Marko Kaikula:
Tässä blogitekstissäni pohdin hieman henkilökohtaista käsitystäni tiedosta. Omaa tiedonkäsitystäni ohjaa pääosin teologia ja filosofia. Teologia sen vuoksi, koska katson maailmaa kristillisestä elämänkatsomuksesta käsin. Teologian heikkoutena on joskus pidetty sitä, että se perustuu olennaisesti irrationaaliseen so. järjenvastaiseen ajatteluun. Toisin sanoen, voisimme sanoa teologian alkavan siitä, mihin rationaalisuus so. järjellinen tai järkiperäisyys päättyy. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole järjettömyys, ts. hulluus. Teologiasta voisimme puhua myös transsendenttisena so. tuonpuoleisena ulottuvuutena. Teologia koskettaa toki myös immanenttista so. tämän puoleista ulottuvuutta.
Filosofiaan turvaudun osaksi sen vuoksi, että se pyrkii selittämään asioita niin pitkälle rationaalisesti kuin mahdollista. Tieteen selitykset, tässä kohdin filosofian selitykset, ovat ja tulevat olemaan aina riittämättömiä, joten ihmisten subjektiivisessa maailmankuvassa on merkitysten aukkoja, joihin uskon (teologian) täydennykset sopivat hyvin. On hyvä myös huomioida, ettei teologian tarvitse olla vain asioiden tai ideologioiden ”täydentäjä”, vaan se voi toimia vahvana perustuksena kaikelle minkä varaan rakennetaan. Tällainen ajatusrakenne ohjaa siis omaa henkilökohtaista elämääni ja maailmankuvaani.
Tiedon ongelma on yksi filosofian ydinkysymyksiä. Ennen kaikkea uuden ajan filosofiassa on oltu kiinnostuneita ihmisen tiedollisesta puolesta eli ihmisestä tiedonhankkijana. Ihmisen tietoa, tiedon pätevyyttä ja sen hankkimisen tapoja tutkivaa filosofian alaa kutsutaan tieto-opiksi eli epistemologiaksi. Vaikka kysymys tiedon mahdollisuudesta ja luonteesta sekä kysymys todellisuuden olemuksesta liittyvät usein kiinteästi toisiinsa, voidaan tieto-oppi (epistemologia) ja oppi todellisuuden perimmäisestä luonteesta (ontologia) käsittää eri asioiksi.
Tiedon käsitettä on vaikea määritellä. Platonin ajoista lähtien tieto on määritelty perustelluksi todeksi uskomukseksi. Platon aikanaan kirjoitti, että ”tietoa on oikea tai tosi luulo tai käsitys, johon liittyy perustelu tai selvitys.” Tämän näkemyksen mukaan tieto on totta, oikeutettua, uskomusta ja mahdollisesti vielä jotakin muuta. Sen on täytettävä ehtoina sekä perusteltavuus että todenmukaisuus. Uskomuksen käsite on mielestäni vaikeasti hallittavissa, sillä syynä on uskomisen uskonnollinen merkitys. Kun mainitsemme sanan usko tai uskominen, ajattelemme uskontoa. Usko on Immanuel Kantin mukaan luonnollinen välttämättömyys, ja tieto uskon alueella on käytännöllisen järjen vaatimus. Uskomus ei ole teologinen termi. Tieto-opissa puhutaan sekä tiedosta että uskomisesta. Näillä on kuitenkin selvä ero. Tietoon liittyy aina totuus päinvastoin kuin uskomukseen. Tämä on hyvä pitää mielessä.
Tieto on siis tietämistä, jostakin asiasta selvillä olemista, tosiasioiden tuntemista, todellisuuden tietoisuutta tai tosiasioihin perustuvaa käsitystä jostakin. Tieto voi olla myös asia tai seikka, joka jostakin tiedetään. Jos sanon, että tieto on käsitystä todellisuudesta, tarkoitan sitä, että tieto (käsitys) on käsittein ilmaistavissa. Inhimillinen tieto on käsitteellistä, johon tarvitaan kieltä. Kielen sanat ovat mielessä olevien käsitteiden ilmauksia. Syntyessään ihmisellä ei ole valmiita käsitteitä, vaan hän oppii ne hiljalleen iän karttuessa. Tieto syntyy ihmismielessä. Itse olen taipuvainen ymmärtämään, että käsitteet ovat puhtaasti ihmismielen muodosteita (nominalismi). Descartesia lainaten, meillä on synnynnäinen kyky hankkia valmiita ideoita tai käsitteitä. Käsitys on jotakin sellaista, mikä on tosi tai epätosi ja mikä voidaan enemmän tai vähemmän perustella.
