Raimo Nousiainen:
”Ja heidän vaeltaessaan Jeesus poikkesi erääseen kylään, ja eräs nainen, nimeltä Martta, otti Hänet kotiinsa. Ja hänellä, Martalla, oli sisar, Maria nimeltä, joka asettui Herran jalkojen juureen ja kuunteli Hänen puhettansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: ‘Herra, etkö välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano hänelle, että hän minua auttaisi.’ Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ‘Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.’” (Luuk. 10:38-42)
Tämä Maria on sama nainen, josta Jeesus ajoi ulos seitsemän riivaajaa (Mark. 16:9). Hän on myös sama Maria, joka pesi Jeesuksen jalat kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan sekä voiteli ne kalliilla nardusvoiteella, niin että koko huone tuli täyteen tuoksua (Joh. 11:2). Tämä hajuvoide maksoi miehen koko vuoden palkan. Sama Maria oli myös se, jolle Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen ennen kuin Hän meni ylös Isän luo (Joh. 20:16–17). Jeesus itse sanoi: ”Joka saa paljon anteeksi, se rakastaa paljon.” (Luuk. 7:42–47)
Närkästymmekö me, tämän ajan opetuslapset, samoin kuin tuolloin jotkut opetuslapset närkästyivät tuon kallisarvoisen voiteen “tuhlauksesta”? Hämmennymmekö siitä, että Maria halusi viipyä Jeesuksen jalkojen juuressa eikä tullut auttamaan “Marttoja” palvelutehtävissä? Olemmeko me, niin sanotut Martat, järjestäneet oman elämämme asiat tärkeysjärjestykseen niin kuin Jeesus meitä opettaisi?
Oletko sinä — olenko minä — laskenut koko elämäsi Jeesuksen jalkojen juureen? Jeesus nimittäin sanoo, että tarpeellisia on vähän, tai oikeastaan vain yksi ainoa. Olemmeko me valinneet tuon hyvän osan, jota ei oteta pois niiltä, jotka siihen tarttuvat ja siinä pysyvät?
Jeesuksen jalkojen juuressa viipyminen ei ole vain naisille tarkoitettu paikka, vaan se kuuluu myös meille miehille. Jos me haluamme löytää pyhyyden, voiman ja voitelun, ne löytyvät vain Jeesuksen jalkojen juuresta. Juuri siellä punnitaan rakkautemme ja uskollisuutemme Häntä kohtaan. Se näkyy siinä, haluammeko viipyä Hänen läsnäolossaan, vaikka joutuisimme odottamaan Hänen vastaustaan pitkäänkin.
Psalmin kirjoittaja sanoo: ”Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa Sinua, Jumala. Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen? Kyyneleet ovat minun ruokani päivin ja öin, kun minulle joka päivä sanotaan: ‘Missä on sinun Jumalasi?’ … Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa; sillä vielä minä saan kiittää Häntä, minun apuani ja Jumalaani.” (Ps. 42:2–4, 6)
Toisessa Psalmissa sanotaan: ”Hartaasti minä odotin Herraa, ja Hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni.” (Ps. 40:2)
Voi, jospa me tämän ajan kristityt — me Jumalan lapset — oppisimme ymmärtämään rukouksen ja Herran läsnäolossa viipymisen tärkeyden! Silloin voisimme tulla osallisiksi tuosta ihanasta voiteen ja elämän tuoksusta, Marian tavoin vain viipymällä Jeesuksen jalkojen juuressa. Jeesus sanoo: ”Mutta kun sinä rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” (Matt. 6:6)
Mutta meillä on usein niin kiire! Tuskin ehdimme kiireessä edes nopeasti käväistä Herran kasvojen edessä, saati viipyä ja hiljentyä kuunnellen Hänen ääntään. Tarvitsemme aikaa rauhoittumiseen, jotta voimme laittaa syrjään kaikki häiritsevät ajatukset ja oppia kuulemaan Häntä. Jeesus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:27)
Kun menemme Herran eteen, monet ajatukset rasittavat ja hajottavat mieltämme niin, ettemme pysty hiljentymään. Mutta jos viipymme ja kiinnitämme sydämemme Jumalan lupaukseen: ”Älkää mistään murehtiko…” ja jos jätämme taakkamme Hänelle, silloin Jumalan rauha, ”joka on kaikkea ymmärrystä ylempi,” varjelee sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 4:6–7).
Meidän mielemme täytyy turhista ajatuksista, mutta tarpeellisia on vähän — tai vain yksi ainoa. Valitkaamme se hyvä osa, jonka Maria valitsi. Pannaan syrjään kaikki turha ja toisarvoinen. Menkäämme rukouskammioomme ja sulkekaamme ovi. Viipykäämme ja hiljentykäämme Jeesuksen läsnäolossa. Laittakaamme kännykät ja televisiot kiinni — ja sulkekaamme myös omien turhien ajatustemme ovi.
Antakaamme Jeesuksen tulla ja olla elämämme keskipiste, niin että elämme Hänelle, Hänen kauttaan ja Häntä varten. Silloin saamme kokea pyhyyden, voiman ja Kristuksen sisäisen tuntemisen — sen, josta seppä Högman sanoi Paavo Ruotsalaiselle: ”Yksi sinulta puuttuu, ja sen myötä kaikki – Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen.”
Sillä on kirjoitettu: ”Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat, he juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:29–31)
