Todistamisen tuska ja siunaus

Mikael Lappalainen: 

Tapahtui kerran kristillisten työntekijäpäivien yhteydessä, että olin kävelemässä erään kollegan kanssa lyhyen matkan suomalaisen kaupungin keskustassa. Tämä kollega otti rohkeasti keskusteluyhteyden ihmisiin ja kertoi lyhyesti oman kertomuksensa sekä evankeliumin, noin 3-4 ihmiselle lyhyellä parin sadan metrin matkalla! Kaikki tapahtui luontevasti, ystävällisesti sekä hyvällä tilannetajulla. En voinut välttyä tässä tilanteessa vertailulta omiin huonompiin kykyihini kertoa evankeliumi ihmisille.

Jeesus Kristus antoi seuraajilleen ennen taivaaseen astumistaan käskyn olla Hänen todistajinaan, kertoaksemme evankeliumin ilosanoman ihmisille (Luuk. 24:46-48). Koska Jeesus on nyt taivaassa Isän oikealla puolella, tämä meille annettu tehtävä on konkretisoitunut tavallisille ihmisille.

Kristuksen meille antamia käskyjä on hyvä ymmärtää kaikilta osin. Ensinnäkin on meille hyvä, että uuden testamentin ja Kristuksen antamat käskyt ovat uuden armoliiton käskyjä. Niissä ei ole enää raskasta tuomion odotusta, vaan ne ovat käskyjä evankeliumin armosanomaa varten. Toiseksi todistamisen tehtävä annettiin yhteiseksi tehtäväksi jota tulisi siis tehdä yhdessä muiden kristittyjen kanssa. Kolmanneksi Jeesus ei ole jättänyt meitä yksin todistamaan. Hän on täällä meidän kanssamme todistamassa Pyhän Hengen ihmeellisen voiman välityksellä.

Monet hyvää haluavat kristityt tuskailevat todistamisen vaikeuksien edessä. Hyvää sydämen halua kertoa evankeliumi ihmisille kyllä on, mutta sopivaa tapaa, millä sen voisi toteuttaa, voi olla hankala löytää. On hyvä muistaa, että uuden testamentin kirjoitukset kehottavat meitä toimimaan yhdessä, sekä rukoilemaan kaikkien pelastumisen puolesta. Rukous yhdessä on erittäin voimakas tapa vaikuttaa. Sinulle sopiva tapa kertoa evankeliumi eteenpäin voi olla täysin erilainen kuin tapa joka on toisille sopiva. Me tarvitsemme myös Jumalan Pyhän Hengen antamaa ihmeellistä rohkeutta ja viisautta todistamiseen. Me tavalliset, epätäydelliset ihmiset tarvitsemme sitä.

Evankeliumi voidaan välittää ihmisille kymmenillä, ellei sadoilla eri tavoilla. Eikö niin, että me olemme itse kuulleet evankeliumin joidenkin ihmisten käyttämän metodin ja todistuksen kautta? Se siis toimii. Olisiko olemassa joku meille sopiva tapa, jolla me voisimme kertoa evankeliumin ilosanoman toisille ihmisille?
Alussa kertomallani tapahtumalla kaupungin kaduilla oli mielenkiintoinen seuraus. Ei pelkästään ihmiset, jotka kuulivat evankeliumin, vaan me kollegani kanssa, tulimme täyteen ihmeellistä iloa ja hyvän olon tunnetta. Sitä juuri vaikuttaa evankeliumi, joka tuo armon ja ilon!

Blogi

Tällä sivulla julkaistaan eri kirjoittajien blogi-kirjoituksia. Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Oriveden helluntaiseurakunnan virallista linjaa so. Suomen helluntaiseurakuntien uskon pääkohtia, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta kristillisestä uskosta ja elämästä. Hyviä lukuhetkiä!

TEKIJÄNOIKEUS:

Tekstien luvaton käyttö ja/tai kopioiminen ilman kirjoittajan lupaa on tekijänoikeuslain mukaan kielletty. Lyhyitä otteita ja linkkejä voi käyttää kunhan tekijän nimi ja linkki blogiin on selkeästi ja asianmukaisesti esillä.

Blogia kirjoittavat:

  • Raimo Nousiainen

Uusimmat blogitekstit

Kuolemaa ei enää ole

Julkaistu : 6.12.2023

Parannuksen saarna

Julkaistu : 22.11.2023

Kristuksen kokoinen portti

Julkaistu : 8.11.2023

Sateen kohina kuuluu jo

Julkaistu : 25.10.2023

Vahvalla perustuksella

Julkaistu : 11.10.2023

Ahdistusten kautta voittoon

Julkaistu : 13.9.2023

Tunnetko sinä Jeesuksen?

Julkaistu : 16.8.2023

Valheellisen tiedon levittäminen

Julkaistu : 2.8.2023

Tuhon omaksi vihittyä

Julkaistu : 19.7.2023

Omaisuutta keräämässä?

Julkaistu : 5.7.2023

Usko kantaa

Julkaistu : 21.6.2023

Totuuden Henki

Julkaistu : 1.6.2023

Pidä kiinni voitonseppeleestäsi

Julkaistu : 9.5.2023