Marko Kaikula:
Monet meistä uskovat edelleen, että hyvien käytöstapojen opettaminen lapselle on tärkeää. Yksi ensimmäisistä sanoista, joita vanhemmat opettavat lapselleen on: kiitos (ja ole hyvä). Tämän sanan opettamisella ja omaksumisella haluan ainakin itse ymmärtää sen, ettei mitään asioita tulisi pitää itsestäänselvyytenä. Ajattelen myös siten, että lopulta kiitollisuus on paljon enemmän kuin sitä, että sanoo ”kiitos”. Kiitollisuus on elämänasenne. Kiitollisuus on huomion keskittämistä niihin asioihin, jotka ovat elämässä hyvin. Useiden tutkimusten mukaan kiitolliset ihmiset ovat terveempiä. He selviävät helpommin vastoinkäymisistä ja rakentavat vahvoja ihmissuhteita.
Tiedän kyllä, ettei elämä aina mene niin kuin itse toivoisi ja odottaisi. Ja monet kerrat on saanut pettyä, ja ehkä rypeäkin epäkiitollisessa mielentilassa. Mutta kun lopulta tuossa epäkiitollisessa mielen- ja tunnetilassa pysähtyy miettimään omaa elämää, voi havaita, että oikeastaan minulla on kaikki hyvin. Suotta minä ryven itsesäälissä, tai ajattelen sitä, että kaikilla muilla menee hyvin, mutta ei minulla. Kiitollisuus tai kiitollinen elämänasenne on lopulta se, joka on kantanut minua vaikeinakin hetkinä, yli menetyksieni ja läpi pettymysten.
Jokainen, joka kiinnittää huomiota tämän ajan henkeen ja ihmisiin, voi nähdä, että synti rehottaa valtoimenaan ja rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin kylmenee monilla. Eikä tämä ole ainoastaan syntisen maailman ongelma. Tämä on myös Kristuksen Jeesuksen seurakunnan ongelma. Tämä maailma on monin tavoin käynyt hyvin oudoksi, hulluksi, pelottavaksi ja pimeäksi paikaksi. Kiitos Jumalalle siitä, että Hän antoi valonsa, Kristuksen Jeesuksen, tulla maailmaan näyttämään tietä kohti Jumalan ikuista valtakuntaa.
Minulla on jo aikuinen lapsi ja nyt myös lapsenlapsi. Vanhemmat saattavat hyvinkin tunnistaa sen, että lapset voivat olla kiitollisia aikuisten mielestä myös tosi kummallisista asioista. Esimerkiksi kengästä löydetty kivi voi lapsen mielestä olla huippulöytö ja aarre eikä mikään hiertävä ikävyys, millaiseksi me aikuiset sen koemme. Ja voi sitä iloa ja riemua kun lapsi saa oikein luvan kanssa mennä vesilammikkoon hyppimään. Ajattelen, että meillä on edelleen paljon opittavaa lapsista ja lasten suusta tulevista totuuksista.
Kristukseen Jeesukseen uskovina meillä on niin paljon. Ei ole ehdottomasti mitään tämän maailman tarjoamaa, joka voisi ylittää tai korvata sen, mitä Jumala on jo meille antanut. Jumala haluaa, että Hänen lapsillaan on aina kiitollinen sydän. Paavalin sanat Tessalonikan (1. Tess. 5:18) seurakunnalle ovat aika pysäyttävät: ”Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” Vanhempi Kirkkoraamattu (1933/1938) kääntää jakeen seuraavasti: ”Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” Puolestaan Psalmisti (106:1) jatkaa laulaen: ”Halleluja! Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.” Kiitä kaikesta! Kiitä joka tilassa! Kiitä ja ylistä!
Kiitä kaikesta! Kiitä joka tilassa! Kiitä ja ylistä!
