Marko Kaikula:
Kirjoittelen joitakin ajatuksia esille Jumalan ylistämisestä ja palvomisesta.
Uskon Raamatun ilmoituksen pohjalta, että kun puhumme Jumalan palvonnasta ja ylistämisestä, olemme yhdessä Raamatun opetuksen keskeisimmässä asian ytimessä. Mutta kuitenkin vaikka tiedostamme, että olemme Raamatun mukaan asian ytimessä, syystä ja toisesta Jumalan palvonta ja Hänen ylistämisensä on osoittautunut aika voimakkaasti mielipiteitä jakavaksi asiaksi. Jopa riitaisuuksia ja seurakunnasta eroamisia on tapahtunut sen vuoksi, ettei joku tai jotkut ole ymmärtäneet Jumalan palvonnan ja Jumalan ylistämisen todellista merkitystä. Mutta, ymmärrämmehän ettei Jumalan ylistäminen ja palvominen ole vain laulamista.
Aina ajoittain kuulemme ihmisten kysymyksiä siitä, miksi pitää ylistää? Miksi pitää aina laulaa niitä ylistyslauluja? Eihän niissä ole mitään sanomaa, vaan samoja sanoja toistetaan. Toisaalta, aivan samalla tavalla voisimme kysyä kaikista muistakin hengellisistä lauluista, myös ns. maalliset laulut huomioiden. Miksi pitää aina laulaa niitä Hengellisen laulukirjan lauluja? Tai miksi pitää laulaa aina siitä Lauluja Jeesuksesta -lauluvihkosta tai Viisikielinen -laulukirjasta tai Virsikirjasta jne. Miksi pitää…
Tässä yhteydessä en malta olla heti vastaamassa, että voisimmepa sanoa, että kiitos Jumalalle, että voimme ja saamme laulaa niin ylistystä Jumalalle kuin kerronnallisia lauluja.
Olen tehnyt henkilökohtaisesti ainakin suuntaa antavan eron ns. ylistyslaulujen ja hengellisten laulukirjojen tai virsikirjojen laulujen sisällöstä ja kohdentamisesta. Näen siten, että ylistys- ja palvontalauluissa korotetaan vain ja ainoastaan Jumalaa, Jeesusta Kristusta ja Pyhää Henkeä so. pyhää kolmiyhteistä Jumalaa. Ylistyslauluissa Jumala on kiitoksen ja ylistyksen kohde. Hän saa kaiken kunnian. Hän saa meidän kiitoksemme. Ylistys- ja palvontalaulun laulamme vain Jumalalle.
Mutta sitten ns. kerronnallisissa hengellisissä lauluissa on usein laulun runo puettu kertomusmuotoon, jossa kerrotaan vaikkapa henkilön kokemusta ja elämäntilannetta. Monet laulut ovat henkilökohtaisia todistuksia omasta kristillisestä vaelluksesta ja Jumalan muuttavasta vaikutuksesta ihmisen elämässä. Monet laulut kuvaavat hyvin ihmisen kaipuuta Jumalan puoleen.
Monet laulut vaikkapa Hengellisen laulukirjan lauluista voisivat olla meidänkin kokemuksiamme eletystä elämästä. Toki näissäkin lauluissa tuodaan kiitosta ja ylistystä Jumalalle, mutta ne ovat enemmänkin pieniä kertomuksia tai tarinoita ihmisen elämästä ja kokemuksesta tai kaipuusta Jumalan puoleen. Monissa lauluissa on myös rohkaiseva sanoma. Tällaiset kerronnalliset laulut me laulamme ja osoitamme pääosin itsellemme tai sille vieressä istuvalle ihmiselle. Vähäisempi määrä näissä ns. tavallisissa hengellisissä lauluissa on vain ja ainoastaan Jumalan ylistämistä ja kiittämistä sekä laulun kohdentamista vain Hänelle.
Tällaisen karkean eron tekisin ylistyslaulujen ja hengellisten kerronnallisten laulujen välillä. Henkilökohtaisesti pidän molemmista. Ja en millään tavalla nosta toista laulun- tai musiikinlajia toisen yläpuolelle. Haluan enemmänkin muistuttaa meitä siitä, että saako Jumala kuulla meidän ylistystämme ja palvontaamme niin kuin Hän meiltä odottaisi? Osoitammeko me Hänelle suoraan huultemme ja äänemme kautta kiitosta ja kunniaa?
