Marko Kaikula:
Profeetta Elian elämä Raamatussa on kertomus suurista hengellisistä voitoista, mutta myös syvistä inhimillisistä kamppailuista. Se on kertomus uskosta, rohkeudesta ja Jumalan uskollisuudesta, mutta myös uupumuksesta, epätoivosta ja masennuksesta.
Tämän päivän uskoville Elian elämä voi tarjota merkittävää rohkaisua ja opastusta. Maailmassa, jossa kohtaamme monenlaista painetta ja vastustusta, Elian kertomus muistuttaa meitä siitä, että Jumalan työssä on mukana sekä voittoja että tappioita, ja että Jumala on kanssamme molemmissa.
Elian elämässä nähdään selvä kontrasti hengellisten voittojen ja henkilökohtaisten kamppailujen välillä. Yksi Elian suurimmista voitoista tapahtui Karmelinvuorella, jossa hän rohkeasti puolusti Jumalan nimeä ja osoitti epäjumala Baalin palvonnan turhuuden (1. Kun. 18). Tämä tapahtuma on voimakas esimerkki siitä, miten Jumala voi käyttää ihmistä suurten asioiden toteuttamiseen. Se muistuttaa meitä siitä, että Jumala on kaikkivaltias ja että Hän voi saada aikaan suuria voittoja uskon kautta.
Toisaalta, Elian elämä ei ollut jatkuvaa voittoa ja menestystä. Karmelinvuoren voiton jälkeen Elia odotti hengellistä herätystä, mutta sen sijaan kuningatar Isebel vannoi tappavansa hänet. Elia joutui pakenemaan henkensä edestä ja koki syvää masennusta ja epätoivoa (1. Kun. 19). Hän istui kinsteripensaan alla ja toivoi kuolemaa sanoen: ”Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni” (1. Kun. 19:4).
Tämä kontrasti voiton ja masennuksen välillä on hyvin inhimillinen ja samaistuttava. Juuri hetki sitten oli tapahtunut mahtava jumalallinen väliintulo Karmelinvuorella, mutta nyt Elia on pelästynyt, pakenee ja vaipuu syvään masennukseen. Tämä hetki kuvaa hyvin ihmisen kokemusta, kun paineet, pettymykset, pelot ja epäonnistumiset tuntuvat ylivoimaisilta. Tässä tilanteessa Elia ei kuitenkaan jäänyt yksin. Jumala ei hylännyt Eliaa hänen epätoivonsa keskellä.
Jumala ei tullut Elian luo moittien tai tuomiten, vaan lähetti enkelin rohkaisemaan ja vahvistamaan häntä fyysisellä ravinnolla sekä hengellisellä huolenpidolla, jota Elia tarvitsi jatkaakseen matkaansa. Tämä opettaa meitä siitä, että Jumala tuntee tarpeemme ja on valmis kohtaamaan meidät heikoimmilla hetkillämme. Jumalan palvelijoina emme ole immuuneja kivulle, pelolle tai epätoivolle. Elian kokemus erämaassa on erityisen tärkeä meille, koska se osoittaa, että jopa suurten hengellisten voittojen jälkeen saatamme joutua kohtaamaan syvää masennusta ja uupumusta. Juuri näissä tappion hetkissä Jumalan hiljainen läsnäolo voi olla kaikkein merkittävin.
Jumala antoi Elialle käskyn lähteä liikkeelle, ja 40 päivän ja 40 yön jälkeen hän saapui Horebille, Jumalan vuorelle. Oli aika Jumalan ja Elian väliselle kohtaamiselle.
Jumalan moninaiset tavat kohdata ihmisiä
Jumalan tapa kohdata ihmisiä on moninainen ja rikas. Raamattu osoittaa, että Jumala toimii eri tavoin eri tilanteissa ja ihmisille. Hän on kaikkivaltias ja voi ilmestyä ”myrskyn lailla” tarvittaessa, mutta usein Hän lähestyy meitä hiljaisuudessa ja rauhassa. Tämä moninaisuus Jumalan kohtaamisessa heijastaa Hänen ääretöntä viisauttaan ja ymmärrystään luomakuntaansa kohtaan. Hän tietää tarkalleen, mitä tarvitsemme milloinkin ja toimii sen mukaisesti.
Elian kokemus Horebin vuorella on yksi Raamatun vaikuttavimmista kuvauksista Jumalan hiljaisesta läsnäolosta. Kun Elia pakeni kuningatar Isebelin vihaa ja koki syvää masennusta, Jumala ei ilmestynyt hänelle myrskyssä, maanjäristyksessä tai tulessa, vaan ”hiljaisessa huminassa” (1. Kun. 19:12). Alkutekstissä hepreankielinen ilmaus on kol demamah dakah, joka koostuu seuraavista sanoista:
- Kol tarkoittaa ääntä, äänen kuuluvaa ilmestymistä.
- Demamah tarkoittaa hiljaisuutta, tyyneyttä, rauhaa.
- Dakah tarkoittaa ohutta, hienoa tai pehmeää.
Yhdessä tämä ilmaus voidaan kääntää ”hiljainen, ohut ääni” tai ”tyyni hiljaisuus”. Se kuvaa tilaa, jossa Jumalan läsnäolo ilmenee hienovaraisesti ja rauhallisesti, vastakohtana aiemmille suurille ja voimakkaille luonnonilmiöille.