Ihminen on luotu kiittämään ja ylistämään Jumalaa. Taivaassa kiitetään Jumalaa lakkaamatta. Tänäkin päivänä monessa seurakunnassa ja kirkossa viikoittain nousee kiitos ja ylistys Jumalalle. On hyvä ymmärtää se, ettei Jumalan kiittämisessä ja ylistämisessä ole kysymys siitä, että tämä tulee tehdä vain ja ainoastaan laulamalla. Jumalaa voi ylistää myös laulamalla, mutta ylistäminen ei vaadi tiettyä tunnetilaa, laulutyyliä tai ylipäätään edes sitä, että laulamme. Ylistäminen on paljon muutakin kuin laulamista tai rukoilemista. Se on kaikkea sitä, mikä tuo Jumalalle yksin kunnian! Esimerkiksi saarnaaminen, opettaminen ja Raamatun lukeminen sekä Jumalan Sanan kuuleminen ilmentää Jumalan ylistämistä.
Tänäkin päivänä monessa seurakunnassa puhutaan kiitoksesta ja ylistyksestä, mikä on hyvä asia, joskin ylistys -sanana on saanut joidenkin kristittyjen so. uskovien ajatusmaailmassa negatiivisen sävyn. Ja yleensä tähän on ollut syynä se, että joitakin ihmetyttää ja ärsyttää se, että yleensä ylistyslauluissa on yksi ehkä kaksi säkeistöä ja kertosäe joita toistetaan. Tuo toistaminen on se asia, joka koetaan epämukavana. ”Eihän tuossa toistamisessa ole mitään järkeä… Eikö nyt vähempikin riittäisi…”, ajatellaan. Joskus tuntuu siltä, että musiikista, jonka pitäisi johtaa läsnäoleva Kristuksen seurakunta yhdessä kohtaamaan Jumalaa, on tullut muuri, johon me törmäämme, ja jonka takaa me näemme vain toistemme vihaiset kasvot. Syystä ja toisesta Jumalan palvonta ja Hänen ylistämisensä on osoittautunut aika voimakkaasti mielipiteitä jakavaksi asiaksi.
Ymmärrän sen, ettei Jumala tarvitse meidän ylistystämme siinä mielessä, että Hän tarvitsi meidän kehujamme ja kiitostamme voidakseen kokea olonsa hyväksi ja tärkeäksi. Ei ollenkaan. Jumala on Kaikkivaltias. Hän on aina ollut ja tulee aina olemaan. Jumalassa on kaikki, ja se riittää. Ihmisen osalta tilanne on se, että me tarvitsemme ylistystä. Meidän sielumme tarvitsee saada kuulla totuutta siitä, kuka ja millainen Jumala on, mitä Hän ajattelee meistä, mitä Hän meille lupaa ja mitä Hän meiltä toivoo ja odottaa. Ja aika usein on tilanteita, joissa on tärkeää, että tuota totuutta toistetaan monta kertaa.
Joillekin meistä on varmasti vapauttavaa saada kuulla, että voidakseen osallistua ylistykseen ei välttämättä tarvitse laulaa. Voimme silti olla sydämestämme mukana, voimme kohottaa sydämemme Jumalan puoleen, ja Jumala voi kohdata ja koskettaa meitä. Uskon omasta kokemuksestani kuitenkin siihen, että laulaminen tuo meidät avoimempina ja haavoittuvampina Jumalan läheisyyteen, ja silloin Jumala pystyy koskettamaan meitä syvemmälle tunteittemme tasolla. Jotakin avautuu sisimmässämme kun laulamme. Jos ja kun uskon siihen, mitä laulussa sanotaan, se vahvistaa uskoani ja voin uskoa sen tulevan todeksi tai olla totta myös minun elämässäni.
