Marko Kaikula: 

Kirjoitan joitakin ajatuksia esille hyvin tutusta Raamatun kohdasta. Meille tutussa Raamatun jakeessa kirjoitetaan, että ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy” (Hepr. 11:1; RK2012). Uusi testamentti 2020 kääntää saman jakeen seuraavasti:

Uskolle totta on se, mitä toivotaan, ja näkymätön on sille näkyvää.

Me kristityt puhumme usein uskosta. Voisin sanoa, että jokaisessa kristillisen seurakunnan kokoontumisessa tulee usko sanana esille tavalla ja toisella. Usko sanana tulee esille puheenvuoroissa, saarnoissa, lauluissa ja rukouksissa. Me ymmärrämme, että uskolla on keskeinen tehtävä ja merkitys kristityn elämässä. Eikä uskon merkitys jää vain kristillisten asioiden sisälle, vaan uskolla on laajempi merkitys.

Me uskomme esimerkiksi lääkkeen parantavaan vaikutukseen tai laskuvarjon luotettavaan toimintaan hypätessämme lentokoneesta. Uskoa on tarvittu, jotta ylipäätänsä mitään olisi voitu tehdä. Paraneminen ja hypyt olisivat jääneet toteutumatta ilman uskoa.

Lisäksi, kun me keskustelemme toisen ihmisten kanssa, saatamme sanoa aiheesta riippuen, että minä uskon sinua. Tällöin me käytämme uskon ilmaisua kahdella tavalla. Ensimmäiseksi, kun sanomme, että minä uskon, sillä usein tarkoitamme sitä, ettemme tiedä jostakin asiasta mitään. Puhumme siis luulosta tai uskomuksesta tai epämääräisestä so. ei täsmällisestä tiedosta. Voisimme puhua siis osittaisesta tiedosta. Toiseksi, kun sanomme, että minä uskon sinuun tai uskon sinua, vastakohdaksi ei muodostu tieto tai tiedon puute, vaan luottamus ja epäluottamus.

Tässä yhteydessä voisimme puhua luottamuksesta, joka ilmenee kokonaisvaltaisena asennoitumisena tai suuntautumisena toiseen ihmiseen. Kysymykseen tulee myös yhteys ja tunteminen. Luottavaan vuoropuheluun kuuluu edelleen kysymys tiedosta. Ja edelleen kysymys tiedosta saa ulottuvuuden onko se totta ja varmaa; voidaanko tietoa pitää totena. Yhteenvetona voimme sanoa, että itse asiassa ilman mitään uskoa olisi vaikeaa elää arjessa. Se olisi täysin mahdotonta.

Uskoa tarvitaan monenlaisissa tilanteissa joka ikinen päivä. Kaikilla ihmisillä on uskoa. Uskoa ihmisiin, uskoa ihmisten suunnittelemiin laitteisiin ja järjestelmiin. Ilman uskoa arkemme, todellisuutemme tai elämämme ei onnistuisi.

Raamatussa uskosta puhutaan tuhansin eri tavoin. Lähinnä siellä annetaan esimerkkejä siitä, miten usko ilmenee eri tilanteissa.

Heprealaiskirjeessä on suuri joukko kertomuksia Vanhan liiton ihmisistä ja heidän uskostaan. Usko on yksi avainsanoista Heprealaiskirjeessä. Usko sanana esiintyy 33 kertaa 31 jakeessa. Johdannainen sana uskollisuus esiintyy kuusi (6) kertaa kuudessa (6) jakeessa.

Suomenkielisen usko -sanan taustalla on kreikan sana pisteuo (verbi). Raamatun opetuksen mukaan usko (kr. pistis) tarkoittaa vankkaa taivuttelua. Sillä viitataan vakaumukseen, joka saadaan kuulemisen perusteella. Sanatarkasti käytettynä sana usko (pistis) tarkoittaa, että voimme sanoa omistavamme uskoa vasta sitten, kun jokin kuulemamme on saanut meidät täysin vakuuttuneiksi kyseisestä asiasta.

Nyt takaisin tekstiin, joka sanoo: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy”. Heprealaiskirjeen teksti vie meidät arjen uskosta syvemmälle tasolle. Sanat puhuvat meille hengellisestä tasosta, jota ei voi ihmissilmin nähdä. Mutta uskon silmillä näkeminen onnistuu. Usko mahdollistaa ymmärryksen siitä, mistä kaikki on tullut, mihin kaikki on menossa ja kuka on kaiken takana. Uskossa yhdistyvät syvä varmuus ja toiveikas odotus. Se on luottamusta Jumalaan Hänen uskollisuutensa perusteella. Se on toivorikasta odotusta Hänen lupauksiensa täyttymisestä. Se on Jumalan vaikuttamaa ja kohdistuu Jumalan tahdon mukaisiin asioihin.