Hiljainen Jumalan läsnäolo on lohduttavaa ja parantavaa. Se voi ilmetä rauhallisena tunteena keskellä kaaosta, sisäisenä varmuutena Jumalan läsnäolosta tai selkeyden hetkenä epävarmuuden keskellä. Jumala tuntee meidät paremmin kuin me itse, ja Hän tietää, milloin tarvitsemme hiljaisuutta enemmän kuin suuria ilmestyksiä. Hiljaisuudessa Jumala voi puhua sydämellemme syvemmällä ja kestävämmällä tavalla kuin mikään ulkoinen merkki tai ihme.
Tänä päivänä, jolloin elämämme on usein kiireistä ja täynnä häiriötekijöitä, hiljainen Jumalan läsnäolo on erityisen tärkeä. Kiireen keskellä voi olla vaikeaa kuulla Jumalan ääntä, mutta etsimällä Häntä hiljaisuudessa voimme kokea Hänen rauhansa ja löytää uuden suunnan elämällemme. Tämä hiljainen läsnäolo muistuttaa meitä siitä, että Jumala on lähellä, vaikka emme näkisikään tai kuulisi Häntä suurissa ja näkyvissä asioissa.
Elian elämän esimerkki rohkaisee tänäänkin
Miten Elian elämä voi sitten rohkaista uskovia tänään? Ainakin minua Elian elämä on rohkaissut viime aikoina kolmella tavalla.
Ensiksi, Elian kertomus muistuttaa meitä siitä, että hengellinen työ ja uskonelämä eivät ole vapaita taisteluista tai kamppailuista. Vaikka emme ehkä kohtaa fyysisiä uhkia samalla tavalla kuin Elia, saatamme kokea henkistä tai jopa fyysistä painetta, yhteiskunnan vastustusta tai henkilökohtaista epäonnistumista. Elian elämä opettaa meille, että nämä kokemukset eivät ole merkki uskottomuudesta, Jumalan hylkäämisestä tai synnistä, vaan osa normaalia inhimillistä elämää ja kasvua uskossa.
Toiseksi, Elian voitot ja kamppailut näyttävät meille, että voitot Jumalan kanssa voivat tulla odottamattomilla tavoilla. Voitto ei aina ole välitön tai näkyvä, mutta se on todellinen, kun pysymme uskollisina Jumalalle. Karmelinvuoren voitto oli suuri, mutta ehkä vielä suurempi voitto oli se, että Elia sai kokea Jumalan huolenpidon ja lohdutuksen silloin, kun hän oli kaikkein heikoimmillaan, juuri silloin kun hän toivoi kuolemaansa. Tämä opettaa meille, että todellinen voitto ei aina ole ulkoisesti havaittavissa, vaan se voi olla sisäinen vahvistuminen ja Jumalan rakkauden kokeminen syvällä sydämessä.
Kolmanneksi, Elian kertomus muistuttaa meitä Jumalan jatkuvasta läsnäolosta ja huolenpidosta. Kun tunnemme olevamme uupuneita ja toivottomia, voimme luottaa siihen, että Jumala näkee meidät ja on valmis auttamaan meitä. Hänen tapansa auttaa voi olla hiljainen ja hienovarainen, mutta se on todellinen ja tehokas. Tämä kehottaa meitä etsimään Jumalan läsnäoloa arjen hiljaisuudessa ja odottamaan Hänen apuaan myös niissä hetkissä, kun tunnemme olevamme kaikkein heikoimmillamme.
Uskon, että tässä on meille tänään tärkeä oppitunti: Vaikka emme aina näe voittoja tai tunne Jumalan läsnäoloa voimakkaasti, se ei tarkoita sitä, että Jumala olisi hylännyt meidät. Elian elämän esimerkki osoittaa, että kamppailut voivat johtaa syvempään ymmärrykseen Jumalan armosta ja huolenpidosta.
Jumalan läsnäolo ei aina ilmene suurten ja dramaattisten kokemusten kautta, vaan usein hiljaisuudessa ja rauhassa. Tämä voi olla lohduttava muistutus niille, jotka erityisesti kamppailevat hengellisen uupumuksen tai epätoivon kanssa. Jumala on läsnä, vaikka emme aina tunnistaisi Häntä suurissa tapahtumissa tai tunne Häntä voimakkaasti. Jumala ei odota meiltä täydellistä uskoa tai voimakasta luottamusta juuri nyt; Hän odottaa vain sydäntä, joka kaipaa Hänen apuaan, vaikka se olisi kuinka heikko.
Keskeistä sekä Jumalan hiljaisessa että voimakkaassa läsnäolossa on Jumalan täydellinen viisaus ja ajoitus. Jumala tietää tarkalleen, milloin tarvitsemme hiljaista lohdutusta ja milloin tarvitsemme voimakkaan ilmestyksen ja kokemuksen.
Hiljaisuus ja voima eivät ole vastakohtia Jumalan toiminnassa, vaan ne ovat osa Jumalan moninaista tapaa kohdata ihmisiä. Kun tunnistamme nämä erilaiset tavat, voimme oppia avautumaan Jumalan läsnäololle kaikissa muodoissaan ja löytää lohdutuksen, rohkaisun ja voiman, jota tarvitsemme jokapäiväisessä elämässämme. Jumalan hiljainen läsnäolo antaa meille rauhan keskellä myrskyjä, ja Hänen voimakas ilmestyksensä antaa meille rohkeutta kohdata suurimmatkin haasteet. Molemmat kokemukset ovat arvokkaita ja välttämättömiä hengellisessä kasvussamme ja suhteessamme Jumalaan.
