Jumalan sanan kylvö

Marko Kaikula:

Kevät on sitä aikaa vuodesta, jolloin maata kunnostetaan ja tehdään kylvötyötä. Siementä kylvetään siinä toivossa, että se itää, kasvaa ja tuottaa satoa. Maanviljelijällä on varsin vähän vaikuttamisen mahdollisuuksia niihin olosuhteisiin, joissa hän peltojaan viljelee. Monet seikat riippuvat muista tekijöistä kuin viljelijästä itsestään. Kaikkensa tehtyään viljelijä toteaa, että nyt sato on suuremmassa kädessä.

Raamatun teksteissä puhutaan Jumalan sanan kylvämisestä. Teksteistä voimme nostaa esille sen, että olemme Jumalan työtovereita. Meidät kaikki on lähetetty Jumalan valtakunnan työhön, viljelemään ja varjelemaan Jumalan sanan kasvua, kylvämään sitä eteenpäin.

Raamatussa kerrotaan siitä, kuinka toinen kylvää ja toinen korjaa sadon. Kristittyjen vastuulla on kylvää Jumalan sanan siemeniä. Jumalan sanan kylväjä ei välttämättä näe työnsä tuloksia. Jumalan sanan itäminen ihmisen sydämessä on Jumalan Pyhän Hengen työtä, joka tuottaa satoa iankaikkiseen elämään. Jokainen ymmärtää, jos emme kylvä, emme myöskään voi korjata satoa.

Olemme saaneet Suomessa havaita, että luottamus Jumalan sanan kylvöön on koetuksella. Seurakuntien jakama hyvä siemen ei näytä löytävän kasvualustaa samalla tavalla kuin aikaisempina vuosina. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan viljelijälle ominaista piirrettä. Tarvitaan luottamusta siihen, että kristillinen usko ja Jumalan sana antavat edelleen ihmiselle merkitystä ja sisältöä elämään. Tarvitaan luottamusta siihen, että evankeliumin hyvä sanoma Jumalan armosta, rakkaudesta ja hyvyydestä koskettaa ihmissydämiä. Se herättää vastuuseen lähimmäisen rakastamisesta.

Jokainen meistä on kylväjä omalla paikallaan. Jokainen meistä voi kylvää luottamuksen, toivon ja rakkauden siementä. Mikä on sen parempaa toivon ja rakkauden siementä kuin sana rakastavasta Jumalasta. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16).

Kun kylvämämme Jumalan sanan niin, että jokainen voi ymmärtää sen, pääsee sana kasvamaan ja juurtumaan ja lopulta se kantaa hedelmää. Toisin sanoen sanan kuullut, vastaanottanut ja sitä noudattanut ihminen saa elämän, joka synnyttää hänessä halun jakaa ja julistaa muille sitä samaa Sanaa, jonka hän itse sai. Kaikkivaltias Jumala siunatkoon yhteisen kylvötyömme runsaasti!

Blogi

Tällä sivulla julkaistaan eri kirjoittajien blogi-kirjoituksia. Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Oriveden helluntaiseurakunnan virallista linjaa so. Suomen helluntaiseurakuntien uskon pääkohtia, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta kristillisestä uskosta ja elämästä. Hyviä lukuhetkiä!

TEKIJÄNOIKEUS:

Tekstien luvaton käyttö ja/tai kopioiminen ilman kirjoittajan lupaa on tekijänoikeuslain mukaan kielletty. Lyhyitä otteita ja linkkejä voi käyttää kunhan tekijän nimi ja linkki blogiin on selkeästi ja asianmukaisesti esillä.

Blogia kirjoittavat:

  • Raimo Nousiainen

Uusimmat blogitekstit

Kuolemaa ei enää ole

Julkaistu : 6.12.2023

Parannuksen saarna

Julkaistu : 22.11.2023

Kristuksen kokoinen portti

Julkaistu : 8.11.2023

Sateen kohina kuuluu jo

Julkaistu : 25.10.2023

Vahvalla perustuksella

Julkaistu : 11.10.2023

Ahdistusten kautta voittoon

Julkaistu : 13.9.2023

Tunnetko sinä Jeesuksen?

Julkaistu : 16.8.2023

Valheellisen tiedon levittäminen

Julkaistu : 2.8.2023

Tuhon omaksi vihittyä

Julkaistu : 19.7.2023

Omaisuutta keräämässä?

Julkaistu : 5.7.2023

Usko kantaa

Julkaistu : 21.6.2023

Totuuden Henki

Julkaistu : 1.6.2023

Pidä kiinni voitonseppeleestäsi

Julkaistu : 9.5.2023