Tieto voidaan myös määritellä laajemmassa merkityksessä. Tällöin tieto määritellään siten, että tietoa on se, mikä on varmaa. Tiedon varmuus voi olla eriasteista. Joskus tieto voi osoittautua todennäköisyydeksi. Usein juuri tulevaisuutta koskeva tieto, ennustukset, profetiat tms. ovat tyypiltään sellaisia, että ne ovat todennäköisiä suhteessa tiettyihin edellytyksiin. Niiden totuus tai epätotuus selviää vasta myöhemmin. Myöskään pelkkiä ajatuksia, aistimuksia tai havaintoja ei voida nimittää tiedoksi. Usein vasta kielellisesti ilmaistuna – puhuttua ja kirjoitettua – perusteltua ajatusta sanotaan tiedoksi. Edellä olevan perusteella ymmärrän, että tietoa on perusteltu oikea käsitys asioista tai todellisuudesta.
Tieto on mielestäni mahdollista. Filosofiassa on erotettavissa useita erilaisia suuntauksia tiedon mahdollisuudesta. Dogmatismi korostaa, että tieto on mahdollista. Tälle suuntaukselle on ominaista, että se hyväksyy tai pitää varmoina tiettyjä asioita joita kutsutaan dogmeiksi tai oppilauseiksi. Uskonnon luonteeseen kuuluu tietty dogmaattisuus, koska uskonto perustuu joihinkin seikkoihin, jotka vaativat uskoa ja joita ei voida tiedollisesti todistaa. Dogmaattinen asenne on hyvin tavallinen. Ihmisellä on taipumusta uskoon ja sitoutumiseen sekä luottamusta auktoriteetteihin.
Agnostisismi korostaa, ettei tieto ole mahdollista. Agnostisismin mukaan myöskään mikään tiede ei voi olla mahdollista. Agnostikko ei siis vaivaa mieltään sillä, tietääkö ihminen todella vai ei. Skeptisismi korostaa, että tieto on mahdollista, mutta suuntaus pitää kaikkea tietoa epäiltävänä. Skeptikko ei väitä agnostikon tapaan, että tieto on mahdotonta, mutta pitää mahdollisena sitä, että emme voi saada tietoa. Edellisten lisäksi kriittinen asenne korostaa, että tieto on mahdollista vain, jos tutkimme tiedon edellytykset ja vastaamme kysymykseen: ”Miten tieto on mahdollista?”
Pellervo Oksala (1989, 55) kirjoittaa artikkelissaan mielestäni terävästi koskien tiedon mahdollisuutta: ”Jos voisimme suhtautua kriittisesti kaikkeen, mikä tietona esitetään, tietäisimme kylläkin vähemmän, mutta tietäisimme varmemmin ja perustellummin.” Oma näkökulmani on dogmaattisuuden lisäksi, että tarvitsemme enemmän kriittisyyttä tämän päivän tietoyhteiskunnassa. Kaikki mikä tietona esitetään, ei ole tietoa. Tieto on kyllä mahdollista, mutta tärkeäksi seikaksi tuleekin tiedon varmuus. Tässä tulee olla varuillaan ja tarkkana myös kristillisessä kentässä so. seurakunnassa. Kaikki mitä puhujapöydän takaa puhutaan ja kerrotaan totuutena, ei välttämättä ole aina varmaa tietoa so. totta. Sen kyllä uskon, että Jumalan Sana on kokonansa totuus (Joh. 17:17).
