Raimo Nousiainen:
Seppä Högman sanoi Paavo Ruotsalaiselle: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen myötä kaikki, Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen.”
Mutta onko meillä, sinulla ja minulla, tuo Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen? Olen jakanut tämän kysymyksen kahteen osaan:
- Tunnemmeko me, sinä ja minä, Jeesuksen asuvan sydämessämme?
- Tunnemmeko me todella Hänet, Jeesuksen, joka asuu sydämessämme? Millainen on Hänen sydämensä ja mielenlaatunsa?
Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan” (Joh. 14:23). Tässä on selvä lupaus: jos rakastamme Häntä ja pidämme Hänen sanansa, Hän ja Isä tulevat ja jäävät asumaan luoksemme.
Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeessä: ”Että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän sisällisen ihmisenne puolesta voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta, ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne” (Ef. 3:16-17). Kristus asuu siis uskon kautta sydämissämme.
Galatalaiskirjeessä Paavali jatkaa: ”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän – en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa” (Gal. 2:19-20). Paavali todistaa, että Kristus elää hänessä. Hän oli ottanut Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanaan, oli uudestisyntynyt, ja Jeesus oli tullut asumaan hänen sydämeensä uskon kautta.
Elääkö Kristus sinussa ja minussa? Tunnemmeko todella, että Hän asuu ja elää meissä ja on kanssamme joka hetki? Efesolaiskirjeen 3:17 mukaan Kristus asuu uskon kautta sydämissämme. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että yli 40 vuoden aikana olen saanut tuntea Hänen ihanaa läsnäoloaan todellisena ja oikeana. Hän on vahvistanut heikkoa ja haparoivaa uskoani matkan varrella. Kristus todella asuu sydämissämme, ja Jumalan sana vahvistaa sen. Hän myös antaa meidän kokea sen, ja se on suurta armoa.
Meidän ei kuitenkaan pidä perustaa uskoamme tunteisiin ja kokemuksiin, vaan Jumalan sanaan. Jos uskomme perustuu tunteisiin ja kokemuksiin, vaelluksemme on epävakaata. Pieni kertomus tästä: Tosiasia, Usko ja Kokemus kulkivat aidalla. Tosiasia kulki edellä ja Usko seurasi perässä. Kaikki meni hyvin niin kauan kuin Usko seurasi Tosiasiaa, mutta kun Usko kääntyi katsomaan, tuleeko Kokemus perässä, se putosi aidalta yhdessä Kokemuksen kanssa.
Tunnemmeko Hänet, joka asuu sydämissämme? Millainen on Hänen sydämensä ja mielenlaatunsa?
Jeesus sanoo: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltä” (Matt. 11:29). Galatalaiskirjeessä 5:22 Paavali kuvailee Hengen hedelmiä, jotka ovat: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsehillintä.
Ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille Paavali kirjoittaa: ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Se ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä” (1. Kor. 13:4-8). Näin pysyvät usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Jeesukselle, joka asuu sydämissämme, on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18). Hän on kaikkivaltias.
Jeesus lupasi olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Hän sanoo: ”Ja tämä on minun Isäni tahto, että minä en kadota yhtäkään niistä, jotka hän on minulle antanut” (Joh. 6:39).
Tässä on vain pieni läpileikkaus Kristuksen sydämen ja mielenlaadusta. Paljon jäi sanomatta, mutta tämä antaa ehkä pienen aavistuksen. Emme voi oppia tuntemaan Jeesusta vain sanan kautta; voimme osata Raamatun ulkoa, mutta silti olla tuntematta Jeesusta. Sana on tarpeellinen, mutta Jeesuksen tunteminen vaatii läheistä ja jatkuvaa elämän ja sydämen yhteyttä Hänen kanssaan. Vain tuon yhteyden kautta opimme tuntemaan Jeesuksen sydämen ja mielenlaadun.
Jos Jeesus, jolla on edellä kuvattu sydämen ja mielenlaatu, asuu sydämissämme, eikö sen pitäisi näkyä elämässämme ja vaelluksessamme? Raamattu sanoo: ”Joka sanoo pysyvänsä hänessä, on velvollinen vaeltamaan, niin kuin hän vaelsi” (1. Joh. 2:6). Ja: ”Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä” (1. Joh. 3:6).
Vai onko käynyt niin, että Jeesus asuu sydämessämme, mutta jossain peränurkassa tai peräkammarissa, eikä sydämemme valtaistuinsalissa? Istuuko sydämemme valtaistuimella oma minämme, niin lujasti, että Jeesus on jäänyt vain sivusta seuraajaksi? Jeesus ei työnnä meitä pois valtaistuimelta; meidän on itse laskeuduttava siltä ja annettava paikka Hänelle. Valinta on meidän. Vasta kun Hänet on korotettu sydämemme valtaistuimelle, Hänen sydämensä ja mielenlaatunsa voi ilmetä elämässämme Hänen kunniakseen. Meidän oma minämme estää sen.
Jeesus sanoo: ”Niin ei myöskään yksikään teistä, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14:33). Ja: ”Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen, ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen” (Matt. 10:38-39). Jeesus ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan, ja Hän antoi meille esikuvan, että myös me tekisimme niin kuin Hän on tehnyt (Matt. 20:28, Joh. 13:15-17). Jos tämän tiedämme, olemme autuaita, jos sen myös teemme.
