Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Mikael Lappalainen: 

Kerran vuosia sitten jouduin tekemään pikaisen päätöksen matkustamisesta. Kyseessä oli lento ulkomaille ja ainoa mahdollinen aikaikkuna matkan toteutumiselle oli vain parin tunnin päässä. Rukoilin ja sain varmuuden toimia. Kun istuin kaikesta hämmentyneenä ja ihmeissäni lentokoneessa, huomasin istuvani myös konkreettisesti viimeisellä istuinrivillä ja siis todellakin viimeisenä lennolle päässeenä. Olin päässyt mukaan kuin ryövärin armolla. Matkani oli siunattu. Tiesin, että olin tehnyt oikean päätöksen.

Yksi tärkeistä asioista liittyen kristillisen Uuden testamentin ajan elämään, on oppia Jumalan ja ihmisen välisen toiminnan perusperiaatteet. Jumala on hyvä Jumala. Jumala haluaa sinulle ja minulle tapahtuvan hyvää. Me olemme ihmisiä ja olemme maan päällä. Jumala on Jumala ja Hän on taivaassa. Kuitenkin Hän on kanssamme ihmeellisesti läsnä Pyhän Hengen välityksellä. Jumala ilmoittaa hyvän tahtonsa meille Raamatun kirjoitetun sanan sekä Pyhän Hengen suoran ilmoituksen välityksellä. Kaikki meidän kristillisen elämän asiat toimivat ihmeellisellä dualismilla: Jumalan ja ihmisen yhteistyöllä. Jumalalla on meille hyvä tahto ja suunnitelma, ja me olemme sen toteuttajia.

Jumalalla on hyvä tahto ja suunnitelma meitä kohtaan!

Yksi ihmeellisimmistä Raamatun kertomuksista on kertomus ryöväristä Jeesuksen vierellä (Luuk. 23:39-43). Omalla ristillään riippuvalla ja rangaistustaan kärsivällä ryövärillä oli edessään tilinpäätös ja loppusuora. Kuolema ja ajanrajan toiselle puolelle alkava matka oli aivan lähellä. Mihin matka oli suuntautuva? Hyvän Jumalan turvaan vai kadotukseen? Ryövärin sisällä alkoi vaikuttamaan usko ja luottamus hyvään Jumalaan. Aika päätösten tekemiseen oli loppumassa nopeasti. Rukous Jumalan puoleen ei onnistuisi ehkä enää kohta fyysisen romahduksen vuoksi. Päätös tarvittiin nopeasti. Hän uskoi Jeesuksen olevan Jumalan poika ja katuen pyytää syntejään anteeksi sydämestään. Hän tekee yhdennentoista hetken päätöksen. Jumala osoittautuu luotettavaksi. Jeesus Kristus julistaa ryövärin paratiisiin. Nopeasti kaikki on ohi. Jeesus antaa henkensä. Päätös oli kiinni minuuteista ja sekunneista. Alkaa uusi elämä iankaikkisuudessa.

On ihmeellistä kuinka monet meidän elämämme siunatuimmista asioista ovat tapahtuneet joskus hyvinkin lyhyen ja tärkeän päätöksen seurauksena. Jumala on myöskin Jumala, jolla tuntuu olevan paljon aikaa ja jumalallista rauhaa. Jotkin asiat tuntuvat etenevän eteenpäin hitaasti. On myös uskoa odottaa ja luottaa Jumalaan ja Hänen aikaansa eikä mennä itse sohimaan asioita pilalle (Jaak. 4:13-15). Jumala voi toimia myös suvereenisti yliluonnollisella tavalla. Toimimatta jättäminenkin voi olla joskus suurta viisautta ja varjella meidät järjettömiltä teoilta (4. Moos. 22:34).

