Raimo Nousiainen:
Raamatun alkulehdillä kuvataan ihmisen alkuperä: “Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen; ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun” (1. Moos. 2:7-9). Jumala antoi ihmiselle käskyn: “Syö vapaasti kaikista muista puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman” (1. Moos. 2:16-17).
Ihminen on siis kokonaisuus, jossa on henki, sielu ja ruumis. Saarnaaja kirjoittaa: “Ja tomu palaa maahan, niin kuin on ollut, ja henki palaa Jumalan tykö, joka sen on antanut” (Saarn. 12:7). Mutta mihin joutuu sielu? Raamatun mukaan Aadamin lankeemuksen tähden ihminen on matkalla kadotukseen, iankaikkiseen eroon Jumalasta, ellei hän usko Jeesukseen Kristukseen.
Kun Jumala loi ihmisen, tämä oli vielä synnitön ja saattoi elää yhteydessä Luojaansa. Synti tuli maailmaan vasta lankeemuksessa, kun ihminen rikkoi Jumalan käskyä vastaan. Mutta kysymys jää: oliko ihmisellä luomisen hetkellä jo iankaikkinen elämä, se elämä, jonka Pyhä Henki synnyttää uudestisyntymisessä? Vai olisiko Aadam saanut osallisuuden Jumalallisesta luonnosta, jos hän olisi ensin syönyt elämän puusta? 1. Mooseksen kirjassa Jumala sanoo ihmisen lankeemuksen jälkeen: “Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, tietämään hyvän ja pahan; kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!” (1. Moos. 3:22).
Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon. Aadam, elävä sielu, oli varustettu järjellä, tahdolla ja tunteilla. Jumala, joka on rakkaus, ei pakota ketään, sillä rakkaus ei toimi väkivalloin. Ihminen voi vapaasti valita, totteleeko hän Jumalaa vai seuraako omia halujaan. Mutta hän kantaa myös vastuun valintansa seurauksista. Jumala sanoi selvästi Aadamille, että hän saa syödä vapaasti kaikista muista puista paitsi yhdestä, sillä tottelemattomuus toisi kuoleman.
Kun käärme houkutteli Eevan, tämä “näki, että puu oli hyvä syödä ja se oli ihana katsella ja haluttava, koska se antoi ymmärrystä” (1. Moos. 3:6). Näin Eeva käytti ymmärrystään ja tunteitaan, jotka lopulta johtivat tahdon valintaan: hän otti hedelmän, söi ja antoi miehelleen. Koska Jumala oli antanut ihmiselle vapaan tahdon, Hän ei estänyt Eevaa valitsemasta väärin. Mutta synnin seurauksena ihmisen yhteys Jumalaan katkesi ja kuolema tuli maailmaan. Ilman uskoa Jeesukseen ihminen jää Aadamin ja Eevan lankeemuksen tähden iankaikkiseen eroon Jumalasta.
Tänäänkin sielunvihollinen käyttää samoja keinoja: hän vetoaa ymmärrykseemme, tunteisiimme ja lopulta tahtoihimme. Hyvän- ja pahantiedon puu näyttää yhä monelle ihmiselle houkuttelevalta, vaikka sen hedelmä tuo kuoleman. Me jokainen olemme jo Aadamissa langenneet ja ilman Jeesusta olemme matkalla kadotukseen. Paavali kirjoittaa: “Niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa” (1. Kor. 15:22).
Efesolaiskirje muistuttaa meitä: “Te olitte siihen aikaan ilman Kristusta, vailla Israelin kansalaisoikeutta ja lupauksen liittojen ulkopuolella, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa. Mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä” (Ef. 2:12-13). Ja Pietari tiivistää: “Te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen” (1. Piet. 1:9).
Raamattu ei kerro tarkemmin, millainen elämän puu oli. Se mainitaan vain paratiisin keskellä kasvaneena. Mutta profeetta Jesaja antaa meille kuvan siitä, miltä elämän puu, Jeesus Kristus, näytti: “Monet kauhistuivat häntä – niin runneltu, ei enää ihmisen kaltainen, oli hänen muotonsa… Hän kasvoi Herran edessä kuin vesa, kuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta… Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava” (Jes. 52:14; 53:2-3). Näinkö elämän puu paratiisissa näytti? Ehkä ei niin houkuttelevalta kuin hyvän- ja pahantiedon puu, mutta sen hedelmä tuo iankaikkisen elämän.
Vielä tänäänkin elämän puu, Jeesus Kristus, kutsuu meitä: “Tule ja syö minusta, saat elämän.” Jeesus ei pakota, mutta rakkaudessaan Hän vetää meitä puoleensa. “Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden olen vetänyt sinua puoleeni armosta” (Jer. 31:3).
Sanotaan, että ihminen on sitä, mitä hän syö. Tämä pätee myös hengellisesti: se, millä ravitsemme sisäistä ihmistämme, vaikuttaa hengelliseen terveyteemme. Ravitsemmeko itseämme “roskaruoalla” vai elämän leivällä, jonka Jeesus tarjoaa? Jeesus sanoo: “Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti” (Joh. 6:48-51).
Jeesus jatkaa: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 6:53-54). Monet loukkaantuivat näistä sanoista, ja Jeesus kysyi opetuslapsiltaan: “Tahdotteko tekin mennä pois?” Simon Pietari vastasi: “Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat” (Joh. 6:67-68).
Jos syömme elämän puusta, meillä on iankaikkinen osa Jumalan ja Jeesuksen luona taivaassa. Jos emme syö, Aadamin lankeemus määrää kohtalomme kadotukseen, “tuliseen järveen, joka palaa tulena ja tulikivenä” (Ilm. 20:15; 21:8).
Ravitaan siis itseämme oikealla ravinnolla. Syödään elämän puusta, syödään elämän leipää, jonka Jeesus meille tarjoaa.
