Raimo Nousiainen:
Joskus tuntuu siltä, kuin Jumala olisi hylännyt meidät ja unohtanut kokonaan. Tuntuu kuin Hän olisi peittänyt kasvonsa, ettei näkisi meitä, ja sulkenut korvansa, ettei kuulisi meitä. Tällöin sydämessä herää tunne, että Jumala on jättänyt meidät yksin erämaahan tai siirtänyt meidät syrjään odottamaan, aivan kuin kaikki olisi pysähtynyt – hengellinen kasvu lakannut kokonaan.
Ennen niin pitkät ja palavat rukoukset ovat nyt muuttuneet lyhyiksi ja vaisuiksi huokauksiksi. Sanan kuuleminen ja tutkiminen ei enää innosta kuten ennen. Jossain syvällä sisimmässä on edelleen halua ja tarvetta rukoukseen ja Jumalan sanaan, mutta tuntuu kuin jokin pidättelisi kiinni, eikä rukous tunnu nousevan kattoa korkeammalle.
On tullut nisunjyvän kuolettamisen aika. Jeesus sanoo: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin; mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää” (Joh. 12:24). Kaiken meidän lihallisen touhumme ja inhimillisen ponnistelumme on lakattava. Kaiken sen toiminnan, joka lähtee vain meidän omasta voimastamme, täytyy päättyä. Jumala ei tarvitse eikä halua “superihmisiä”, vaan Henkensä täyttämiä ihmisiä, jotka kieltävät itsensä ja antavat Hengen vaikuttaa kauttansa. Sillä me emme voi toteuttaa Jumalan tahtoa omalla voimallamme, vaan ainoastaan Hänen Henkensä kautta. Niin kuin Raamattu sanoo: “Sillä liha, mikä laissa oli heikoksi tullut, sen Jumala teki… että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen” (Room. 8:3–4). Ja: “Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä” (Gal. 5:16). “Sillä me, jotka Jumalan Hengessä vaellamme, olemme todellinen ympärileikkaus, me, jotka Jumalassa Jeesuksen Kristuksen kautta kerskaamme emmekä luota lihaan” (Fil. 3:3).
Meille uskoville tuntuu usein kovin vaikealta odottaa Jumalan aikaa ja Hänen toimintaansa. Saman kokemuksen kohtasi psalmin kirjoittaja: “Minä sanon Jumalalleni, minun kalliolleni: Miksi unhotat minut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisteni ahdistamana? Kun minun viholliseni minua häpäisevät, sanoen minulle kaiken päivää: ‘Missä on sinun Jumalasi?’ Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa, sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua ja minun Jumalaani” (Ps. 42:10–12).
Kun Jumala vie meidät syrjään, kuin siirtää sivuraiteelle, me tulemme levottomiksi ja alamme etsiä syytä tilanteeseemme: mitä olemme tehneet väärin, mikä synti on saanut Jumalan hylkäämään meidät? Toiset uskovat jopa vahvistavat tätä epäilyä, vihjaten että elämässämme täytyy olla jotakin salaista syntiä, tai että emme ole tarpeeksi innokkaita Herran työssä. Etsimme suurennuslasilla syitä tilaamme, ja varmasti löydämmekin jotakin – ja niin alamme jälleen ponnistella omassa voimassamme, potkimme itseämme liikkeelle touhuamaan.
Toisten “lihallinen aktiviteetti” tuntuu riittävän pitkälle, kun taas toiset väsähtävät nopeasti. Jumalan tahto on kuitenkin riisua meiltä juuri tuo lihallinen oma-aloitteisuus, että Hän voisi täyttää meidät omalla voimallaan. Hän haluaa tyhjentää meidät, jotta voisi täyttää meidät. Meidän on tultava heikoiksi, jotta Hän voisi olla meissä väkevä. Näin profeetta Jesaja kirjoittaa: “Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat, he juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy” (Jes. 40:29–31).
Kysymys kuuluu: maltammeko me odottaa Jumalan lupausta ja Hänen aikaansa? Vai toimimmeko mekin lihan mukaan, kuten Aabraham, joka väsyi odottamaan Jumalan lupaamaa perillistä? Näin syntyi Ismael, joka oli lihan mukaan syntynyt. Mutta se, mikä syntyy lihasta, on lihaa, eikä se voi periä Jumalan valtakuntaa. Kirjoituksissa sanotaan: “Mutta orjattaren poika oli lihan mukaan syntynyt, mutta vapaan vaimon poika lupauksen kautta… Mutta mitä sanoo Raamattu? ‘Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa’” (Gal. 4:23, 30). Ismael ei kuulunut Jumalan suunnitelmiin, sillä hän syntyi lihan mukaan. Vain Iisak, joka syntyi lupauksen mukaan, kuului Jumalan suunnitelmiin.
“Mutta niinkuin silloin lihan mukaan syntynyt vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin” (Gal. 4:29). Ja 1. Moos. 16:12 sanoo Ismaelista: “Hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan; ja hän on kaikkien veljiensä niskassa.” Kaikki, mikä syntyy meidän lihastamme, on sovittamattomassa ristiriidassa Jumalan Hengen kanssa. “Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sillä lihan mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan” (Room. 8:6–7). “Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiaan vastaan” (Gal. 5:17).
Jumala ei jalosta meidän lihaamme. Ainoa paikka, johon Jumala lihan hyväksyy, on risti – ja vain ristiinnaulittuna. Risti on meidän vanhan ihmisemme lopullinen sijoituspaikka. Siksi Jumala tahtoo murskata meidän “lihan käsivartemme” ja kuolettaa kaiken lihallisen toimintamme. Hän vie meidät erämaahan tai seisottaa meitä syrjässä niin kauan, että opimme tuntemaan Hänen tahtonsa. Hän tahtoo riisua meistä kaiken oman voimamme, jotta olisimme niin heikkoja, ettemme enää luottaisi itseemme, vaan ainoastaan Häneen. Niin kuin apostoli kirjoittaa: “Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka meidän ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin meidän sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä” (2. Kor. 4:16). Ja: “Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan ja näyttäisi tulevan Jumalasta, eikä meistä” (2. Kor. 4:7).
