Marko Kaikula:
Hyvä lukija, tuon joitakin ajatuksia esille useiden sanojen saattelemana, jotka ovat puhututtaneet minua erityisesti viime viikkojen ja kuukausien aikana. Olen kuunnellut seurakuntalaisia ja omaa perhettäni sekä useita muita ystäviä. Monen elämässä on ollut ja on parhaillaan sairautta ja huolta terveydestä, joka ei tahdo löytää loppuaan. Kaiken tämän keskellä ihminen kyselee, toimiiko Jumala vielä tänä päivänä.
Olen pysähtynyt miettimään ja kysynyt itseltäni, ja kysyn nyt myös sinulta, että uskommeko vielä, että Jumala toimii? Kuuleeko Hän rukouksemme? Onko Hän todella se sama Jumala, joka teki ihmeitä Raamatun päivinä? Vai olemmeko hiljaa alkaneet ajatella, että ihmeiden ja Jumalan suurten tekojen aika on ohi? Ehkä joku meistä on odottanut rukousvastausta pitkään ja alkanut miettiä, onko Jumala unohtanut hänet. Joku toinen taas on saattanut kohdata pettymyksiä niin paljon, että sydämessä on alkanut kyteä epäilys: ”Toimiiko Jumala enää? Onko Hän todella mukana elämässäni?”
Näitä kysymyksiä en esitä kevyesti, sillä ne kumpuavat usein syvästä kokemuksesta; pettymyksistä, odotuksista, jotka eivät ole täyttyneet, ja rukouksista, joihin ei ole tuntunut tulevan vastausta. Minäkin kyselen. Odotan. Kaiken tämän epäilyksen ja pohdinnan keskellä, kun katson Raamattuun, näen, että Jumala on kautta historian pitänyt huolen omistaan ja näyttänyt voimansa tilanteissa, joissa inhimillisesti katsottuna ei ollut toivoa.
Raamattu on täynnä kertomuksia Jumalan suurista teoista. Hän jakoi Punaisen meren, herätti kuolleita, paransi sairaita ja kosketti murtuneita sydämiä. Hän vastasi rukouksiin ja teki mahdottomasta mahdollista. Näitä kertomuksia lukiessani saattaa kuitenkin herätä kysymys: Miksi minä en koe samaa? Miksi Jumala tuntuu joskus niin kaukaiselta? Joskus voi tuntua siltä, että taivas on hiljaa. Rukoukset nousevat ylös, mutta eivät tunnu saavuttavan perille. Odotamme vastausta, mutta viikot, kuukaudet ja jopa vuodet kuluvat ilman selkeää muutosta. Ehkä olet rukoillut parantumista, mutta sairaus jatkuu. Ehkä olet pyytänyt vapautusta taloudellisista vaikeuksista, mutta asiat näyttävät menevän vain huonompaan suuntaan. Ehkä olet pyytänyt Jumalaa koskettamaan läheistesi sydämiä, mutta he vaikuttavat vain etääntyvän uskosta.
Mitä tehdä, kun epäusko alkaa kasvaa sisimmässä? En epäile ollenkaan sitä, etteikö myös uskovan sydämessä epäusko voi alkaa kasvamaan. Kun olen lukenut ensimmäistä kuninkaiden kirjaa, ja erityisesti profeetta Elian elämää, en ole oikein päässyt eteenpäin, sillä olen juuttunut syystä ja toisesta Elian elämänkokemuksiin kiinni. Raamatusta löytyy monia esimerkkejä siitä, miten Jumala toimii – ei aina samalla tavalla, mutta aina uskollisesti. Ja yksi vaikuttavimmista kertomuksista on mielestäni profeetta Elian elämä. Elian aikana Israelin kansa oli kääntynyt epäjumalien puoleen, ja profeetta joutui elämään vaikeassa hengellisessä tilanteessa. Jumala kuitenkin piti hänestä huolen erämaassa lähettämällä korppeja tuomaan hänelle ruokaa. Kuvittele tätä hetkeä; lintuja, jotka tuovat profeetalle leipää ja lihaa! Lisäksi Elia sai juoda vedestä, joka kumpusi virrasta hänen vierellään. Kun virta kuivui, Jumala ei hylännyt häntä, vaan käski köyhää leskivaimoa huolehtimaan hänestä. Tämä leski oli itse äärimmäisessä puutteessa; hänellä oli jäljellä vain kourallinen jauhoja ja vähän öljyä. Mutta kun hän lopulta uskoi Jumalan sanaan ja antoi profeetalle ensin, ihme tapahtui: jauhot eivät loppuneet eikä öljy ehtynyt koko nälänhädän aikana.
