Marko Kaikula:
Lue aivan aluksi Psalmi 71 kokonaisuudessaan.
Psalmin 71 nimeksi on annettu: Vanhuksen rukous (KR1992). Psalmista huokuu elämässään paljon nähneen ja kauan eläneen kirjoittajan luottamus Jumalaan ja Hänen apuunsa. Psalmin kirjoittaja on elämänsä aikana kokenut monenlaisia tilanteita ja olosuhteita. Hän muistelee nuoruutta, ja katsoo elämäänsä taaksepäin, mutta elää nykyhetkessä mukana ja katsoo myös eteenpäin.
Psalmista 71 puuttuu päällekirjoitus, joten psalmin kirjoittaja jää tuntemattomaksi. On tosin mahdollista, että Psalmi kuuluu edellisen Psalmin (70) yhteyteen, jolloin kirjoittaja olisi kuningas Daavid vanhuutensa päivinä. Kun luemme Psalmin, voimme huomata, että Psalmin kirjoittaja viittaa Jumalan ylistämiseen lyyralla ja harpulla (j. 22), joka on Daavidin kirjoittamissa Psalmeissa ominaista. Vielä voimme nostaa esille puolestaan Psalmin 72, joka päättyy sanoihin: ”Daavidin, Iisain pojan, rukoukset päättyvät tähän” (72:20). Tässä käytetään monikkomuotoa ja viitataan myös edellisiin Psalmeihin. Lisäksi Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä (Septuaginta) noin vuodelta 200 eKr., Psalmin 71 alkuun on lisätty otsikoksi Daavidin (Psalmi). Henkilökohtaisesti ajattelen, että Daavid on tämän Psalmin kirjoittaja, sillä niin samanlaiset ajatukset ja sisältö tulevat esille myös toisissa hänen kirjoittamissaan Psalmeissaan.
Muistamme Daavidin elämästä, ettei hänen elämänsä ollut vain siunausten ja mukavien päivien jatkumoa. Hän eli juonittelun ja valtapelin keskellä ja joutui maksamaan virheistään kovan hinnan. Daavid näki lapsensa kuoleman ja joutui myös kukistamaan verisesti poikansa Absalomin kapinan. Nyt tässä Psalmissa ikääntynyt elämää nähnyt ja kokenut mies kirjoittaa, etteivät ongelmat näytä edelleenkään osoittavan laantumisen merkkejä. Daavid on joidenkin arvioiden mukaan ollut tätä Psalmia kirjoittaessaan hieman päälle 60-vuotias. Kiitettyään Jumalaa kaikesta ja kehotettuaan kaikkia ylistämään Herran nimeä Daavid kuoli rauhallisesti Jerusalemissa 70 vuoden ikäisenä hallittuaan 40 vuotta: ensin Juudaa seitsemän vuotta Hebronissa ja sen jälkeen koko Israelia 33 vuotta Jerusalemissa.
Vaikka Daavid oli mahtava kuningas ja soturi, hänen elämänsä voima, joka esti häntä hajoamasta ja vajoamasta epätoivoon, oli hänen uskonsa ja toivonsa suureen Jumalaan. Hän luotti Jumalan apuun aivan vielä viimeisinäkin elinpäivinään ja -vuosinaan. Daavidille Jumala ei ollut jokin etäinen ja lähestymätön olento. Ei, vaan Daavid julistaa, että Jahve, Israelin Pyhä Jumala, on hänen turvansa, kallionsa ja vuorilinna. Daavid luotti siihen, että Jumala ei unohda eikä hylkää häntä koskaan. Daavid ei kirjoita ihmisen epäonnistumisista tai onnistumisista, vaan yksin Jumalan huolenpidosta. Hän oli kiinnittänyt katseensa Herraan, minkä vuoksi elämän kolhut jäivät hänen Jumalalle osoittamansa ylistyksensä ja kiitoksensa taakse. Daavid oli mies, joka on luottanut Jumalaan koko elämänsä ajan. Hänen suhteensa Jumalaan alkoi hänen nuoruudessaan ja on jatkunut siitä lähtien (j. 5-6, 17) aina kuolemaan saakka.
