Hanna Kaikula:
Muistan kuin eilisen päivän, kuinka lapsena juoksimme kioskille, kun saimme tai löysimme rahaa. Jo kaksikymmentä penniä laittoi juoksemaan kotikatuni päässä sijaitsevalle kioskille. Kahdellakymmenellä pennillä sai neljä irtokarkkia. Voi niitä kertoja, kun rahaa oli enemmän, ehkä markka tai kaksi. Silloin pääsin valitsemaan laajasta ja niin ihanasta valikoimasta. ”Otan noita kaksi, noita otan kolme…”. Se oli valintojen tekoa ja joskus valintaa jouduttiin muuttamaan. Kioskin myyjä kiltisti poisti joitakin pyytämiäni karkkeja pussista ja laittoi toisia tilalle. Tällaisesta ei ole enää kuin muistot tässä yltäkylläisyyden ajassa.
Elämämme on täynnä valintoja ja päätöksentekoa. Teemme valintoja jo hyvin pienestä pitäen. Joskus valintoja on vaikea tehdä. Jotkut tekemämme valinnat ovat huonoja. Miksi tänään pohdin valintojen mahdollisuutta ja vapautta? Olenko minä tehnyt elämässäni hyviä ja oikeita valintoja? Olenko minä tehnyt elämässäni huonoja ja vääriä valintoja? Kaikkiin saan ja joudun vastaamaan, kyllä. On tullut tehtyä molempia ja kaikkea.
Mielestäni on suuri etuoikeus, että olemme saaneet syntyä Suomeen. Meillä on mahdollisuus päättää mitä syömme, mitä puemme päällemme, minkä ammatin opiskelemme, kenen kanssa haluamme seurustella tai mennä naimisiin ja paljon muuta. Ja mikä tärkeintä, meillä on mahdollisuus harjoittaa uskoamme, käydä seurakunnassa ilman rajoituksia. On olemassa maita, joissa tällaista mahdollisuutta ei ole. Usein heidän elämäänsä ja olemista on rajoitettu monilla eri tavoin.
Nuoruudessani oli olemassa paitoja, joissa luki ”Valitse Jeesus”. Kysymyksessä on täydellisesti meidän valintamme. Jeesus ei pakota ketään seuraajakseen. Me saamme itse tehdä päätöksen seurata Häntä tai olla seuraamatta. Evankeliumeissa Jeesus sanoi opetuslapsilleen ja myös meille: ”Seuratkaa minua”. Luukkaan evankeliumista (9:23) voimme lukea Hänen kutsunsa: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua”. Tässäkin kohdassa voimme lukea, ”jos joku tahtoo…”, ei ole pakko. Päätöksen tekeminen vastata tähän kutsuun jää meille. Se on kuitenkin se ainoa mahdollisuus iankaikkiseen elämään. Johanneksen evankeliumissa (14:6) Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Tämän valinnan tekeminen on meidän jokaisen oma päätös.
Viimeiset kaksi vuotta ovat laittaneet meidät monien uusien valintojen eteen. Meidän vapauttamme liikkua, olla ja kokoontua on rajoitettu. Monet seurakunnatkin sulkivat ovensa ja ihmiset lakkasivat näkemästä toisiaan. Tämä yksinäisyyteen ja masentuneisuuteen taipuva kansa ajautui yhä syvemmälle yksinäisyyteen. Sen hinnan alamme pikkuhiljaa näkemään monenlaisina ongelmina. Uskon, että mahdollisuuksiamme tehdä omia valintoja, tullaan tulevaisuudessa vielä enemmän rajaamaan. On selkeästi havaittavissa, että olemme jo tällaisella tiellä.
Seurakunnassamme järjestettiin hiljattain eräänä lauantai iltana Ylistyksen ilta. Meillä oli taitavat ylistäjät johtamassa ylistykseen ja rohkaisevia ajatuksia jakoi vieraileva evankelista. Iltaa oli mainostettu laajasti eri seurakuntiin ym. Pettymyksekseni huomasin, että useat perin suomalaiset olivat valinneet Jumalan ylistämisen sijaan lauantaisaunan tai muuten mukavan koti-illan. Karkeasti sanottuna ”saunan ylistys” meni Jumalan ylistyksen edelle. Tämä laittoi minut pohtimaan omia elämäni valintoja. Teenkö valinnat vain itsekkäästi omasta näkökulmastani vai onko valinnallani jokin laajempi merkitys? Pohdin myös sitä kasvatusperintöä, jonka itse olen saanut kotoani. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen. Seurakunnan merkitys on aina ollut minulle tärkeä. Se on minulle perhe ja koti. Toisaalta seurakunta ja uskovat ystävät luovat turvaa ja antavat tukea tässä elämän vaelluksessa. Jeesus puhui tulevista tapahtumista Matteuksen evankeliumin 24 luvussa. Hän sanoi, että: ”Varokaa ettei kukaan eksytä teitä.” Uskon, että yksin minun on helpompi eksyä, mutta silloin kuin minulla on ystävä vierellä, voin olla turvallisella mielellä.
Lapsena Kainuussa liikuimme paljon metsässä isäni ja veljeni kanssa. Isä saattoi sanoa minulle ja veljelleni, että: ”Näettekö tuon kuusen tuolla kaukana?”. Hän kehotti meitä pienillä jaloillamme menemään sinne suorinta tietä. Itse hän teki jonkinlaisen pidemmän lenkin. Yksin olisin tuolla matkalla pelännyt, mutta isoveljeni toi minulle turvaa. Me näimme koko ajan edessäpäin Isämme meille osoittaman kuusen. Minä näin kypsyviä puolukoita ja paljon muutakin kivaa. Tästä huolimatta veljeni kanssa kuljimme kohden isämme meille viitoittamaa tietä. Kuljimme yhdessä kohti suurta kuusta. ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie” -laulu oli enemmän kuin totta. Olimme korvessa, mutta päämäärä kirkkaana edessä.
Me olemme saaneet valita elämän tien, jolle olemme lähteneet kulkemaan. Risti on oppaamme. Jumalan Sana on valkeus tiellämme (Ps. 119:105). Kun meillä on katse kiinnitettynä Kristuksen Jeesuksen ristiin, pääsemme perille. Silloin emme näe niin paljon elämän muita asioita, jotka voisivat kulkuamme hämärtää. Ja kun joskus tulee esteitä näkökenttämme eteen tai katse lähtee harhailemaan ”punaisiin puolukoihin”, on meillä toisemme. Kanssamatkaajat näkevät määränpään tuolloin kirkkaasti ja vetävät mukaansa.
On tehtävä valinta; puoleen tai toiseen. Valita kulkea yhdessä toinen toistemme kuormaa kantaen. Ja mikä tärkeintä, Hän so. Kristus Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä maailmanajan loppuun saakka (Matt. 28:20), pitäen meistä täydellisesti huolta (Matt. 6:25-34).
