyllä se, että evankeliumin sanoma leviää maailmaan. Mutta onko Jumalan tahto juuri sinun tai minun kohdallani, että lähtisimme esimerkiksi Kiinaan tai Intiaan? Vai onko Hänen tahtonsa, että olemme Kristuksen tuoksu juuri sillä paikalla, sillä paikkakunnalla ja siinä työpaikassa, jossa nyt olemme? Sekin on kysyttävä rukouksessa.
On suuri pettymys huomata Jumalan lapsena olevansa väärässä paikassa väärään aikaan – tai että avaa suunsa silloin, kun pitäisi olla vaiti, tai on vaiti silloin, kun pitäisi puhua. Nuorina uskovina meillä oli, ja usein on yhä, palava halu ja into puhua Jumalan sanaa ja kertoa Jeesuksesta ja omasta uskoon tulosta. Se on hyvä asia. Mutta Raamattu sanoo: ”Ilman taitoa ei into ole hyväksi.” (Sananl. 19:2)
Yli-innokkuudellamme olemme joskus tehneet itsemme toisille vastenmielisiksi. Siksi muistutus on tärkeä: ”Kultaomenia hopeamaljassa ovat sanat, sanotut aikanansa.” (Sananl. 25:11)
Siksi meidän tulisi rukoillen etsiä Jumalan tahtoa ja pyytää, että Hän johdattaisi meitä niissä teoissa, jotka Hän on edeltä valmistanut, ja vaikuttaisi meissä sen, mikä on Hänelle otollista. Näin Hänen hyvä tahtonsa voisi tapahtua elämässämme.
Mutta jos – ja kun – olemme poikenneet Hänen täydellisestä tahdostaan Hänen ”sallivaan tahtoonsa”, on parasta palata kiireesti katuvana armoistuimen eteen löytääksemme armon avuksi oikeaan aikaan. Silloin saamme jälleen aloittaa matkanteon Jeesuksen verellä pestyinä, ikään kuin puhtaalta pöydältä.