Jotkut taas voivat kysyä, että onko meidän Jumala niin itsekeskeinen, että Hän haluaa meidän koko ajan kehuvan itseään? Kun näin kysytään, ei ymmärretä mistä ylistämisessä oikein on kysymys. Meillä on erittäin hyvät syyt ylistää ja palvoa Jumalaa. Ylistäminen nousee siitä, kun alamme ymmärtää, tai edes hieman aavistaa, millainen Jumala todellisuudessa on.
Jumala ei vaadi meiltä mitään enempää, kuin että annamme Jumalalle Hänen kunniansa ja jumalallisuutensa. Tämä tarkoittaa sitä, ettemme pidä Jumalaa voimattomana epäjumalana, vaan Jumalana, joka näkee, kuulee, armahtaa ja auttaa. Hän on elävä Jumala. Jumalan ylistämisessä on siis kysymys siitä, että näemme Jumalan – ja itsemme ja paikkamme Jumalan edessä oikein. Näemme Jumalan sellaisena kuin Hän todellisuudessa on.
Tämäkin tarvitsee sanoa ääneen: Jumala ei tarvitse meidän ylistystämme!
Me tarvitsemme sitä. Kun emme kiitä ja ylistä Jumalaa, se johtuu siitä, ettemme näe Häntä ja tilannettamme oikein. Syntinen ihminen ja syntiin taipuvainen armahdettu ihminen, joka ei kiitä ja ylistä Jumalaa anteeksiantamuksesta, armosta ja Hänen hyvyydestään, ei ymmärrä kuinka paljon hän sitä tarvitsee ja kuinka käsittämättömän suuri lahja se on, että Jumala antaa meille Kristuksen tähden kaikki meidän syntimme anteeksi.
Eikä tämä jää ainoastaan tähän. Me olemme saaneet syntimme anteeksi, menneet, nykyiset ja tulevat. Mutta me saamme periä myös valtakunnan, iankaikkisen Jumalan valtakunnan. Jo nyt meistä on tullut Jumalan valtakunnan kansalaisia. Me olemme jo nyt tämän mahtavan valtakunnan lupauksissa, voimassa ja mahdollisuuksissa kiinni. Ja tämän tulisi olla kiitoksen ja ylistyksen aihe meidän huulillamme päivittäin ja hetkittäin.
On hyvä ymmärtää, ja haluan sen tuoda myös selkeästi esille, että ylistäminen ja palvonta sekä Jumalan kunnioittaminen on paljon muutakin kuin laulamista tai rukoilemista. Se on kunnian antamista Jumalalle niin, että uskomme sen, mitä Hän on sanassaan meille sanonut ja ojentaudumme sen mukaan. Se on yksinkertaisesti elämän näkemistä oikein ja tosiasioiden tunnustamista Jumalasta ja itsestämme.
Jumalaa voi tietenkin ylistää myös laulamalla, mutta ylistäminen ei vaadi tiettyä tunnetilaa, laulutyyliä tai ylipäätään edes sitä, että laulamme. Jumalan ylistäminen on myös Jumalan sanan kuulemista ja uskomista. Raamattu on täynnä Jumalan ylistämistä. Ylistys on sitä palvontaa ja kunnioitusta, jota luotu antaa Luojalleen, maailmankaikkeuden kaikkivaltiaalle Herralle, uskovien rakkaalle Isälle.
Me ylistämme Jumalaa kiitollisin sydämin Hänen jumalallisista ominaisuuksistaan, Hänen laupiaasta mielenlaadustaan ja Hänen suurista hyvistä teoistaan meitä kohtaan sekä maallisessa että hengellisessä mielessä.
Ei Jumalan ylistäminen ole mikään tämän ajan ilmiö tai edes helluntailiikkeen tai karismaattisen liikkeen alullepanema virtaus tai suuntaus. Ylistystä on aina ollut. Se on Jumalan asettama järjestys ammoisista ajoista alkaen. Jumalan valtaistuimen edessä on käynnissä taukoamaton ylistys (Jes. 6:1-3; Ilm. 4:8-11).
Jumala on säätänyt, että meidän elämämme tulee tuoda Hänelle ylistystä ja kunniaa. Ylistys on todistus sekä taivaissa että maan päällä. Myös enkelit, taivaallinen sotajoukko, ylistää ja palvoo Jumalaa. Siksi myös meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi. (Ef. 1:12)
Kohottakaa ilohuuto Jumalalle, joka on meidän väkevyytemme! Nostakaa riemuhuuto Jaakobin Jumalalle! Virittäkää kiitoslaulu, lyökää rumpuja, soittakaa suloisesti lyyraa ja harppua. Puhaltakaa pasuunaan uudenkuun aikaan ja täydenkuun päivänä, juhlapäivämme kunniaksi. Sillä tämä on laki Israelille, Jaakobin Jumalan säädös. Hän asetti sen todistukseksi Joosefiin lähtiessään Egyptin maata vastaan. … (Ps. 81:2-5)
Iloitkoot ja riemuitkoot sinussa kaikki, jotka sinua etsivät. Ne, jotka rakastavat sinun valmistamaasi pelastusta, sanokoot aina: ”Herra on suuri!” (Ps. 40:17)
Kun pysähdyn pohtimaan edellä luettuja jakeita, voin huomata, ettei Jumalan ylistäminen ja palvominen ole vaihtoehto, vaan Jumalan säädös ja käsky niille, jotka haluavat syvempää hengellistä elämää.
