Menkää ja tehkää

Mikael Lappalainen: 

Toiminta ja liike on perustavanlaatuinen osa kristillistä elämää. Eikä aktiivista toimintaa voi sulkea mitenkään pois myöskään jokapäiväisestä yhteiskunnastakaan, jossa elämme. Ihmisen elämässä aktiivisesti toimiminen on kuin elämän laki, jonka me kaikki ymmärrämme. On aika elää ja on aika tehdä asioita. On myös aika, kun tekeminen hiljentyy. Ja on aika kun emme voi enää mitään tehdä.

Muistan kuinka vuosia sitten kuulin opetuksia, ehkä Jumalan johdattamana, useamman kerran, kuinka meidän tulisi rohkeasti lähteä ja tehdä kutsumuksemme mukaisia asioita; nyt tänään, eikä sitten kun on myöhäistä. Ettemme katuisi myöhemmin sitä jotakin mitä emme ole koskaan tehneet. Nyt vuosia myöhemmin omakohtaisen kokemuksen kautta olen huomannut, kuinka oikeassa nämä vanhat opetukset ovatkaan olleet.

Pääsiäisen jälkeisessä Raamatun kronologiassa Kristuksen ylösnousemusta seuraa Jeesuksen ilmestymiset Hänen omilleen, jonka jälkeen Jeesus nousee ylös taivaaseen. Tässä yhteydessä löydämme Matteuksen evankeliumista Jeesuksen lausumat tärkeät viimeiset ohjeet meille kristityille menemisestä, tekemisestä, kastamisesta, opettamisesta, käskyistä ja lupauksesta Jeesuksen ihmeellisestä jokapäiväisestä läsnäolosta (Matt. 28:19-20).

Jeesuksen kahdesta ensimmäisestä suomenkielisen Kirkkoraamatun lähetyskäskyn kehotuksesta löytyy mielenkiintoinen yhteys muualle Raamatun sanaan. On erittäin mielenkiintoista kuinka useista VT:n ja UT:n eri Raamatun kohdista voimme löytää yhdenmukaisuutta liittyen menemiseen ja tekemiseen. Kerta toisensa jälkeen huomaamme, kuinka Raamatun henkilöt ovat ensin lähteneet liikkeelle monesti tietämättään sitä, kuinka tulisi toimia. Liikkeelle lähteminen Jumalaan luottaen onkin eräs meidän uskomme perustavanlaatuinen pääkohta (Hepr. 11:8-10; Room. 4:18-22).

On sanottukin Raamatun opettajien taholta, kuinka liikkeelle lähteminen uskoen hyvään Jeesukseen tuokin meille yllätyksen. Se mitä tai miten pitää toimia, löytyykin ihmeellisesti liikkeellä ollessa. Toisin sanoen lähteminen ja meneminen on tärkeä alkupiste toiminnalle tai lopputulokselle. On olemassa Jumalan valtakunnan toimintaa ja toimintaa jota me pidämme yksityiselämänämme. Rajojen piirtäminen näiden kahden välille on hyvin vaikeaa kristityn elämässä. Oikeastaan koko elämämme on Jumalan. Emme voi myöskään mennä lomalle kristityn vaelluksesta ja tulla sitten kun huvittaa takaisin. Mutta Jumala on myös hyvä Jumala, joka kunnioittaa sinun ja minun yksityiselämää, ja tietää kaikki tarpeesi ja henkilökohtaiset toiveesi. Elämän tekijä ja Luoja ymmärtää myös hyvin eri elämäntilanteesi missä sinä olet, eikä pakota meitä mihinkään vastoin vapaata omaa tahtoamme. Jeesus kehotti meitä kuitenkin tärkein sanoin etsimään ensin taivasten valtakuntaa, luvaten meidän muiden tarpeitten myös näin täyttyvän (Matt. 6:33).

Mikä sitten on toimintaa, jota sinun tai minun pitäisi kristittyinä mennä tekemään? Asia on tärkeä meille kristityille. On asioita joita meidän kaikkien tulisi kristittyinä tehdä. On asioita jotka ovat Jumalan antaman kutsun mukaisia, persoonallisesti tarkoitettuja. Esimerkiksi joku voi koko elämänsä elää samassa kotikylässään onnellisena kristittynä. Toinen voi kiertää ympäri maapalloa kristittynä omistaen Jumalan persoonalisen kutsumuksen. Kumpikin on toiminut yhtä hyvin. Ei ole erotusta. Ei ole parempaa tai huonompaa. Kuitenkin meidän kaikkien tulisi olla ja toimia ”maan suolana”; kristittyinä eläen kristityn elämää tämän yhteiskunnan keskellä, loistaen evankeliumin valoa elämällämme eri tavoin.

