Raimo Nousiainen:

Tämän päivän maailmassa monilla ihmisillä näyttää olevan ”elämän kirjat” sekaisin. He eivät tiedä, keitä he ovat, mistä he ovat kotoisin, ovatko he miehiä vai naisia, tyttöjä vai poikia – tai jotakin muuta. He eivät tiedä, mistä he ovat tulleet ja minne ovat matkalla. Juostaan vain kuin orava ”elämän pyörässä”, tajuamatta – tai ehkä välittämättä – että kerran tuo elämän pyörä vääjäämättä pysähtyy ja juoksu lakkaa. On tultu perille. Mutta minne?

On suurta Jumalan armoa tietää, kuka on, mihin on matkalla ja kenen luona saa levätä matkan rasituksista ja vaivoista. Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on elämän valkeus.” (Joh. 8:12) Hän sanoi myös: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, hän on tunteva, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunkö minä omiani.” (Joh. 7:17) Lisäksi Jeesus sanoi: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä te luulette niissä olevan teillä iankaikkisen elämän; ja ne juuri todistavat minusta. Ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.” (Joh. 5:39–40) Vain Jeesus voi ja tahtoo antaa todellisen elämän ja tarkoituksen elämälle niille, jotka tulevat hänen luokseen ja ottavat hänet vastaan.

Paavali oli löytänyt vastauksen siihen, kuka hän on ja mihin hän on matkalla. Hän oli kohdannut Jeesuksen – tai oikeammin: Jeesus oli kohdannut Paavalin Damaskon tiellä – ja tuon kohtaamisen seurauksena Paavali oli löytänyt elämän ja elämälleen tarkoituksen. Elämä oli hänelle nyt Kristus, ja Kristuksesta oli tullut hänelle koko elämä. Kuoleman hän näki vain voittona. Paavali oli tullut tietoiseksi siitä, kuka hän on ja mihin hän oli matkalla. Hän sanoo: ”Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen; ja hänen armonsa minua kohtaan ei ole ollut turha.” (1. Kor. 15:10) Hänen ei tarvinnut olla jotakin muuta tai yrittää tulla joksikin muuksi. Hän oli Jumalan armosta juuri sitä, mitä Jumala tahtoi hänen olevan. Hän oli löytänyt oman identiteettinsä Kristuksessa.

Paavali sanoo: ”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto… Minulla on halu täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi.”
(Fil. 1:21, 23) Hän tiesi, ettei elämä pääty fyysiseen kuolemaan. Hän oli varma siitä, että ”ei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38–39) Tämä lupaus koskee kaikkia, jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan omana Vapahtajanaan ja tahtovat pysyä hänessä.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.” (Joh. 1:12)

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” (Joh. 15:4)

On sanottu, että synti pitää meidät erossa Jumalasta – ja Jumala meidät erossa synnistä, jos vain annamme hänen tehdä sen. Hän ei tee sitä vastoin tahtoamme.

”Sillä missä Herran Henki on, siinä on vapaus.” (2. Kor. 3:17) Meillä on siis vapaus valita Jumalan tahdon ja oman tahdon välillä: joko seurata Jeesusta ja uskoa häneen iankaikkiseksi elämäksi – tai olla uskomatta ja seuraamatta häntä, iankaikkiseksi kadotukseksi.

”Joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh. 3:18) Voimme siis olla tässä elämässä kuolleita kahdella tavalla: joko kuolleita Jumalalle ja eläviä synnille, tai kuolleita synnille ja eläviä Jumalalle. Tämä ratkaisee iankaikkisen osamme – sen, missä vietämme ikuisuutemme.

Tänä päivänä näyttää siltä, etteivät monet usko helvettiin ja kadotukseen. Jotkut jopa väittävät, että koska Jumala on rakkaus, ei hän voisi tuomita ketään kadotukseen. Mutta ehkä juuri siksi, että hän on rakkaus, hän ei voi pakottaa ketään vastoin tahtoaan taivaaseen. Kaikki muu on jo tehty puolestamme valmiiksi. Valinta on meidän: vastaammeko Jumalan rakkauden kutsuun vai käännämme sille selkämme? Niiltä, jotka eivät usko, että kadotus ja helvetti ovat olemassa, tahtoisin kysyä: Entä jos se sittenkin on totta? Eikö olisi parempi pelata varman päälle? Minä olen vakaasti sitä mieltä, että on parempi pelätä helvettiä kuin pelätä helvetissä. Sillä sieltä ei ole paluuta eikä pois pääsyä, vaikka siellä tekisi kuinka parannusta. Kun kerran lähdemme tästä ruumiista ja fyysinen elämä päättyy, olemme lopullisesti siinä paikassa ja sen herran luona, jota olemme täällä palvelleet ja palvoneet ja jolle olemme elämämme antaneet.

”Mutta että te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi…” (Mark. 2:10) Tämä valta koskee tätä elämää – ei enää sen jälkeen, kun fyysinen elämä on päättynyt.

Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta vahvistaa tämän totuuden:

”Rikas mies nosti silmänsä tuonelassa, ollessaan vaivoissa, ja näki Aabrahamin kaukana ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: ’Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä.’ Mutta Aabraham sanoi: ’Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän ja teidän välille vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääse yli meidän luoksemme.’” (Luuk. 16:23–26)

Eikö siis olisi parempi antaa elämänsä Jumalan käsiin jo nyt – tässä hetkessä – eikä jättää sitä huomiseen? Sillä emme tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, tai tuleeko meille edes huomista. Jeesus voi nyt tässä hetkessä puhdistaa meidät synneistä kalliilla verellään ja vapauttaa synnin orjuudesta ristinsä kautta. Vain Jeesus voi antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Silloin sinun ja minun ei tarvitse kulkea täällä ”pallo hukassa”, epätietoisina siitä, kuka minä olen ja minne olen Nähdään pian!.

Jeesus on luvannut: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen; uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa; jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijan, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.” (Joh. 14:1–3)

Mutta Hän noutaa vain omansa. Hän ei ota niitä, jotka ovat jonkun toisen omia – ne hakee ja vie ”se toinen”. ”Ja joka ei ollut kirjoitettu elämän kirjaan, se heitettiin tuliseen järveen.” (Ilm. 20:15) 18Aamen.