Siksi haastan meitä jokaista tänään syvempään hengellisen elämän etsintään ja löytämiseen. Ja uskon, että pääsemme pidemmälle ja syvemmälle niin omassa kuin seurakunnan hengellisessä elämässä, kun me annamme Jumalalle ylistyksen ja kunnian joka Hänelle kuuluu.
Mielestäni meidän ei tule täyttää seurakunnan yhteisiä vähäisiä rukoushetkiämme sillä, että me vain kerromme Jumalalle ja pyydämme Jumalaa täyttämään meidän loputtomia tarpeitamme. Tätä teemme luettelemalla varsin pitkiä ”ostoslistarukouksia”, ikään kuin Jumala ei niitä jo tietäisi ja tuntisi. Jumala tietää tarkalleen mitä me tarvitsemme nyt ja tulevina päivinä.
Anomisella ja pyytämisellä on oma paikkansa, mutta näidenkin tulisi Raamatun mukaan tapahtua kiitoksen kautta. Jeesus usein puheissaan toisti, että älkää olko huolissanne ja älkää murehtiko ja älkää kantako huolta.
Etsikää ensimmäiseksi Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin Jumala tuo eteemme kaiken muun. (Matt. 6:33).
Kun olemme asettaneet elämämme oikeaan arvojärjestykseen, JUMALA ENSIKSI, Jumala tuo kaiken muun tarvitsemamme eteemme. Hän tietää täysin mitä me tarvitsemme! Meidän ei tarvitse eikä kannata tuoda uuteen päivään menneen eikä tulevien päivien huolia.
Esitän sinulle haasteen. Voisitko ajatella, että seuraavan yhden viikon aikana omassa rukouselämässäsi ainoastaan ylistät ja kiität Jumalaa? Osoitat Hänelle sanoin kunniaa ja palvontaa. Haaste sisältää myös sen, että jättäisit kaiken oppimasi oman ”ostoslistarukouksen” sivuun yhdeksi viikoksi. Sinun tehtävänäsi on vain kiittää ja ylistää Jumalaa.
Jos joku pyytää sinua muistamaan esirukouksissa tai rukoilemaan puolestaan, niin rukoile siten, että kiität Jumalaa tästä henkilöstä. Kiität Jumalaa siitä, että Hän on hyvä ja voimallinen sekä kykenee kaiken myös tämän henkilön kohdalla. Ja jos käy niin, että et osaakaan enää rukoilla, kun olet tottunut vain ja ainoastaan esittämään jatkuvia pyyntöjä ja loputtomia sekä pitkiä ”ostoslistarukouksia”, rukoile jonkun Psalmin sanoin.
Haaste on se, että Jumalan ylistyksen ja kiitoksen kautta osoitamme Jumalalle, että luotamme Häneen ja uskomme Hänen kaikkivoipaisuuteensa meidän elämässämme, mutta myös ystäviemme ja seurakuntamme elämässä. Me uskomme, että Hän kykenee antamaan meille kaiken tarvitsemamme, sillä Hän tietää. Pohdi sitten viikon päästä, miten olet kokenut omassa elämässäsi Jumalan läsnäoloa ja siunausta.
Kertauksena vielä siitä, mistä olen koettanut ajatuksia jakaa. Kun ylistämme Jumalaa, me keskitymme siihen, mitä Hän on itsessään. Sielumme katsoo Jumalaa täynnä hämmästystä ja ihailua liikuttuen Hänen valtasuuruudestaan, viisaudestaan ja armostaan. Tällainen ylistys johtaa usein suuren Jumalan palvomiseen. On hyvä ymmärtää, että Jumalan rukoileminen ja Hänen ylistämisensä sekä palvomisensa ovat kaksi eri asiaa. Rukoilemme Jumalaa saadaksemme, mutta me ylistämme ja palvomme Häntä antaaksemme – antaaksemme Hänelle kiitoksen, ylistyksen ja kunnian.
