Raimo Nousiainen:
Voiko ihminen omalla valinnallaan vaikuttaa siihen, viettääkö hän iankaikkisuutensa taivaassa vai helvetissä?
Apostoli Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeessä: “Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja” (Ef. 2:8). Tämän tiedämme: pelastus on yksin Jumalan armoa, uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, ja tuo uskokin on Jumalan vaikuttamaa. Pelastus ei perustu ihmisen tekoihin, vaan uskoon (Ef. 2:9). Raamattu sulkee kaikki ihmiset synnin alle, jotta se, mikä on luvattu, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat (Gal. 3:22).
Paavali sanoo myös: “Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan” (2. Kor. 5:19). Kristuksessa Jumala sovitti koko maailman – koko ihmissuvun – ristillä. Niin kuin Johanneksen evankeliumi julistaa: “Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi” (Joh. 3:16–17).
Jos kerran Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi, vetää ihmisiä puoleensa ja antaa etsikkoaikoja – kuten sanotaan: “Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut” (2. Kor. 6:2) – miksi kaikki ihmiset eivät pelastu? Miksi monien kohdalla Jumalan armo jää turhaksi, ja monet joutuvat kadotukseen? Onko Jumalan sana epäluotettavaa? Ei, sillä “varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan” (1. Tim. 1:15). Ja Jeesus itse sanoo: “Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa” (Matt. 24:35).
Jos siis sana on varma ja luotettava, täytyy syyn löytyä ihmisestä itsestään. Jumala ei pakota ketään pelastukseen. “Missä Herran Henki on, siinä on vapaus” (2. Kor. 3:17). Ihmiselle on jätetty vapaus ottaa vastaan tai hylätä Jumalan armo.
Mooseksen kirjassa Jumala sanoo: “Katso, minä panen tänä päivänä sinun eteesi elämän ja hyvän, kuoleman ja pahan… minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut teidän eteenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen; valitse siis elämä” (5. Moos. 30:15, 19). Valinta on jätetty ihmiselle. Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi, mutta ihmisen tehtävä on valita elämä.
Paavali kysyy: “Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi te antaudutte kuuliaisuuteen, sen palvelijoita te olette – joko synnin kuolemaksi tai kuuliaisuuden vanhurskaudeksi?” (Room. 6:16).
Johanneksen evankeliumissa sanotaan Jeesuksesta: “Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä” (Joh. 1:11–12). Toiset ottivat Jeesuksen vastaan, toiset eivät. Jumala ei estänyt ketään tulemasta, vaan ihmiset itse tekivät valinnan.
Jeesus sanoo: “Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioin hänen kanssaan ja hän minun kanssani” (Ilm. 3:20). Hän ei tule väkisin, vaan odottaa, että ihminen avaa sydämensä oven. On sanottu, että sydämemme oven kahva on vain sisäpuolella – se voidaan avata vain meidän puoleltamme.
Jeesus lausuu myös: “Te tutkitte kirjoituksia, sillä te luulette niissä olevan teillä iankaikkisen elämän; ja ne juuri todistavat minusta. Ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän” (Joh. 5:39–40). Kyse on siis ihmisten tahdosta: he eivät tahdo tulla Jeesuksen luo. Mikä estää? Onko se ihmispelko, synti, ylpeys?
Monet tahtovat taivaaseen, mutta eivät Kristuksen kautta. He eivät tahdo mennä ahtaasta portista (Matt. 7:13), vaan yrittävät omin avuin. Monille juuri Kristus on este – ei siksi, että Jeesus estäisi heitä, vaan siksi, että heidän oma sydämensä ei taivu.
Jeesus sanoo: “Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon” (Joh. 7:37), ja “Joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi” (Ilm. 22:17). Samarialaiselle naiselle kaivolla Jeesus sanoo: “Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan ja kuka se on, joka sanoo sinulle: ‘Anna minulle juoda’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä” (Joh. 4:10). Ja nainen vastaa: “Herra, anna minulle sitä vettä” (Joh. 4:15).
Jesaja julistaa: “Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen; tulkaa ostamaan ja syömään, ilman rahaa ja ilman hintaa, viiniä ja maitoa” (Jes. 55:1). Jeesus ei pakottanut naista juomaan, vaan antoi hänelle mahdollisuuden pyytää.
Kun Jeesus puhui lihansa syömisestä ja verensä juomisesta, “monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: ‘Tämä on kova puhe; kuka voi sitä kuulla?’… Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ‘Tahdotteko tekin mennä pois?’ Simon Pietari vastasi hänelle: ‘Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat’” (Joh. 6:60, 67–68). Jeesus ei pakottanut ketään jäämään, vaan kysyi heidän tahtoaan.
Näistä Raamatun kohdista näemme selvästi: vaikka Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi pelastuksemme puolesta, on valinta jätetty ihmiselle. Voidaan sanoa, että ihmiset ovat synnin orjia Aadamin lankeemuksen tähden, mutta Raamattu vakuuttaa: “että hän vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta koko elämänsä ajan olivat olleet orjuuden alaisia” (Hepr. 2:15).
Jokainen, joka tahtoo, voi tulla vapaaksi synnistä. Jumala kutsuu, vetää meitä puoleensa, antaa etsikkoajan – kerran, kahdesti, kenties kolmesti. Jesaja kehottaa: “Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan, huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on” (Jes. 55:6). Jeremian kirjassa Jumala sanoo: “Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden olen vetänyt sinua puoleeni armosta” (Jer. 31:3).
Kukaan ei voi tulla Jeesuksen luo ilman Isän vetämistä (Joh. 6:44). Meidän tehtävämme on vastata kutsuun. Mutta voi meitä, jos suljemme korvamme ja sydämemme. Voi meitä, jos synnin nautinnot tai ihmispelko estävät meitä ottamasta vastaan Jumalan armoa. Ja voi meitä, jos hylkäämme Kristuksen – sillä “joka hylkää minut, se rakastaa kuolemaa” (vrt. Sananl. 8:36).
