Raimo Nousiainen:

Syyskuussa 2001 Yhdysvalloissa tapahtuneet terrori-iskut, jotka johtivat kaksoistornien sortumiseen, saivat aikaan sen, että viranomaiset julistivat “äärimmäisen valmiustilan”. Tämän toimenpiteen taustalla oli pelko uusista iskuista.

Samalla tavalla meidän, Jumalan lasten, tulisi aina olla “äärimmäisessä valmiustilassa”, erityisesti nykyisin, sillä erilaiset eksytykset leviävät laajalle, jopa seurakunnissa ja niin kutsutuissa Raamattuopistoissa. Meidän jokaisen Jumalan lapsen tulee oppia tuntemaan Jumalan sanaa, mieluummin luotettavista ja vanhemmista Raamatun käännöksistä. Voisi melkein todeta: mitä tuoreempi käännös, sitä suurempi väännös. Sanaa on vesitetty selkeyden nimissä, mutta samalla sen alkuperäinen merkitys on hämärtynyt.

Mutta mennään asiaan. Elämme tänään lokakuun 15. päivää vuonna 2025 ja olemme lähempänä Jeesuksen paluuta kuin koskaan aiemmin. Pian pasuuna soi ja käskyhuuto kajahtaa. Kuolleet nousevat katoamattomina, ja me, jotka olemme elossa, temmataan pilvissä Herraa vastaan. Mistäkö tiedän tämän? Ajan merkeistä.

Lähdetään liikkeelle ajan merkeistä. Kolmas Mooseksen kirja, luku 25, kertoo sapattivuosista ja riemuvuosista. Seitsemän sapattivuoden (49 vuotta) jälkeen tulee riemuvuosi, joka on joka viideskymmenes vuosi. Luther oli laskenut, että Aadamista Aabrahamiin, siitä kun hän lähti Harranista, on 40 riemuvuotta. Ja siitä, kun Aabraham lähti Harranista siihen, kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa riemuvuonna, oli tuo 40. riemuvuosi. Siitä, kun Jeesus aloitti toimintansa, tulee vuonna 2028 tai 2029 jälleen 40 riemuvuotta. Eli kaikkiaan 6000 vuotta (6 päivää). Olemme siis sapattivuoden kynnyksellä, tuhatvuotisen valtakunnan, eli seitsemännen päivän aamunkoitossa.

Hoosean kirjassa 6:1–2 sanotaan: “Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä.”

Toisessa Mooseksen kirjassa 19:10–11 puhutaan myös kahdesta päivästä ja kolmannesta päivästä: “Niin Herra sanoi Moosekselle: ‘Mene kansan luo ja pyhitä heidät tänä päivänä ja huomenna, ja peskööt he vaatteensa. Ja olkoot valmiit kolmanneksi päiväksi; sillä kolmantena päivänä Herra astuu koko kansan nähden alas Siinain vuorelle.’”

Jumala sanoo Moosekselle: “Pyhitä heidät tänä päivänä ja huomenna.” Jumalan edessä yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Eli tänään ja huomenna on kaksi päivää, eli 2000 vuotta. Ja peskööt he vaatteensa. Mutta tuo, mitä Jumala puhuu näissä Raamatun jakeissa, on varsinaisesti tarkoitettu Israelin kansalle: “Olkoot valmiit kolmanneksi päiväksi, sillä kolmantena päivänä Herra astuu alas.” Sitä joukkoa juutalaisista, jotka eivät ole uudestisyntyneet, kohtaa vielä tuo Jaakobin ahdistus, jossa Jumala puhdistaa omaisuuskansansa. (Sakarja 13:8)

Me uudestisyntyneet Jeesuksen omatkin olemme saaneet ja voineet pestä vaatteemme, syntimme pois Jeesuksen veressä, kaksi päivää, siis noin 2000 vuotta. Ja me olemme pian tulossa tuon kolmannen päivän aamuvartiohetkeen, ja Jeesus tulee pilvissä noutamaan omiaan, niitä, jotka ovat uudestisyntyneet Jumalan lapsiksi Hänen elävän ja pysyvän sanansa kautta, olivatpa he sitten juutalaisia tai pakanoita, ja vie heidät Isän kotiin, jossa on monta asuinsijaa.

Ja vielä vertaus viikunapuusta. Jeesus sanoi: “Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matteus 24:32–36) Tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin nämä kaikki tapahtuvat. Itse en ole nähnyt kun viikunapuu (Israelin valtio vuonna 1948) puhkesi lehtiin; se oli jo silloin lehdessä, kun synnyin.

