Herra viitoittaa oikean tien

Marko Kaikula: 

Miten sinä toimit, kun sinulla on kysymyksiä, joihin haluat saada vastauksen, etkä oikein tiedä mitä sinun pitäisi tehdä? Miten sinä toimit, kun ongelmia tulee eteesi, tai kun tarvitset ohjausta ja neuvontaa? 

Kysymyksessä voi olla vaikkapa pohdinta työpaikan tai opiskelupaikan valinnasta. Kysymyksessä voi aivan hyvin olla myös ihmissuhteet tai taloudelliset asiat, joihin toivoisit neuvoja. Vanhemmat saattavat pohtia kuinka he voisivat rakentavasti neuvoa tai ohjata lapsiaan tai lastenlapsiaan toimimaan tietyssä asiassa.

Entä kenen puoleen kääntyä silloin, kun mielen alueella tuntuu raskaalta ja rauhattomalta? Kuka on sinun korvasi? Kenelle uskoudut ehkä aroissakin asioissa? Mitä teet? 

Ehkä vastauksemme edellä oleviin kysymyksiin on riippuvainen asiasta tai tilanteesta. Eikö totta? Saatamme toimia siten, että tietyssä asiassa menemme aina tietyn henkilön luokse. Asiasta riippuen, meillä voi olla useitakin henkilöitä, joiden puoleen käännymme avun hetkellä. Joillakin puolestaan voi olla niin onneton tilanne, ettei heillä ole syystä ja toisesta ketään, kenen puoleen kääntyä ja saada taakkaa jaettua.

Entä miten tulisi toimia silloin, kun haluaisin tietää Jumalan tahdon oman elämäni suhteen? Mitä Jumala haluaa minun tekevän? Entä jos elämäni on jo aikamoisessa solmussa, niin voinko enää päästä tuntemaan Jumalan tahtoa? Pitäisikö minun vain luovuttaa ja antaa elämän mennä niin kuin se on tähänkin asti mennyt? 

Minulla on hyvä uutinen kerrottavana. Olkoon tilanteemme sinulla ja minulla millainen tahansa, Raamattu osoittaa meille selkeästi, että parhain ohjaus, neuvonta ja apu tulevat Herralta, Jumalalta. Hän ilmoittaa oman tahtonsa, oman tiensä ja omat toimintaperiaatteensa Raamatun Sanassa, jotka Hän haluaa antaa myös meille tiedoksi, kuljettavaksi ja toteutettavaksi.

Jumala lupaa Sanassaan, ettei Hän koskaan jätä eikä hylkää meitä (5. Moos. 31:8). Hän lupaa johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat (Jer. 31:9). Hän lupaa viitoittaa tien niille, jotka turvaavat koko sydämestään Häneen (Snl. 3:6). Herra ohjaa Häneen turvaavien askeleet (Snl. 16:9).

Enemmän kuin mitään muuta, monet kristityt haluavat olla Jumalan tahdolle keskittyneitä kristittyjä. He haluavat olla elämässään oikealla tiellä keskittyen toimimaan kaikessa Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan. Paavali kiteyttää kehotuksen sanan Filippin seurakunnan jäsenille:

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. (Fil. 2:5)

Kristukseen Jeesukseen uskovat haluavat luottaa siihen, että Pyhä Henki johtaa jokaista askelta suoraan eteenpäin, ettei turhia askelia tule vasemmalle eikä oikealle. ”Laske harkiten jalkasi polulle, niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet. Älä poikkea oikealle äläkä vasemmalle, pidä askeleesi kaukana pahasta”, kirjoitetaan Sananlaskujen kirjan luvussa neljä (4) ja jakeissa 26-27.

Ihmisen elämää verrataan usein matkalla oloon. Matka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Kristittyinä so. uskovina meille on hyvin tärkeää, että olemme oikealla tiellä ja että pääsemme perille. Raamatun mukaan ihmiselämässä on kaksi merkittävää tietä: kapea tie ja lavea tie. Kapea tie vie ikuiseen elämään, lavea tie ikuiseen kadotukseen. Ja jokainen ihminen valitsee jommankumman näistä teistä. Mahdollisuus on siihenkin, että ihminen valitsee toisen näistä teistä, mutta myöhemmin päättääkin valita sen toisen tien.

