Marko Kaikula:
En kirjoita tällä kertaa opetuksellista kirjoitusta, vaan ajatuksia, pohdintoja ja ohuita lastuja, jotka ovat olleet mielessäni ja pohdiskelun kohteena jonkin aikaa. Jaan nämä ajatukset sinun kanssasi.
Suomessa seurakunnat muistuttavat toisiaan hyvin paljon. Ei meidän tarvitse mennä kuin naapuriseurakuntaan, niin voimme havaita samanlaisia piirteitä niin toiminnan kuin käytännönkin osalta. Osa seurakuntien ja kirkkojen elämästä ja toiminnasta on hyvin käytännöllistä ja mukautuu perittyihin tapoihin ja vallitseviin olosuhteisiin. Osa taas seurakuntien ja kirkkojen elämästä ja toiminnasta toivotaan olevan mahdollisimman pitkälle samanlaista kuin ensimmäisen vuosisadan kristittyjen elämä seurakunnassa. Näillä erilaisilla käytänteillä ja tavoilla on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa. Yleisesti ottaen voimme mielestäni sanoa, että seurakunnat ja kirkot Suomessa toimivat varsin maltillisesti ja uskollisesti viikko toisensa jälkeen odottaen, että kristinuskon sanoma saavuttaisi ihmiset ja ihmiset löytäisivät elävän uskon Kristukseen Jeesukseen.
Tässä odotuksen tilassa on myös havaittavissa jännitteitä ja ongelmia, jotka osaltaan johtuvat monista nykypäivän ongelmista ja haasteista. Nämä asiat koskettavat kristillisiä seurakuntia tavalla ja toisella. Osan ongelmista ovat seurakunnat ja kirkot itse luoneet. Puolestaan osan ongelmista aiheuttavat yhteiskunnan muutokset ja seurakuntaan ulkoapäin tulevat ohjeistukset, säännöt, painostukset, lainsäädäntö jne. Kaiken näiden keskellä seurakuntien ja kirkkojen tulisi elää ja toimia sekä mennä eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla.
Uuden testamentin sivuilta voimme lukea, että Kristus Jeesus antoi seuraajilleen yhden ainoan tehtävän; ja se on kaikkien kansojen opetuslapseuttamisen (Matt. 28:19-20; UT2020).
Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun oppilaitani. Tehkää se kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heidät noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja muistakaa: minä olen teidän kanssanne joka päivä aikojen loppuun asti.
Tämä Jeesuksen antama käsky merkitsee ensinnäkin uskosta osattomien tavoittamista evankeliumin Sanalla, ja toiseksi näiden ihmisten kasvattamista kohti hengellistä kypsyyttä sen jälkeen, kun he ovat tulleet uskoon. Ajattelen siten, että seurakuntien käytössä olevista resursseista suurimman osan tulisi kohdistua näihin kahteen asiaan; uskosta osattomien tavoittamiseen ja uskoon tulleiden uskon vahvistamiseen ja hengelliseen kasvuun. Nyt kuitenkin suurimman osan seurakuntien toiminnan keskiössä ovat sunnuntain Jumalanpalvelukset, jotka ovat varsin tehottomia uskosta osattomien tavoittamisessa.
Me pidämme hyvin ja uskollisesti yllä toimintaa so. ohjelmaa Kristuksen Jeesuksen omille viikko, kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen. Ei tämä ole yksistään huono asia. Me tarvitsemme Raamatun opetuksen mukaan opetusta, neuvontaa, ohjausta, jopa nuhtelua ja ojennusta. Mutta kaiken tämän kokoontumisen ja opetuksen tarkoituksena tulisi olla se, että me rohkaistumme, voimistumme ja varustaudumme Kristuksen Jeesuksen todistamiseen siellä missä me asumme, liikumme ja olemme. Meidän tulisi olla siis hengellisiä rakennusmiehiä ja -naisia. Päätyömme on Jeesuksen antama ainoa tehtävä: Mennä kaikkialle maailmaan ja saarnata evankeliumin Sana jokaiselle ihmiselle, jotta jokaisesta ihmisestä tulisi Jumalan valtakunnan ja seurakunnan rakentaja.
En millään tavalla halua syyllistää itseäni enkä ketään lukijaa, mutta on hyvä varmasti pysähtyä joskus pohtimaan sitä, miksi me kokoonnumme sunnuntaisin yhteen Jumalan Sanan ääreen, tai miksi me kokoonnumme tiistaisin yhteen rukoilemaan ja miksi me anomme vaikkapa armolahjoja. Kaikilla näillä on oma paikkansa.
Uskon, että tarvitsemme paljon rukousta ja Jumalan äänen kuulemista ja kuuntelemista sekä Raamatusta nousevien periaatteiden tutkimista ja ymmärtämistä. Ja ennen kaikkea tarvitaan rohkeutta uudistua, muuttaa käytänteitä, tapoja ym. Sekin on totta, että tarvitsemme myös sen arvioimista, ovatko rakenteemme seurakuntamme toimintaa auttavia vai pitäisikö niitä muuttaa evankeliumin asian eteenpäin menemiseksi. Ja kaikessa tässä meidän on tärkeä koko ajan muistaa, että Jeesus antoi evankeliumin Sanan eteenpäin viemisen jokaiselle uudestisyntyneelle kristitylle.