Kuitenkin meillä kristityillä on oma roolimme yhteistyössä. Monesti siunatut asiat tulevat myöskin helposti, ikään kuin annettuina ja yllättäen. Meidän roolimme ihmisenä on pieni. Itse asiassa meidän roolimme onkin monesti tärkeän päätöksen tekeminen. Jotta voimme ja uskallamme tehdä päätöksiä, me tarvitsemme luottamusta. Jos kuulemme ja tiedämme Jumalan hyvän tahdon, meillä on luottamus. Päätös on kuitenkin meidän. Jaakobin kirjeessä meitä muistutetaan kuinka meidän uskomme olisikin turhaa ilman jumalallisia tekoja (Jaak. 2:17-26).

Raamatussa ilmoitetaan kuinka menneitä ja tulevia tapahtumia on myös tapahtunut nopeasti. Egyptistä lähdettiin kiireesti (2. Moos. 12:11, 39). Pietari käveli ulos vankeudestaan yllättäen (Apt. 12:7). Jeesuksen toisen tulemuksen tapahtumia on tapahtuva yllättäen (1. Tess. 5:1-10). Ihmeellisintä on kuitenkin ehkä se, että läpi aikojen ne, jotka ovat uskoneet ja luottaneet Herraan, ovat kokeneet ja eläneet läpi Jumalan nopeankin toiminnan, rauhassa ja levossa. Levossa, jossa ei ole ollut hätää. He ovat eläneet uskossa ja luottamuksessa Hyvään Jumalaan.

Oletko joskus huomannut, että et ole uskaltanut tai luottanut Jumalaan niin että olisit toiminut silloin kun piti ehkä toimia? Olet ehkä yksi tuhansista ja tuhansista. Jumala tietää tämän kaiken. Olemme vajavaisia ihmisiä. Kuitenkin hyvä Jumala haluaa rohkaista meitä luottamaan Häneen. Hän on luotettava ja hyvä Jumala. Luottamus vahvistaa meidän uskoamme. Ja uskomme luottamustamme.

Jumalan aika on ihmeellistä aikaa!

On myös vapauttavaa ja hienoa että meillä on käytössämme Jumalan ihmeellistä aikaa. Aikaa, jossa annetaan armoa. Aikaa, jossa voi aloittaa uudelleen. Aikaa, jossa voi oppia luottamaan hyvään Jeesukseen. Aika kuitenkin loppuu kohdaltamme tässä ajassa joskus. Yllättäen. Sitä ennen voimme kääntyä Vapahtajan puoleen ja kohdata Jumalan vapauttavan lupauksen hyvästä tulevaisuudesta. Jumalallisessa rauhassa. Samassa rauhassa, jonka koki eräs ryöväri Jerusalemin ristillä yli 2000 vuotta sitten.

Blogi

Tällä sivulla julkaistaan eri kirjoittajien blogi-kirjoituksia. Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Oriveden helluntaiseurakunnan virallista linjaa so. Suomen helluntaiseurakuntien uskon pääkohtia, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta kristillisestä uskosta ja elämästä. Hyviä lukuhetkiä!

TEKIJÄNOIKEUS:

Tekstien luvaton käyttö ja/tai kopioiminen ilman kirjoittajan lupaa on tekijänoikeuslain mukaan kielletty. Lyhyitä otteita ja linkkejä voi käyttää kunhan tekijän nimi ja linkki blogiin on selkeästi ja asianmukaisesti esillä.

Blogia kirjoittavat:

Uusimmat blogitekstit

Herra viitoittaa oikean tien

Julkaistu : 3.8.2021

Rakkaus voittaa; aina!

Julkaistu : 20.7.2021

Ristin ottaminen

Julkaistu : 22.6.2021

Kuka Pyhä Henki on?

Julkaistu : 25.5.2021

Itsensä kieltäminen

Julkaistu : 11.5.2021

Valvokaa, Jeesus tulee takaisin!

Julkaistu : 27.4.2021

Autuaat ovat ne jotka uskovat

Julkaistu : 22.4.2021

Todistajan tehtävä

Julkaistu : 13.4.2021

Menkää ja tehkää

Julkaistu : 8.4.2021

Jumalan kohtaaminen

Julkaistu : 29.3.2021

Ylenpalttinen armo

Julkaistu : 25.3.2021

Kiitä ja ylistä Herraa!

Julkaistu : 15.3.2021

Hedelmä

Julkaistu : 11.3.2021