”Mutta ei tässä vielä kaikki”, niin kuin urheilutoimittaja Mika Saukkonen usein sanoo. Jumala ei ollut vain huolenpidon Jumala, vaan myös ihmeiden Jumala. Kun Elia seisoi Karmelinvuorella ja haastoi Baalin profeetat, Jumala vastasi lähettämällä tulen taivaasta, joka kulutti alttarin ja osoitti kansalle, kuka on todellinen Jumala. Mutta mitä tapahtui tämän jälkeen? Elia joutui pakenemaan pahoja ihmisiä ja koki uupumuksen ja epätoivon hetken. Hän pakeni erämaahan, istui kinsteripensaan alle ja huusi: ”Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni, minä en jaksa enää!” (1. Kun. 19:4). Elia oli väsynyt, pettynyt ja masentunut; aivan kuten moni meistä tuntee joskus. Ehkä juuri tänään kaiken sairauden ja kärsimyksen keskellä. Mutta Jumala ei hylännyt Eliaa. Jumala ei nuhdellut Eliaa epäuskosta, vaan lähetti enkelinsä antamaan hänelle ruokaa ja juomaa. Kun Elia oli levännyt, Jumala vei hänet Horebin vuorelle ja puhui hänelle. Mutta Jumala ei puhunut myrskyssä, ei maanjäristyksessä eikä tulessa – vaan hiljaisessa tuulen huminassa. Miksi meistäkin usein tuntuu, että Jumala on hiljaa? Aivan liian hiljaa!
Raamattu vakuuttaa, että ”Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti” (Hepr. 13:8). Mutta usein meidän odotuksemme ja Jumalan toimintatavat eivät kohtaa. Me haluamme nopeita vastauksia, mutta Jumala toimii aikataulussaan. Me odotamme suuria ihmeitä, mutta Hän haluaa ensin kasvattaa meissä luottamusta ja kuuliaisuutta. Me haluamme nähdä Hänen voimansa, mutta Hän haluaa antaa meille itsensä – ei vain tekojaan. Olen itse ja usein vaimolleni purnaamisen kautta ymmärtänyt, että kun taivas tuntuu hiljaiselta, se ei tarkoita, että Jumala olisi poistunut. Hän ei ole unohtanut minua eikä sinua. Hän ei ole lakannut rakastamasta minua eikä sinua. Mutta ehkä Hän kutsuu minua ja sinua syvempään luottamukseen. Ehkä Jumala kutsuu minua ja sinua hiljaisuuteen kanssaan.
Epäusko alkaa kasvaa silloin, kun annamme pettymyksille vallan. Tähän ansaan lankeamme joskus liian helposti. Se alkaa, kun unohdamme, mitä Jumala on tehnyt menneisyydessä ja keskitymme vain siihen, mitä emme nyt näe. Ongelmaksi muodostuu usein se, että katsomme Jumalaan menneisyydessä, mutta emme huomaa, että Hän on myös tämän päivän Jumala. Minun sisintäni on viime viikkojen ja kuukausien aikana rohkaissut erityisesti yksi Raamatun tekstikohta, jonka haluan antaa sinulle lukijani samaan hintaan.
”Minä olen Herra, minä en muutu” (Mal. 3:6). Jumala on muuttumaton. Hänen Sanansa ei muutu, vaikka minun tai sinun kokemuksesi muuttuisi. Muistamme myös, että useissa Psalmeissa Daavid huusi usein: ”Miksi olet niin kaukana, Herra?” mutta samalla hän kuitenkin julisti Jumalan uskollisuutta. Jumala ei hylkää minua eikä sinua, vaikka kamppailisimmekin joskus uskonkysymysten kanssa. Uskallan väittää, että Jumalan läsnäolo on arvokkaampi kuin yksikään ihme. Tarvitsemme enemmän Jumalan läsnäoloa omaan ja seurakunnan elämään. Ja uskon, että ihmeitäkin tulemme sen jälkeen vielä kokemaan.
Kun luin kertomusta Eliasta, ymmärsin, että Elia olisi voinut jäädä kinsteripensaan alle, mutta Jumala nosti hänet ylös. Nouse sinäkin kanssani ja jatketaan eteenpäin! Vaikka emme juuri nyt näkisi ihmeitä, se ei tarkoita, etteikö niitä tapahtuisi. Jumala ei ole muuttunut. Hän toimii yhä. Hän ei ole hylännyt minua eikä sinua, eikä Hänen kätensä ole liian lyhyt auttamaan (Jes. 59:1). Tänään, juuri nyt, tässä ja nyt, on aika nousta epäilyksen ja epäuskon suosta. Ei anneta menneiden pettymysten sitoa meitä. Ei anneta hiljaisuuden saada meitä uskomaan, että Jumala on poissa. Jumala on täällä. Hän kuulee rukouksemme. Hän toimii – tavalla ja ajassa, jonka Hän näkee parhaaksi.
Oletko valmis luottamaan Häneen? Minä ainakin haluan tehdä parannusta Jumalaan luottamisen suhteen.