Henkilökohtaisesti uskon, että Jumala halusi ja haluaa edelleen, että ylistyksen ja palvonnan ”kulttuuri” tulisi rikastuttamaan Pyhässä Hengessä seurakuntiemme Jumalan kohtaamista. Uskon Raamatun ilmoituksen pohjalta, että kun puhumme Jumalan palvonnasta ja ylistämisestä, olemme yhdessä Raamatun opetuksen keskeisimmässä asian ytimessä. Jumalan ylistäminen ja palvominen yhdessä laulaen, soittaen, jopa ilosta tanssien on niin raamatullista kuin voi olla. Puhumme sitten ylistyslauluista tai uskoamme vahvistavista, julistavista ja opettavista lauluista, nämä kaikki ovat yhtä lailla tärkeitä ja uskoamme lujittavia.
Mutta voimme lähestyä kiitoksen ja ylistyksen asiaa myös toisesta näkökulmasta ja kysyä itseltämme, miten voisimme olla ylistämättä, jos olemme saaneet pikkuisenkin maistaa ja aavistaa jotakin siitä, millainen meidän Herramme Jeesus Kristus on? Tuota kysymystä jokainen voinee pohtia omalla kohdallaan.
Johanneksen Ilmestyskirjassa ja sen luvussa seitsemän (7) kirjoitetaan suuresta pelastettujen joukosta. Tämä eri maista, kansoista ja heimoista sekä kielistä koostuva lukematon kansanjoukko huusi kovalla äänellä: ”Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!”. Eri kielet laulavat samaa laulua. Kuinka hienolta se voikaan kuulostaa. Ja kaikki ymmärtävät kaiken. Tässä Ilmestyskirjan kohdassa sana huutaminen tarkoittaa ilon huutoa ja kovaa riemua.
Kun pohdin näitä ylistyksen sanoja, minulle ainakin tulee se ajatus, että ääntä riittää, ja kielten sinfonia kaikuu sopusoinnussa taivaan juhlissa. Ajattelen, ettei tuossa hetkessä ole mahdollisuutta sanoa, että nyt pitäisi kyllä ottaa vähän hiljaisemmin ja rauhallisemmin tämä hetki. En usko, että on mahdollisuutta myöskään sanoa, että pitääkö tätä samaa lausetta hokea ja toistaa loputtomiin.
Pyhät, joihin sinä ja minä myös kuulumme, tunnustavat tässä, että kaikki kunnia heidän pelastuksestaan kuuluu yksin Jumalalle. ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme”. ”Meidän Jumalamme on pelastuksen tekijä.”
Ymmärrätkö ystäväni, meidät on pelastettu. Meidän etuoikeutemme, ja sanoisinko velvollisuutemme, on osoittaa ylistyksemme ja kiitoksemme yksin Jumalalle. Jo tässä ajassa voimme ylistää ja kiittää Jumalaa siitä, mitä Hän on tehnyt meidän edestämme. Ja mitä Hän tulee vielä tekemään.
Ilmestyskirjan (4:8) mukaan Jumalan valtaistuimen edessä lauletaan taukoamatta, päivin ja öin samaa laulua: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.”
Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias!
Pyhät enkelit, jotka seisovat piirissä Jumalan valtaistuimen ympärillä, toistavat pelastettujen laulun seitsenkertaisella ylistyksellä (vrt. 5:12). He ilmaisevat yksimielisyytensä pyhien tunnustukseen Amenella, joka voitaisiin kääntää suomeksi: ”Tämä on varmasti totta.” Tähän he sitten lisäävät oman ylistyslaulunsa, jossa he sanovat, että ”ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys kuuluvat meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti”. Mikä valtava hetki saada olla mukana tässä taivaallisessa ylistyshetkessä. Ilmestyskirjan luvussa seitsemän (7) ja jakeessa 15 kirjoitetaan, että pyhät so. pelastettujen joukko ”ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin…”.
Olen varma siitä, että suurin ylistyksen aihe on Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa. Ristiinnaulittu, ylösnoussut ja korotettu Kristus Jeesus, Jumalan Karitsa, on ylistetty iankaikkisesti. Aivan niin kuin Ilmestyskirjassa (5:12) kirjoitetaan: ”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen.”