Elämä on valintoja täynnä. Tämä valinnanmahdollisuus ja vapaus tekee usein monesta päätöksenteosta hankalan. Saatamme pohtia, että mitkä valinnat elämässämme ovat viisaita ja järkeviä valintoja? Mikä auttaa meitä löytämään oikean tien ja pysymään oikealla tiellä? 

Meidät opetetaan jo pienestä pitäen olemaan itsenäisiä ja omavaraisia, mieluiten myös mahdollisimman tehokkaita ja menestyviä. Kuitenkin Raamatussa opetetaan juuri päinvastaista: meidän tulisi turvata Jumalaan, eikä itseemme. Tämä ristiriita voi hämmentää ja voi olla vaikeaa toimia vastoin yleisiä normeja ja ihanteita. Raamattu ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö saisi pitää asioistamme huolta. Ennen kaikkea Raamattu kuitenkin rohkaisee meitä turvaamaan Herraan, Jumalaan, eikä itseemme, eikä muihin ihmisiin, ei rahaan, ei menestykseen jne.

Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa. (Snl. 3:5-6)

Meitä kehotetaan läheisempään, kokonaisvaltaiseen ja syvällisempään Jumalan tuntemiseen, joka luonnollisesti vaatii enemmän vaivannäköä kuten pidempää tutustumista Häneen, olemista ja elämistä Hänen läsnäolossaan ja Hänen Sanansa tutkimista. Jumalan tuntemisen tulee olla ensisijaista. Ihmistä varoitetaan nojaamasta omaan ymmärrykseen ja viisauteen. Jumala lupaa tasoittaa tien. Hän lupaa auttaa haasteiden ja vaikeuksien yli. Ihmisen oma rooli on tärkeä, mutta tärkeämmäksi tulee Jumalan toiminta ihmisen elämässä.

Raamattu puhuu paljon anomisesta ja Jumalaan turvautumisesta sekä myös kehottaa kysymään neuvoa Herralta. Tässä on meidän osuutemme ja loput hoitaa Jumala. Hän ei odota meiltä mitään erityistaitoja. Hänen lupaukseensa luottaen saamme kulkea viitoitettuja teitä ja tasoitettuja polkuja.

Kun elämässämme on raskaita tapahtumia ja aikoja, saatamme syvässä ahdingossa ollessamme hätääntyneinä ihmetellä, missä hyvän Jumalan johdatus oikein on. Jumala tietää, mikä on ihmiselle parasta. Tärkeän päätöksen tai muun vaikean valintatilanteen edessä voi joskus tuntua siltä, ettei kehenkään voi luottaa, ei edes Jumalaan. Raamatun Sana kuitenkin vakuuttaa, että kaikissa valintatilanteissa meidän kannattaa luottaa Jumalaan. Hän on apumme ja Hän ohjaa kulkuamme sekä varjelee meitä. Aina.

Blogi

Tällä sivulla julkaistaan eri kirjoittajien blogi-kirjoituksia. Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Oriveden helluntaiseurakunnan virallista linjaa so. Suomen helluntaiseurakuntien uskon pääkohtia, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta kristillisestä uskosta ja elämästä. Hyviä lukuhetkiä!

TEKIJÄNOIKEUS:

Tekstien luvaton käyttö ja/tai kopioiminen ilman kirjoittajan lupaa on tekijänoikeuslain mukaan kielletty. Lyhyitä otteita ja linkkejä voi käyttää kunhan tekijän nimi ja linkki blogiin on selkeästi ja asianmukaisesti esillä.

Blogia kirjoittavat:

  • Raimo Nousiainen

Uusimmat blogitekstit

Missä on meidän uskomme

Julkaistu : 19.3.2025

Jokapäiväinen leipä

Julkaistu : 5.3.2025

Jumalan voima arjen keskellä

Julkaistu : 19.2.2025

Hiljaisuuden aika

Julkaistu : 5.2.2025

Herää valvomaan

Julkaistu : 22.1.2025

Liian hyvä profetia

Julkaistu : 8.1.2025

Hän tuli omiensa tykö

Julkaistu : 11.12.2024

Kutsu minua ja minä vastaan

Julkaistu : 27.11.2024

Hänen tulee kasvaa, minun vähetä

Julkaistu : 13.11.2024

Herran kirkkaus

Julkaistu : 16.10.2024

Voitot ja kamppailut

Julkaistu : 2.10.2024

Rohkeassa uskossa kasvaminen

Julkaistu : 4.9.2024