Jeesuksen lähetyskäsky on meitä kaikkia varten!

Jeesuksen antama lähetyskäsky on annettu meitä kaikkia varten. Sinua ja minua varten. Tavallisia ihmisiä varten. Meitä varten. Kehottaessaan meitä lähetyskäskyn sanoin, Jeesus tiesi, että me ihmiset emme omista sellaista taivaallista ja ihmeellistä voimaa, jolla Jeesus pystyi tekemään ihmeitä ja saamaan ihmiset uskomaan evankeliumin sanoman. Jeesus tiesi kaiken tämän. Tarvittiin myös meillekin ihmeellinen voima. Pääsiäisen jälkeiseen kristillisen seurakunnan kronologiaan kuuluu se, että Jumalan Pyhä Henki annettiin aivan tavallisten ihmisten ylle. Ihmeellinen voima. Me saamme omistaa saman Pyhän Hengen minkä vaikutuksessa Jeesus meni ja teki. Nyt, noin 2000 vuotta myöhemmin, sama Pyhä Henki antaa meille saman voiman. Jos me pyydämme Häntä täyttämään meidät. Näin me voimme olla rohkeita menemään ja tekemään.

Kaikessa tässä me menemmekin itseasiassa kristillisyyden alkupisteeseen Golgatalle. Kaikenlainen meidän tekemisemme tulisi tapahtua oikealta perustukselta käsin. Perustus on Jeesus Kristus. Jeesuksen lunastustyön vuoksi me olemme kristittyjä. Jeesuksen vuoksi meille kaikille on annettu lähetyskäsky. Jeesuksen vuoksi meille on annettu lupaukset. Jeesuksen vuoksi meillä on kanssakristittyjä ja seurakunta. Jeesuksen vuoksi meillä on Pyhä Henki. Me menemme alkupisteeseen ja armon kalliolle. Ei omassa voimassa vaan Jumalan ihmeellisessä voimassa. Ei yksin vaan yhdessä. Me emme voi täyttää lähetyskäskyn kehotuksia ilman sitä että Jeesus tulisi veneeseemme. Ja kyllä Hän haluaa tulla.

Miten sinä tai minä voisimme löytää vuonna 2021 sen tavan jolla viedä Jeesuksen lähetyskäsky lähimmäisille? Se saattaakin selvitä liikkeelle lähtemällä. Olkoon Jumala armollinen.

Blogi

Tällä sivulla julkaistaan eri kirjoittajien blogi-kirjoituksia. Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Oriveden helluntaiseurakunnan virallista linjaa so. Suomen helluntaiseurakuntien uskon pääkohtia, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta kristillisestä uskosta ja elämästä. Hyviä lukuhetkiä!

TEKIJÄNOIKEUS:

Tekstien luvaton käyttö ja/tai kopioiminen ilman kirjoittajan lupaa on tekijänoikeuslain mukaan kielletty. Lyhyitä otteita ja linkkejä voi käyttää kunhan tekijän nimi ja linkki blogiin on selkeästi ja asianmukaisesti esillä.

Blogia kirjoittavat:

  • Raimo Nousiainen

Uusimmat blogitekstit

Hiljaisuuden aika

Julkaistu : 5.2.2025

Herää valvomaan

Julkaistu : 22.1.2025

Liian hyvä profetia

Julkaistu : 8.1.2025

Hän tuli omiensa tykö

Julkaistu : 11.12.2024

Kutsu minua ja minä vastaan

Julkaistu : 27.11.2024

Hänen tulee kasvaa, minun vähetä

Julkaistu : 13.11.2024

Herran kirkkaus

Julkaistu : 16.10.2024

Voitot ja kamppailut

Julkaistu : 2.10.2024

Rohkeassa uskossa kasvaminen

Julkaistu : 4.9.2024

Katkeruuden juuri

Julkaistu : 21.8.2024

Itsetutkiskelun voima

Julkaistu : 7.8.2024

Pysyminen viinipuussa

Julkaistu : 24.7.2024