Raamattu osoittaa meille, että Daavid, Aasaf, Job ja monet muut Vanhan liiton pyhät selviytyivät synkistä hetkistään ja vaikeista elämäntilanteistaan, kun he muistelivat Jumalan uskollisuutta menneille sukupolville. Daavid kirjoittaa, että milloin vain hänen sydämensä tuli murheelliseksi: “Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä” (Ps. 143:5). Samoin teki Aasaf, joka oli leeviläinen, Israelin pappissuvusta. Aasaf oli laulaja ja Daavidin perustaman kuoron johtaja sekä kirjoitti kaikkiaan 11 Psalmia. Mutta vaikka Aasafista sanotaan, että hän oli rukouksen mies, näemme, että hänkin vaikeassa elämäntilanteessa kohotti katseensa Jumalan puoleen ja huutaa: “Minä rukoilen Jumalaa, huudan suureen ääneen, minä rukoilen Jumalaa, ja hän kuulee minua” (Ps. 77:2). Aasaf jatkaa vielä sanoen: “Minä muistelen tekojasi, Herra, muistan ihmeitä, joita muinoin teit. Minä ajattelen kaikkia töitäsi, mietin sinun suuria tekojasi”(Ps. 77:12-13).
Laske siunaukset yksittäin!
”Laske siunaukset yksittäin, huomaa Herran hyvyys päivittäin. Muista työnsä suuret, valtavat, uutta intoa ne sulle antavat”, runoilee lauluntekijä Hengellisessä Laulukirjassa (HL335). Hyvä ystävä, laske sinäkin siunaukset yksittäin, niin tulet huomaamaan, että Herran hyvyys ja uskollisuus on ollut myös sinun osanasi. Tulet huomaamaan, ettei Jumala ole unohtanut eikä hylännyt sinua. Hän on ollut sinun kanssasi aivan lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuudesta vanhuuteen.
Muistamme, kuinka evankelista Luukas kertoo dramaattisesti, että kun Pietari oli kolmesti kieltänyt Jeesuksen, niin yllättäen ”Herra kääntyi ja katsoi Pietariin, ja Pietari muisti, mitä Herra oli hänelle sanonut … Hän (Pietari) meni ulos ja itki katkerasti” (Luuk. 22:61-62). Pietarin uskon elpyminen alkoi muistin avulla. Hän muisti Jeesuksen eläviä ja uudeksi tekeviä sanoja, ja sai palata takaisin sakkokierrokseltaan voimalliseksi Kristuksen seuraajaksi.
Varmasti monet meistä olemme usein saaneet suurta rohkaisua ja lohtua, kun olemme jossakin tilanteessa muistaneet jonkun sopivan Jumalan Sanan kohdan tai ajatuksen. Aivan samalla tavalla myös Jumala muistaa parhaat hetkemme. Kun Jumalan luota poispoikennut ihminen kääntyy takaisin Hänen puoleensa, Jumala lupaa: ”Kuitenkin minä muistan liittoni, sen, jonka kanssasi tein, kun vielä olit nuori, ja minä vahvistan välillämme liiton, joka kestää ikuisesti” (Hes. 16:60).