Seurakuntien hengellisen alennustilan syynä ei ole seurakunta!
Uskon myös siihen – ja jos olen väärässä, lupaan tarkistaa näkökulmani – ettei seurakuntien ja kirkkojen hengellisen alennustilan syynä ole seurakunta; ei ainakaan yksistään seurakunta. Seurakunta on yhteenliittymä Kristuksen Jeesuksen omista. Seurakunta muodostuu yksilöistä so. ihmisistä; sinusta ja minusta. Me tuomme aina oman säväyksemme, oman elämäntilanteemme, arvomme, asenteemme, osaamisemme jne. yhteen koolle tulleelle seurakunnalle. Joka kerta. Yhdessä me sitten koetamme Raamatun Sanan opetuksen pohjalta toimia Jumalan ja ihmisten edessä oikein. Me luemme Raamattua ja rukoilemme, että voisimme kasvaa Jumalan tuntemisessa ja tuntea Hänen tahtonsa niin meidän yksilöelämämme kuin seurakuntamme elämän osalta.
Syynä on ihmisen oma liha, mieli so. synti. Me olemme ongelma; minä ja sinä. Meidän lihallamme Raamatun opetuksen mukaan on taipumus syntiin. Silloinkin vaikka olemme kääntyneet Kristuksen Jeesuksen puoleen. Silloinkin joudumme käymään jatkuvaa taistelua synnin taipumusta vastaan. Synti on se asia, teko tai toiminta, joka erottaa meidät Jumalasta. Pyhä Henki on annettu meille voimaksi voittaa synnin, kuoleman ja Perkeleen valta elämässämme. Ja Kristus on totisesti voittanut. Ja Hänellä on edelleen sanansa sanottavanaan meille. En sitä ollenkaan kiellä, ettemmekö ihmisinä olisi joskus toimineet toisiamme kohtaan seurakunnan keskellä väärin ja rakkaudettomasti.
Kokoonnumme yhteen seurakuntana, jotta kasvaisimme uskossa ja voisimme yhdessä taistella voittajina perille saakka. Minä tarvitsen seurakuntaa uskossa kasvamiseen. En voisi ajatella kasvavani Jumalan tahdon ja Raamatun opetuksen mukaisella tavalla, jos eläisin ilman seurakuntayhteyttä. Valitettavaa ja harmillista on se, että tässä kristityn vaelluksessa monet väsähtävät, uupuvat ja luovuttavat. Jotkut harmillisesti suuttuvat asiasta ja toisesta ja jäävät tietoisesti seurakunnan elämän ulkopuolelle. He alkavat puhumaan huonoa seurakunnasta ja hengellisistä sisarista ja veljistään. He alkavat Paavalin sanoja lainatakseni ”vetelehtimään kiertäessään talosta toiseen, ja pahempaakin. Heistä tulee juoruilijoita, jotka sekaantuvat toisten asioihin ja puhuvat sopimattomia” (1. Tim. 5:12). Herra heitä armahtakoon. Henkilökohtaisesti itse en uskaltaisi elää siten, että viimeisen henkäyksen ottaessani tässä ajassa, lähden ehkä katkeroituneena, suuttuneena tai vihastuneena Herran tuomioistuimen eteen. Tällaisilla ihmisillä jokin toinen asia on päässyt voitolle, ja Kristuksen Jeesuksen seuraaminen on jäänyt taka-alalle tai kokonaan päättynyt.
Seurakunnan tehtävänä tulisi olla raamatullinen, rakkaudellinen, armollinen, kunnioittava, uudistuva ja ylistävä seurakunta. Näitä arvoja haluamme esimerkiksi Oriveden helluntaiseurakunnassa korostaa kaikessa toiminnassamme ja kohtaamisissamme, ja haluamme myös elää näiden arvojen mukaisesti Jumalan, oman perheen, seurakunnan ja jokaisen ihmisen edessä. Ja tiedämme, ettei tällainen päätös toimia näiden arvojen ja ihanteiden mukaan aina ole helppoa elää todeksi. Tässä mekin tarvitsemme Jumalan armoa. Haluamme, että jokainen kävijä voisi meidän puoleltamme kokea rakkautta, armollisuutta ja kunnioitusta sellaisena kuin hän on. Ja kun olemme käyttäytyneet lähimmäistämme kohtaan väärin, meidän tulee pyytää anteeksi ja elää sovinnossa ja rakkaudessa.
Seurakunta on Jumalan Pojan koolle kutsuma yhteisö. Seurakunta on yhteisö, joka edustaa Jumalan valtakuntaa. Seurakunta on yhteisö, joka saa Jumalan Hengen ja elää Jumalan Hengen vaikutuksen alla. Seurakunta on yhteistö, joka toteuttaa Jeesukselta saamaansa ainoaa tehtävää; evankeliumin sanan eteenpäin viemistä. Mikä valtava etuoikeus on olla mukana kaikessa tässä. Ja vielä suurempaa ja parempaa on luvassa. Me tulemme voittamaan. Jaksa pysyä mukana!