Tässä tekstissä annetaan ymmärtää, että joka uskoo, näkee jo hengellisessä todellisuudessa sen, mikä ei ole vielä tullut todeksi näkyvässä maailmassa. Uskon lähtökohta on se, että ihminen uskoo Jumalan olevan se, joka Hän sanoo olevansa. Tästä uskosta seuraa, että ihminen uskoo Jumalan lupauksiin. Todellisen uskon tunnistaa siitä, että ihminen uskoo Jumalan tekevän niin kuin Hän sanoo, vaikkei vielä näekään todisteita.

Tämä ajattelutapa on täysin ristiriidassa modernin tieteen kanssa. Nimittäin tiede tai tieteellinen ajattelutapa katsoo asiaa aivan eri näkökulmasta käsin. Nostan kolme näkökulmaa esille.

• Ensimmäiseksi tiede sanoo, että usko on järjenvastaista, koska se pitää kiinni yliluonnollisesta ja väittää, ettei ihmisen havaittavissa oleva maailma ole koko todellisuus.
• Toiseksi tiede sanoo, että usko on järjenvastaista, koska sen kohdetta ei voida nykyisten tieteen hyväksymin menetelmin osoittaa todeksi eikä epätodeksi.
• Kolmanneksi tiede sanoo, että usko on järjenvastaista, koska se sotii ihmisen eettistä itsemääräysvaltaa vastaan ja tekee ihmisen riippuvaiseksi auktoriteetista.

Se, ettei Jumalaa voi nähdä, ei todista yhtään mitään. Jumala on aistiemme ulottumattomissa kuten tietyt äänet ja valonsäteet.

Raamatun teksti tuo selkeästi esille, että todellisen Jumalan vaikuttaman uskon tunnistaa siitä, että ihminen uskoo Jumalan tekevän niin kuin Hän sanoo, vaikkei vielä näekään todisteita. ”Ilman uskoa ei kukaan ole kuitenkaan Jumalalle mieluinen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, on uskottava, että Jumala on olemassa ja palkitsee aikanaan ne, jotka etsivät häntä.” (Hepr. 11:6; UT2020). Olennaista tässä on nähdä, mihin usko suuntautuu eli mihin uskotaan.

”Mihin uskot?”, on ”tuhannen taalan” kysymys.

Jokainen ihminen uskoo johonkin. Esimerkiksi islamin uskoa harjoittava panee uskonsa Koraaniin ja Muhammediin, luonnonuskoinen palvoo toteemipaalua tai kiviä, filosofi uskoo omiin ideoihinsa tai järkeilyynsä, materialisti uskoo rahan voimaan, ateisti uskoo pelkästään tämänpuoleiseen elämään ja joku uskoo pelastuvansa omilla hyvillä töillään.

Mikä näille edellä oleville tapauksille on yhteistä? 

Se, ettei mikään näistä uskoista tai uskomuksista voi pelastaa ihmisen sielua. Uskon kohde on yksinkertaisesti väärä. Ihminen ei voi pelastaa ihmistä. Eloton materia tai jumala ei voi pelastaa ketään. Vain ja ainoastaan Jeesus Kristus voi ihmisen so. meidät pelastaa. Yksinomaan Jeesus Kristus voi meidät pelastaa: ”Kukaan muu ei pysty meitä pelastamaan. Taivaan alla ei ole mitään muuta nimeä, joka pelastaa.” (Apt. 4:12; UT2020).

Me emme usko siksi, että meidän järkemme on pakottanut meidät siihen. Vaan me uskomme, koska Jumalan iankaikkinen Sana on lahjoittanut meille uskon. ”Usko tulee kuulemisesta, ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta”, kirjoittaa Paavali Roomalaiskirjeessä (10:17). Tai niin kuin UT2020 kirjoittaa:

Usko perustuu siihen, mitä olemme kuulleet, ja me olemme kuulleet, mitä Kristus sanoo.