Uuden testamentin puolella on myös monia Jumalan palvelijoita Pietarin lisäksi, jotka kokivat elämässään taisteluita ja monenlaisia haasteita. Ei edes apostoli Paavali välttynyt elämän tuomilta kolhuilta. Itse asiassa tuntuu siltä, kun lukee hänen kokemansa ahdingot ja taistelut, joutuu toteamaan, että itse olen päässyt paljon vähemmällä. Paavali (2. Kor. 11:23-27) esimerkiksi kertoo, että
- hän on ollut usein vankeudessa
- häntä on ruoskittu ylen määrin
- häntä on kivitetty
- hän on ollut kuoleman vaarassa monta kertaa
- hän on ollut haaksirikossa useamman kerran
- hän on ollut vaarassa hukkua
- hän on ollut vaarassa joutua rosvojen käsiin
- hän on joutunut raatamaan ja näkemään paljon vaivaa
- hän on valvonut paljon
- hän on kärsinyt nälkää ja janoa
- hän on palellut vähissä vaatteissa
Paavalin kohdalla kärsimys kuului toimenkuvaan. Hänet kutsuttiin kärsimään Kristuksen tähden ja hän kärsi Kristuksen tähden. Kaikissa näissä kärsimyksissä ja vaaroissa Jumala oli kuitenkin hänen kanssaan. Jumalan omat elävät edelleen suuren heikkouden keskellä ja niin eli myös apostoli Paavali. Mutta kerran Jumala kuivaa jokaisen kyyneleen ja vie omansa sanomattomaan kirkkauteensa. Aivan samalla tavalla myös meillä, niin kuin Daavidilla tai Vanhan tai Uuden testamentin kristityillä, oli elämässään ongelmia ja haasteita. Muistan itse kuulleeni sanottavan, että uskoon tuleminen muuttaa kaiken. On sanottu, että kun Kristuksen Jeesuksen ottaa vastaan, ongelmat loppuvat. Mutta näinhän tosielämässä ei kuitenkaan tapahdu; ei kenenkään kohdalla!
Syksyllä (2022) jaetussa Se löytyi -kirjasessa 16 eri henkilöä kertoo oman elämänkertomuksensa. Useissa näissä kertomuksissa tuli esille se, että ongelmia ja haasteita on ollut ennen ja jälkeen uskoontulon. Osa kertomuksista oli hyvinkin koskettavia. Oli kertomuksia häpeän kokemisesta ja rikollisen elämäntavan jättämisestä. Puolestaan eräs pappi kertoo kirjasessa siitä, kuinka hän raajansa halvaukselle menettäneenä turvautuu edelleen Jumalaan. Usko on auttanut häntä ja nyt vammaisena so. liikuntarajoitteisena hän pystyy uudella tavalla kohtaamaan kohtalotovereitaan.
Uskon, että monen meidänkin kertomuksemme omasta elämästämme voisi olla vaikuttava todistus monelle Jumalasta ja Hänen huolenpidostaan sekä rakkaudestaan. Kaikki kertomukset osoittavat, että kristinuskossa so. uskossa Jeesukseen Kristukseen on todellinen ja yliluonnollinenkin muutos- ja vapautusvoima. Kaikkien kohdalla kertomus ei mene samalla tavalla. Ja vahvasti tulee esille myös se, että uskovillakin voi olla ja useimmiten onkin kaikenlaisia koettelemuksia elämässä ja uskossa. Tätä kaikkea sai kokea myös Daavid, Psalmin 71 kirjoittaja. Mutta Jumala on kaikessa ollut uskollinen. Siksi meidänkin on tärkeä kertoa Jumalan avusta ja hyvyydestä elämämme eri tilanteissa toisille ihmisille so. ja ennen kaikkea tuleville sukupolville.
”Minä julistan tuleville polville kätesi mahtia ja tekojesi suuruutta. Sillä korkeuksiin ulottuu vanhurskautesi ja suuret ovat tekosi. Jumala, kuka on sinun vertaisesi?” (71:18b-19).
Ymmärrämmehän ettei Daavid pyytänyt Jumalalta apua elämän tuomiin haasteisiin ja ongelmiin sen vuoksi, että hän voisi Jumalan ratkaistua ongelmat lähteä hyvillä mielin vaikkapa pelaamaan golfia. Ei. Daavid toivoi pääsevänsä vapaaksi ongelmista sen vuoksi, että hän voisi kertoa Jumalan suurista teoista ja ihmeellisestä avusta tuleville sukupolville. Daavid oli evankelista. Hän halusi kertoa Jumalan ihmeellisistä töistä ja teoista eteenpäin toisille ihmisille. Niin Daavid kuin minäkin joudumme vastaamaan Jumalan vertaisuuteen, ettei ole ketään Hänen vertaistaan!
