Marko Kaikula:
Jumalan pyhyys lienee kaikkein vaikeimmin ymmärrettävissä oleva Jumalan ominaisuus. Osittaisena syynä siihen on se, että ihmisellä ei ole tätä ominaisuutta. Me olemme luotuja olentoja ja meillä on monia samoja ominaisuuksia kuin Jumalalla, tosin pienemmässä määrässä. Niihin kuuluvat esimerkiksi rakkaus, armollisuus ja uskollisuus. Mutta eräät Jumalan ominaisuuksista ovat sellaisia, joita ihmisellä ei ole: kaikkialla läsnä oleminen, kaikkitietävyys, kaikkivaltius ja pyhyys. Jumalan pyhyys erottaa Hänet kaikista muista. Jumalan pyhyydessä on kyse enemmästä kuin Hänen täydellisestä puhtaudestaan; se on osa Hänen maailman ulkopuolella olemistaan. Jumalan pyhyyteen verhoutuu Hänen mahtavuutensa ja sen kautta meille avautuu ikkuna Hänen majesteettisuuteensa. Jumalan pyhyys näyttäytyy majesteettisena, varmasti osittain pelottavana, mutta myös velvoittavana.
Monelle meistä on tullut tutuksi kysymys: ”Onko mikään enää pyhää?”. Näin kuulee joskus kysyttävän. Uskoakseni tätä kysymystä on kyselty ja pohdittu läpi historian. Tästä huolimatta tuntuu, että pyhään liittyy edelleen monia kysymyksiä, ja toisaalta monia sisältömerkityksiä, joihin ei ole löydetty selkeää tai yksiselitteistä vastausta. Yhdestä asiasta olen täysin varma mikä ainakin on pyhää! Raamatussa useassa kohdin ilmaistaan Jumalan olevan Pyhä.
Psalmin (99:9) kirjoittaja runoilee, että ”Ylistäkää Herraa, meidän Jumalaamme, kumartukaa hänen pyhää vuortaan kohden! Herra, meidän Jumalamme, on pyhä”.
Lisäksi toisaalla Psalmissa (71:22) kirjoitetaan, että Jumala on Israelin Pyhä. Mutta Raamatun sanassa emme jää vain toisten ihmisten antamien toteamusten varaan. Nimittäin Raamatussa useasti itse Jumala sanoo olevansa Pyhä: ”Olkaa pyhät, sillä minä, Herra teidän Jumalanne, olen pyhä” (3. Moos. 19:3).
Huomasitko hetki sitten, että on olemassa sekä Herran pyhä vuori että pyhä Jumala. Psalmin tekstikohdan mukaan voimme ymmärtää, että on jokin asia ja paikka, joka on muusta erillään, ja jolle on annettu erityisasema uskonnollisessa ajattelussa ja käyttäytymisessä. Pyhä on siis jotakin Jumalalle erotettua tai Jumalalle kuuluvaa. Tässä yhteydessä Herran vuoren nimittäminen pyhäksi ilmaisee suhteen johonkin erityisen arvokkaaseen.
Jumala oli valinnut Israelin kansan omaksi kansakseen, jonka pyhä temppeli rakennettiin kuningas Salomon aikana Jerusalemin temppelivuorelle; Raamatussa puhutaan usein Siionin vuoresta. Myöhemmin Jumalansa hylännyt kansa joutui kokemaan babylonialaisten valloituksen, jolloin Jerusalem temppeleineen tuhottiin vuonna 586 eKr. Israelin kansalle vuori oli samalla Jumalan maanpäällisen valtakunnan vertauskuva.
Psalmin 68 kirjoittaja kyselee: ”Miksi te, korkeat vuoret, katsotte karsaasti sitä vuorta, jonka Jumala on halunnut asuinpaikakseen?” (Ps. 68:16). Vuorella oli paikka, jossa Jumala puhui palvelijoilleen. Lisäksi Jumalan valtakuntaa on verrattu ja verrataan usein vuoreksi. Miksi tällainen vuoren teema tai näkökulma nostetaan esille Jumalan yhteydessä tai puhuttaessa pyhän Jumalan asuinsijasta? Ehkäpä siksi, että siinä korkeudessa, jossa Jumala asuu, ihmiseltä loppuu ilma so. happi, ja se kirkkaus, joka Hänestä loistaa, sokaisee syntisen silmät ja lopulta tuhoaa hänet. Sen tähden Jumala valitsi suuressa rakkaudessaan paikan, jossa Hänen läsnäolonsa ei hävittänyt syntistä. Se oli Hänen siunaavan läsnäolonsa paikka. Tämä läsnäolo oli kuitenkin salattua, pilveen kätkettyä.
Vaikka Jumala ei mahdu taivasten taivaisiin eikä asu ihmisten tekemissä taloissa, silti Hän oli luvannut, että Hänet voidaan kohdata Siionin vuorella. Tälle pyhälle Siionin vuorelle mekin saamme tänään Kristuksen Jeesuksen ristin työn kautta ja armosta nostaa katseemme, ja varmuudella tietää, että Jumala kuulee meitä ja tahtoo antaa apunsa meille.
Kuka tahansa kohtaa Jumalan pyhyyden, kauhistuu. Jumalan pyhyyden so. puhtauden edessä näkyy ihmisen sisimmän likaisuus. Siinä myös tajuaa, ettei millään voi muuttaa itseään Jumalan tahdon mukaiseksi. Mahdollisesti muistat millaisen kokemuksen profeetta Jesaja koki Jumalan pyhyyden äärellä:
Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin (Jes. 6:5).
