Raimo Nousiainen:
Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja Hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Silloin Jumala sanoi Nooalle: “Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan. Tee itsellesi arkki honkapuista. Tee arkkiin huoneita ja tervaa se sisältä ja ulkoa. Ja näin on sinun se tehtävä: kolmesataa kyynärää olkoon arkin pituus, viisikymmentä kyynärää sen leveys ja kolmekymmentä kyynärää sen korkeus.” (1. Moos. 6:5–6, 13–15)
Se oli varmasti tuohon aikaan melkoinen projekti – tehdä tuollainen arkki sen ajan työkaluilla ja välineillä. Todennäköisesti työvälineet eivät olleet lähelläkään sitä tasoa kuin ne ovat tänä päivänä. Oli asia miten hyvänsä, emme tarkasti tiedä, mutta suuri urakka se joka tapauksessa oli. Olen joskus ajatellut, että jos Jumala olisi antanut minulle saman tehtävän, olisin varmaan etsinyt jonkin mäntyisen kankaan, jossa kasvaisi suuria puita – ainakin rakennusmateriaalit olisivat olleet lähellä.
Nooa oli kuitenkin saanut tehtävän Jumalalta ja hän ryhtyi työhön. Siinä oli varmasti paljon uteliaita katselemassa ja kyselemässä, mitä Nooa oikein rakentaa. Kun Nooa sitten kertoi, että Jumala antaa tulla vedenpaisumuksen koko maan ylle, kuului varmasti ihmisten joukosta naurunhörähdyksiä ja ivallisia kommentteja. Mutta arkki kuitenkin valmistui. Kuinka kauan siihen kului, sitä Raamattu ei tarkkaan kerro. Nooa oli viidensadan vuoden ikäinen, kun hänen poikansa Seem, Haam ja Jaafet syntyivät, ja vedenpaisumuksen tullessa hän oli kuudensadan vuoden ikäinen. (1. Moos. 7:6) Arvioiden mukaan rakentaminen kesti siis noin 80 vuotta.
Jumala lähetti Nooan luo kaikki ne eläimet, joista Hän oli puhunut, ja ne menivät Nooan luo arkkiin, kaksittain, niin kuin Herra oli käskenyt. Ja Herra sulki oven heidän jälkeensä. (1. Moos. 7:1–16) Sitten tuli vedenpaisumus, ja vesi nousi niin, että kaikki korkeat vuoret, jotka olivat taivaan alla, peittyivät – viisitoista kyynärää, eli noin 7,5 metriä, vuorten yli. (1. Moos. 7:19–20)
Kun nuo sateet alkoivat ja vesi nousi yhä korkeammalle, ne, jotka olivat aiemmin naureskelleet ja heitelleet ivallisia kommentteja, olivat varmasti vakavoituneet. He alkoivat ehkä kolkuttaa arkin ovia ja huutaa: “Olisiko siellä vielä tilaa meillekin?” Mutta koska Jumala oli sulkenut oven, se pysyi kiinni. Varmasti moni roikkui arkin reunoilla tai kiipesi sen katolle, mutta kun satoi neljäkymmentä vuorokautta yhtä mittaa, ote alkoi herpaantua. Vain ne, jotka olivat arkissa, pelastuivat.
Tulin uskoon vuonna 1980. Tuolloin, 1980-luvulla, puhuttiin paljon Jeesuksen toisesta tulemisesta. ”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.” (1. Tess. 4:16-17)
Silloin meille, jotka uskoimme tuohon ylöstempaukseen, naureskeltiin ja pidettiin vähän höyrähtäneinä – jopa jotkut papitkin suhtautuivat epäillen. Eräs papinrouva kysyi minulta kerran, uskonko minä todella siihen. Vastasin uskovani – ja uskon tänäänkin. Ylöstempaus ei tullut vielä silloin, eikä se ole tapahtunut tätä kirjoittaessani, mutta se tulee tapahtumaan. Tänä päivänä Jeesuksen paluu on lähempänä kuin koskaan aiemmin. Se, että Herran paluu on nyt lähempänä kuin 1980-luvulla, on selvää, sillä ajan merkit vahvistavat sen. Emme kuitenkaan tiedä päivää emmekä hetkeä – sitä ei tiedä edes Poika, sen tietää Isä yksin. (Matt. 24:36) Mutta meidän ei tarvitsekaan tietää. Riittää, että olemme Jeesuksen omia ja valmiina joka hetki.
Jeesus sanoi: ”Oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.” (Matt. 24:32, 34)
Viikunapuu kuvastaa Israelia. Israelin valtio perustettiin uudelleen vuonna 1948, ja nyt (vuonna 2026) siitä on kulunut 78 vuotta. Raamattu siis sanoo, että tämä sukupolvi – se, joka näki Israelin syntymisen – ei katoa ennen kuin nämä lopunajan tapahtumat alkavat toteutua. Psalmissa 90:10 sanotaan: ”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta tai, jos voimamme kestää, kahdeksankymmentä vuotta.” Olemme siis hyvin lähellä Jeesuksen toista tulemista.
Tänä päivänä uskovat eivät puhu Jeesuksen paluusta samalla tavalla kuin 1980-luvulla, vaikka kyllä se monen mielessä vielä on. Monet kristitytkin tuntuvat siirtävän Jeesuksen tulon jonnekin kauas tulevaisuuteen. Tekevätkö he niin siksi, etteivät ole valmiita kohtaamaan Jeesusta – vai siksi, että ovat niin kiinni tämän maailman asioissa? Ehkä meidän tulisi rohkaistua ja alkaa jälleen julistaa Jeesuksen paluuta yhtä innokkaasti kuin ennen. Se voisi jopa synnyttää herätyksen – jos emme pelkäisi sitä, että meille nauretaan, niin kuin Nooalle naurettiin hänen rakentaessaan arkkia.
Onko Jumala saanut jo sulkea sinut arkkiin – toisin sanoen Kristukseen? Oletko sinä Kristuksessa – pelastettu ja lunastettu?
”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” (Room. 8:1-2)
Meidän on hyvä muistaa, että vain ne, jotka olivat arkissa, pelastuivat. Samoin vain ne, jotka ovat Kristuksessa, pelastuvat. Kristus on meidän arkkimme. Jos me olemme Hänessä ja Hän meissä, pelastumme tulevasta vihasta. Kohottakaamme siis päämme, sillä meidän vapautuksemme on lähellä. ”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” (1. Tess. 5:9)