Jumala on kalliomme, jonka suojaan saamme paeta (j. 3). Me emme lähellekään ymmärrä Jumalan avun runsauden mittaa ja määrää, jota Hän meille osoittaa (j. 15). Jumala ei ole unohtanut tai hylännyt meitä, vaikka joskus saatamme näin ajatella vaikeuksiemme, yksinäisyytemme ja iän tuomien haasteiden keskellä. Daavid Psalmin 71 kirjoittajana ei ainoastaan luottanut Jumalaan vaan hän asetti kaiken toivon suuren Jumalan varaan: ”Herra, sinuun minä turvaan” (j. 1) … ”Sinä olet minun toivoni, Herra” (j. 5).
Meidän on ymmärrettävä, että maallisen toivon ja raamatullisen toivon välillä on suuri ero. Molemmat toivon muodot sisältävät kyllä ajatuksen tulevaisuuden odotuksista. Mutta maallinen toivo on epävarma, koska sen kohde on epävarma, kun taas raamatullinen toivo on varma, koska Jumala on sen kohde; ”Sinä olet minun toivoni, Herra” (71:5). Uskovien tulisi olla ihmisiä, jotka rakentavat toivon näkökulman Jumalan lupauksiin; koska Jumala on uskollinen ja luotettava.
Usein nuoremmat kristityt so. uskovat kyselevät, että kestääkö heidän uskonsa läpi koko pitkän elämän? Muistan, että itsekin olen joskus tätä pohdintaa käynyt. Entä jos jossakin vaiheessa kuitenkin muut asiat tulevat tärkeämmäksi kuin Jeesuksen seuraaminen? Pystynkö ja jaksanko uskoa Jumalaan kaikissa tilanteissa? Myöhemmin ymmärsin, että Jumala, joka oli kutsunut minut, on Jumala, joka varjelisi minut läpi koko elämäni ajan. Mitä ikinä elämä tuokaan tullessaan, Hän olisi aina tukenani. Tämä on myös tänään lukemamme Psalmin 71 todistus ja lupaus.
Valitettavasti on miehiä ja naisia, jotka käyvät uskollisesti Jumalanpalveluksissa joka sunnuntai koko elämänsä ajan, mutta eivät koskaan saavuta tätä rakkaussuhdetta, joka Daavidilla oli Jumalaan. Monet käyvät seurakunnassa perinteen ja tavan vuoksi. Jotkut käyvät seurakunnassa sen vuoksi, että ajattelevat tämän antavan vakuuden ikuiseen elämään so. pelastuksen. Daavidin suhde ja luottamus Jumalaan ei perustunut mihinkään näistä asioista, vaan hänen sydämessään ja mielessään paloi rakkaus Jumalaan. Hän rakasti ja luotti Jumalaan kaikista vastoinkäymisistä ja ongelmista huolimatta. Muistammehan, että Daavid itse sanoi, että ”Jumala on antanut näitä vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja” (j. 20). Silti Hän tiesi, että uskollinen Jumala on hänen kanssaan joka päivä eikä unohda häntä missään elämänvaiheessa. Jumala tuo myös vapautuksen ahdingoista. Sama Jumala, joka oli Daavidin apuna, on sinun ja minun apuna ja turvana tänään.
Kun elämämme kulkee kohti viimeisiä vuosia ja hetkiä ja muisti alkaa heikentyä, voimme tällöinkin turvautua Jumalan ihmeelliseen apuun ja Hänen täydelliseen muistiinsa. Nimittäin Kristuksen Jeesuksen seuraajalla on yliluonnollinen muistin virkistäjä: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut” (Joh. 14:26).
Uskovilla, Jumalan lapsilla, on yksi paikka mennä vaikeiden aikojen tullessa elämässä vastaan: täydellisen ja uskollisen Jumalan luokse. Psalmi 71 puhuu uskosta ja luottamuksesta. Kirjoittaja kerta toisensa jälkeen ilmaisee vakaumuksensa, että Jumala suojelee häntä ja huolehtii hänestä. Muista, Jumala ei myöskään unohda sinua koskaan!