Jesajalle paljastuivat hänen syntinsä ja niistä ensimmäisinä hänen puheensa. Hän koki, että hänen huulensa olivat saastaiset, eikä hän kyennyt puhdistamaan niitä. Hän käsitti hukkuvansa. Hän tarvitsi apua. Jesajan kokemuksen osalta voisin ajatella, että ennen hänen kokemustaan Jumalan pyhyydestä, hän oli todennäköisesti ollut aika lailla tavallinen juutalainen mies. Oletan, että hän osallistui jumalanpalvelukseen temppelissä. Lisäksi oletan, että Jesaja piti itseään hyvänä israelilaisena ja noudatti Mooseksen lakia kuuliaisesti; ainakin ulkoisesti. Inhimillisesti katsoen, voisin ajatella, että Jesaja katsoi ympärilleen muita aikansa maamiehiään ja ajatteli voivansa hyvin. Hän saattoi jopa katsoa profeetta Jeremiaa ja Hooseaa, jotka olivat hänen aikalaisiaan noihin aikoihin, ja tuntea, että hänellä menee aivan hyvin. Saatamme jopa sanoa Jesajasta, että hän oli Jumalan mielen mukainen mies.
Mutta nyt kun hän menee temppeliin, hän näkee Jumalan valtaistuimella ja ymmärtää, että Jumala on Pyhä Jumala. Pyhän Jumalan edessä Jesaja näkee itsensä sellaisena kuin hän todella on. Hän näkee itsensä syntisenä ja syyllisenä ihmisenä Jumalan edessä. Kun Jesaja vertasi kirjaimellisesti itseään Jumalan ehdottomaan pyhyyteen, hän huomasi olevan epäonnistunut. Mutta kiitos Jumalalle, Jesajan ei tarvinnut jäädä synnin kahleisiin, vaan hän sai kokea täydellisen sovituksen: ”…sinun syyllisyytesi on poissa, ja syntisi sovitettu” (Jes. 6:7b).
Tänä päivänä monien kirkkojen ja seurakuntien jäsenten ongelmana on se, että ihmiset seuraavat ikään kuin Jesajan lailla ”jumalanpalvelusta” aivan liian kaukana. He voivat suorittaa ulkoisesti pyhiä rituaaleja ja ”jumalanpalvelusta”, mutta tekevät sen heille turvallisen välimatkan päästä. Heiltä puuttuu aito kokemus Jumalan todellisesta läsnäolosta heidän elämässään ja sydämessään. He eivät ole päässeet lähelle Herraa Jeesusta Kristusta eivätkä näe itseään sellaisena kuin he todellisuudessa ovat. Tällaisille ihmisille, niin kuin meillekin, kuuluvat evankelista Johanneksen paljastavat, mutta myös vapauttavat sanat:
Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. … Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. (1. Joh. 1:8, 10)
Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. … Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1. Joh. 1: 7, 9)
Luin hiljattain hätkähdyttävän tapauksen, jossa kirjoitettiin tunnetun saarnaaja Dwight L. Moodyn ensimmäisestä Yhdysvaltain kokouskampanjasta Philadelphian kaupungissa. Eräs mies tuli Moodyn luokse rukouspalvelun aikana, ja toivoi saavansa riittäväsi ”uskontoa” loppuelämän ajaksi. Mies ajatteli, ettei enää tämän jälkeen tarvitsisi käydä jumalanpalveluksissa tai millään tavalla harjoittaa hengellistä elämää. Moody kysyi mieheltä, ”että söitkö tänä aamuna tarpeeksi aamiaista, jottei enää koko loppuelämän aikana tarvitse syödä mitään?”. Mies vastasi: ”En tietenkään!”. Tähän Moody vastasi: ”No, sinäkään et saa tarpeeksi ”uskontoa” tässä kokouksessa joka kestäisi loppuelämäsi!”.
Mitä tällä haluan sanoa? Monet ihmiset tänäkin päivänä luulevat, että jokin rituaali tai hyvä tapa riittää Jumalalle ”jumalanpalvelukseksi”. Jotkut aivan vilpittömästi ajattelevat, että Jumalalle riittää, että kerran tai kahdesti vuodessa käy kirkossa tai seurakunnassa. Monet luulevat, että ”uskonto” tai ”uskonnollinen harjoitus” riittää Jumalalle. Hyvä lukija, me emme saa yhdessä tai kahdessa emmekä kolmannessakaan kerrassa riittävästi ”uskontoa” tai ”jumalanpalvelusta”, joka riittäisi loppuelämäksi. Itse asiassa voiko selvemmin sanoa kuin näin: Uskonto tappaa, mutta Jumalan Henki uudestisynnyttää ja pelastaa sekä tekee eläväksi.
Me vaellamme Jumalan sanan valossa. Tämän valon kautta näemme itsemme sellaisina kuin todella olemme. Kun näemme itsemme sellaisina kuin todella olemme, näemme parannuskeinon itseämme varten; aivan niin kuin Jesaja näki. Jumala on valo, ja meidän on päästävä Herramme läsnäoloon. Ja ainoa tapa, jolla voimme päästä Jumalan läsnäoloon, on etsiä Jumalan läsnäoloa ja viettää aikaa Jumalan Sanan äärellä. Ja Jumalan Sana paljastaa, että Jumala on Pyhä Jumala, ja meidän on syytä puhdistautua Hänen pyhyytensä edessä.