Psalmissa 90:10 sanotaan: “Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niin kuin lentäisimme pois.” Minua on puhutellut tuo – “enintään kahdeksankymmentä vuotta” – ja nimenomaan tuo “enintään”. Jumala oikein pysäytti minut siihen, kun luin vielä, mitä noissa seuraavissa psalmin jakeissa sanotaan. Psalmissa 90:11–13: “Kuka ajattelee sinun vihasi ankaruutta, sinun kiivauttasi, niin että sinua pelkäisi? Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen. Herra, palaja jälleen. Voi kuinka kauan? Armahda palvelijoitasi.” Ja Habakuk puhuu tuosta samasta asiasta sanoessaan: “Herra, herätä eloon tekosi jo kesken vuosien, tee se jo kesken vuosien tiettäväksi; muista vihassasi laupeutta.” (Habakuk 3:2)

Niin, me emme tiedä päivää emmekä hetkeä, milloin Herramme tulee, koska sen tietää Isä yksin. Matteus 24:43–44: “Mutta se tietäkää, että jos perheen isäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, niin totta hän valvoisi eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.” Huomaa tuo sana: “hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.” Hän tulee todennäköisesti sinä hetkenä, jona me vähiten osaamme odottaa Häntä. Niin silloin Hän tulee. Sentähden meidän tulee olla aina tuossa “äärimmäisessä valmiustilassa”.

Paavali oli varmaan aina tuossa “äärimmäisessä valmiustilassa” kirjoittaessaan filippiläisille: “Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.” (Filippiläiskirje 1:21) Ja: “Minua haluttaa lähteä täältä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi.” (Filippiläiskirje 1:23) Ja korinttolaisille: “Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.” (2. Korinttolaiskirje 5:8)

Noista Paavalin sanoista kuvastuu, että hän oli aina tuossa “äärimmäisessä valmiustilassa”. Hänellä oli taivaskaipuu, ikävä kotiin rakkaan Herransa luo. Hän oli valmis lähtemään tästä ajasta minä hetkenä hyvänsä, kun Herra tulee häntä noutamaan. Mutta niin kauan kuin hänen oli viipyminen tässä ajassa, hän tahtoi kantaa hedelmää Kristuksen ja Jumalan valtakuntaan.

Kuinka moni tämän ajan kristityistä, meistä Jeesuksen opetuslapsista, on tuossa “äärimmäisessä valmiustilassa”, joka hetki valmiina, kun pasuuna soi ja käskyhuuto kajahtaa, muuttamaan kotiin Isän tykö? Rakastammeko me Häntä, ja onko meillä samanlainen halu kuin Paavalilla, eritä täältä ja olla aina Jeesuksen, meidän rakkaan Herramme kanssa? Onko meillä, minulla ja sinulla, taivaskaipuu, halu nähdä rakas Herramme Jeesus Kristus kasvoista kasvoihin?

Paavali kirjoittaa Filippiläiskirjeessä 3:11–14: ”Jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. Ei niin, että minä sen jo olisin saavuttanut tai että olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.”

Tämä on myös meille hyvä ohje: jättää taakse se, mikä on takana, riippumatta siitä, oliko se onnistumista tai epäonnistumista. Ei jäädä murehtimaan menneitä eikä rakentamaan elämäämme niiden varaan, vaan katsotaan eteenpäin ja kurotaan sitä kohti, mikä on edessä — Jeesuksen kirkkaus, täydellinen yhteys Hänen kanssaan.

Meidän päämäärämme ei ole tämä maailma. Emme elä tätä elämäämme voidaksemme rakentaa pysyvää kotia tänne, vaan kuten Heprealaiskirjeessä sanotaan: “Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.” (Hepr. 13:14)

Kristityn elämä on matka, pyhiinvaellus, jossa sydän on kiinnittynyt taivaaseen. Kaikki, mitä tässä ajassa tapahtuu, on valmistautumista tuohon hetkeen, jolloin saamme nähdä Karitsan kasvoista kasvoihin. Nyt on armon aika, nyt on pelastuksen päivä (2. Kor. 6:2). Nyt on aika olla hereillä, nyt on aika puhdistaa sydämemme, kääntyä pois kaikesta, mikä sitoo meitä tähän maailmaan, ja valmistautua kohtaamaan Kuninkaamme.

Ilmestyskirjassa sanotaan: “Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja mennä porteista sisälle kaupunkiin.” (Ilm. 22:14) Tämä on lupaus niille, jotka pysyvät Kristuksessa, jotka ovat valmiina, kun Ylkä saapuu. Muistamme Jeesuksen vertauksen viisaista ja tyhmistä neitsyistä (Matt. 25:1–13). Kaikilla oli lamput, kaikilla oli odotus, mutta vain osalla oli öljyä — Pyhän Hengen antamaa elävää yhteyttä Jeesukseen. Kun sulhanen tuli, ovet suljettiin, ja osa jäi ulkopuolelle.

Rukoilkaamme, että me kaikki olisimme niiden joukossa, joilla on öljyä, uskoa, joka on syntynyt elävästä Jumalan sanasta, ja sydän, joka palaa Jeesukselle. Rukoilkaamme, että me emme väsy, vaan pysymme valmiina, äärimmäisessä valmiustilassa — ei pelon, vaan rakkauden ja toivon tähden.

Kristus tulee pian. Ja kun Hän tulee, kaikki muuttuu. Siksi valvokaamme ja rukoilkaamme. Olkaamme valmiita, kun taivaallinen pasuuna kajahtaa ja Herra noutaa omansa kotiin. “Katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa vaarin tämän kirjan ennustuksen sanoista!” (Ilm. 22:7)

Aamen. Tule, Herra Jeesus!