Kantin mukaan tieto voi olla varmaa tietoa. Hän päätyi tiedon olemuksen selvittelyssään kahteen käsitepariin. A posteriori tieto on peräisin kokemuksesta (empirismi), kun taas a priori tiedon totuus ei riipu kokemuksesta (rationalismi). Kokemuksesta peräisin oleva tieto on arkista ympäristöämme koskeva tieto, mutta myös tieteellistä tietoa. Kokemuksesta riippumaton tieto on Kantin mukaan esimerkiksi matemaattinen tieto. A priori tieto perustuu myös puhtaasti ymmärrykseen ja järkeen. Kantin käsiteparit ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat yhä kiistaa filosofien keskuudessa. Onhan niin, että kaikilla elämänalueilla on kysymyksiä, joihin pelkkä kokemus ei anna vastausta, vaan ihmisen on itse selvitettävä tilanne perusteellisesti.
Myös Descartesin mukaan tieto voi olla varmaa tietoa. Tiedon varmuutta selvitellessään, hän käytti systemaattista epäilyn menetelmää. Tämä yksinkertaisesti tarkoitti sitä, että hän epäili kaikkea mitä pidettiin varmana, ja lakkasi epäilemästä vasta, kun näki tarkastelemansa kohteen täysin selvästi ja todeksi tai varmaksi. Rationalismin hyvänä puolena on, että se korostaa puhdasta ymmärrystä ja järkeä. Puolestaan empirismin hyvänä puolena on, että se korostaa kokemuksen merkitystä tiedon hankinnassa tai kokemuksesta tiedon lähteenä. Jos pohdin Kantin ajattelua, mielestäni hänen molemmat näkökulmansa tiedosta ovat käyttökelpoisia. Mielestäni inhimillinen tieto edellyttää sekä ymmärrystä ja järkeä että kokemusta. Näiden avulla voidaan saada varmaa tietoa.
Tiedon hankkimiseksi on useita erilaisia menetelmiä. Yksinkertaisimpana tiedon hankinnan menetelmänä pidetään itsepintaisuuden menetelmää, jossa ihminen on omaksunut joitakin käsityksiä ja hän itsepintaisesti pitää niistä kiinni. Toiseksi, tietoa voidaan hankkia vetoamalla johonkin auktoriteettiin (ns. auktoriteetin menetelmä). Tällöin yksilö luottaa tietoon, joka on peräisin jostakin autoritaarisesta lähteestä, esimerkiksi kirjoista, tutkimuksista tms. Kolmanneksi, tietoa voidaan hankkia intuitiivisen menetelmän kautta. Tälle menetelmälle on tyypillistä asioiden välitön oivaltaminen tai näkeminen. Kaiken edellisen lisäksi tietoa voidaan hankkia tieteellisen menetelmän kautta. Tässä menetelmässä korostuu järjestelmällinen, kriittinen ja kontrolloitu tietojen hankkiminen. Tiedon valtatie on leveä. Perustellun ja varman tiedon saanti vaati aikaa ja voimia, mutta on sitäkin kannattavampaa.
Edellä olevan pohdinnan tuloksena kehotan jokaista tiedonjanoista katsomaan tarkasti mistä, mitä ja keneltä tietoa hankkii. Tänä päivänä Internet, sosiaaliset mediat, sanoma- ja aikakauslehdet, televisio- ja radiohjelmat ym. antavat valtavan määrän tietoa prosessoitavaksi so. käsiteltäväksi. Pohdi ja selvitä onko kaikki tiedon nimellä kulkeva tieto todella oikeaa tietoa!
Pohdinnan taustalla olevat lähdeteokset:
- Sajama, Seppo. 1995. Arkipäivän filosofiaa. Kertomus ihmisestä tiedon hankkijana ja arvoratkaisujen tekijänä. 1.–2. painos. Helsinki: Kirjayhtymä Oy.
- Turunen, Kari E. & Wilenius, Reijo & Paakkola, Esko. 1997. Mitä on filosofia? Johdatus peruskäsitteisiin. 3. painos. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.
- Wilenius, Reijo & Oksala, Pellervo & Mehtonen, Lauri & Juntunen, Matti. 1989. Ihminen filosofisena ongelmana. Johdatus filosofiseen ajatteluun. 6. supistettu painos. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.