Ajattelen siten, ettei Jumalan kiittäminen, ylistäminen ja palvominen ole vaihtoehto, vaan Jumalan säädös ja käsky niille, jotka haluavat syvempää hengellistä elämää. Siksi haastan jokaista Kristuksen Jeesuksen seuraajaa syvempään hengellisen elämän etsintään ja löytämiseen. Ja uskon, että pääsemme pidemmälle ja syvemmälle niin omassa so. yksilöllisessä kuin seurakunnan hengellisessä elämässä, kun me annamme Jumalalle ylistyksen ja kunnian, joka Hänelle kuuluu. Henkilökohtaisesti uskon, että siellä missä kaikki rukoilevat ja ylistävät Herraa Jumalaa, siellä myös kaikki täyttyy.
Sen kuultuaan he kaikki yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: Valtias, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on! Kun he olivat rukoilleet, vavahteli paikka, jossa he olivat koolla, ja he kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä ja puhuivat rohkeasti Jumalan sanaa. (Apt. 4:24, 31)
Kaikki täyttyivät! Kaikki kokivat Jumalan kosketuksen. Oletko kanssani samaa mieltä, jos sanon, että yksimielisyydessä ja yksimielisessä rukouksessa ja ylistyksessä on voimaa?
Me palvelemme Jumalaa huultemme kautta. Me annamme Hänelle kiitoksen, ylistyksen ja kaiken kunnian. On mielenkiintoista huomata Psalmin tekstin kautta, että kun me olemme ensiksi antaneet Herralle ylistyksemme ja kiitoksemme, Hän vuorostaan antaa meille jälleen: ”Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa” (Ps. 29:11). Siunaus ja voima laskeutuu sinne, missä sydämet avautuvat Jumalalle, Hänelle, jonka nimeä kansat julistavat, jonka ääni kaikuu vetten päällä, jonka ääni on voimallinen, jonka ääni iskee tulta.
Raamatussa on todella paljon tekstikohtia ja jakeita sekä sanoja, joissa kuvataan Jumalan palvontaa ja ylistämistä. Jumalan palvonta on todella Jumalan miellyttämistä, aivan niin kuin jotkut sanakirjan palvonnan sanan määrittelevätkin. Meidän ylistyksemme ja palvontamme Jumalalle miellyttää Häntä.
Niin kuin kymmenessä käskyssä Jumala itse odottaa, meillä ei saa olla muita jumalia, joita palvelemme ja palvomme. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on ainoa tosi ja yksi Jumala, jota meidän tulee kiittää, kunnioittaa, palvoa ja miellyttää. Ja sen me teemme puhtaasta sydämestä ja omastatunnosta. Jumala on julistanut meidät Kristuksen Jeesuksen sovintotyön so. ristintyön kautta syyttömiksi synteihimme. Me vastaamme tähän Jumalan armotekoon kiitoksella, ylistämisellä ja palvomisella. Se ei ole teennäistä kun tämä kiitos ja ylistys lähtee Jumalan mielen mukaisesta sydämestä.
Lähdin kirjoitukseni alussa liikkeelle kiitos -sanasta. Eikö olekin niin, ettemme kiitä vain silloin, kun meillä on kiitosmieli? Kun saamme joltakulta ihmiseltä jotain arvokasta, kiitämme riippumatta siitä, millainen mielialamme sattuu juuri sillä hetkellä olemaan. Joskus kiitos sana tulee sanottua vähän happamin kasvonpiirtein, ja joskus, mutta toivottavasti sanottua useimmin iloisin kasvonpiirtein. Kiitosmieli tulee sen seurauksena, että kiitämme eikä päinvastoin. Ratkaisevaa on pitää silmänsä auki ja nähdä Herran teot elämässämme. Joten kiitä ja ylistä! Älä anna tunteittesi ja mielialojesi määrittää Jumalan kiittämistä ja ylistämistä. Kiitä ja ylistä joka tilassa!