Kun palaamme takaisin Heprealaiskirjeen 11 luvun ensimmäiseen jakeeseen, voimme kysyä, mitä tuo jae todella tarkoittaa? Tekeekö meidän suomenkielinen käännöksemme oikeutusta tässä jakeessa? Jakeesta ikään kuin hypähtää esille näkökulma, että minulla itselläni olisi joku osuus tässä uskon tai uskomisen asiassa. Minulla pitäisi olla luottamusta lujasti siihen mitä toivon. Minun pitäisi varmistua tai ojentautua sen mukaan mitä ei näy. Minun pitää luottaa. Minulla pitää olla varmuutta. Emmekö kovin helposti tunnista tätä vaatimuksena? Vaatimuksena tehdä jotakin? 

Tässä kohdin voin itseltäni kysyä, löydänkö itsestäni tällaista lujaa luottamusta tai varmuutta? Uskallan sanoa, että itsestäni yksinään en löydä.

Miten on suuntautuminen näkymättömien asioiden suhteen? Uskallan sanoa, että itsestäni yksinään tämäkään ei toteudu.

Nyt tulemme jakeen ymmärtämisen ytimeen! Vaatiiko Raamattu meiltä uskoa, joka on lujaa luottamista ja varmuutta so. ojentautumista? Pitäisikö meidän jotenkin luoda tai kasvattaa itsellemme tällainen usko? 

Ei, ja vielä kerran ei!

Me luimme jo, että ”usko tulee kuulemisesta, ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta”, (Room. 10:17). Tässä se on. Muuta ei tarvita. Jumala antaa so. lahjoittaa uskon. Tässä ei ole meidän omaa osuuttamme yhtään. Se on täysin Jumalan työtä. Hän antaa meille uskon, jolla me uskomme. Se on Hänen uskoaan. Usko on siis Jumalan teko meissä ja usko kohdistuu Kristukseen, jonka Jumala on lähettänyt meille pelastajaksi.

Takaisin tekstiin. Tekstissä esiintyvä sana luottamus (kr. hypostasis) tarkoittaa sananmukaisesti alla seisomista. Tässä yhteydessä se tarkoittaa sitä, että usko on sellaista todellisuutta, joka ikään kuin lepää vahvana meidän jalkojemme alla. Se on vahva perustus. Tämä luottaminen on sen laatuista, jonka avulla kykenemme seisomaan minkä tahansa alla, kestämään tai suoriutumaan mistä tahansa. Se on näkymätöntä todellisuutta, mutta se on jopa todellisempaa kuin tämä näkyvä maailma. Se on todellisuutta, josta kaikki riippuu. Jeesus Kristus heijastaa Jumalan todellisuutta.

Raamatun pohjalta voimme lisäksi ymmärtää, että me voimme kasvaa Jumalan antamassa uskossa. Hyvä lukija, saatat muistaa, että opetuslapsetkin pyysivät Jeesukselta lisää uskoa (Luuk. 17:5). Jeesus ei kuitenkaan vastannut opetuslasten pyyntöön myöntävästi, että he tarvitsisivat lisää uskoa. Jeesus tarjosi ongelmaan toisenlaisen ratkaisun. Uskon heikkous tai puute ei ollut opetuslasten ensisijainen ongelma. Ongelma oli toinen. Ratkaisu löytyy siitä, mikä tai kuka on uskon kohde. Tähänkin olen jo tänään viitannut. Uskon voiman salaisuus on uskon kohteessa, siinä minkä varaan ihminen uskonsa laittaa. On tärkeämpää uskoa suureen Jumalaan kuin omistaa suuri usko. Tätä Jeesus teroitti myös opetuslapsille ja seuraajilleen.

Usko ei pohjimmiltaan ole meidän omaa lujaa luottamustamme, eikä meidän omaa varmuuttamme tai ojentautumistamme. Vaan se on Jumalan todellisuuden paljastumista ihmisen sydämelle ja lihalle, joka luonnostaan vihaa Jumalaa.

Toinen sana, jonka voimme tekstistä tässä yhteydessä nostaa lyhyesti esille on, varmuus (kr. elegchos), joka tarkoittaa varmuutta, todistusaineistoa. Sana varmuus on lainopillinen termi, ja sitä käytettiin kuvaamaan henkilöä, joka oli syytettynä oikeudessa ja todettu syylliseksi todistusaineiston pohjalta. Tässä tekstiyhteydessä sana varmuus tarkoittaa sitä, että Jumalan antama ja vaikuttama usko antaa meille täyden varmuuden, tekee meidät täysin vakuuttuneiksi jostakin asiasta. Usko perustuu vankkaan todistusaineistoon ja se antaa ehdottoman varmuuden so. täyden luottamuksen.

Kysymyksessä ei tekstin jakeen mukaan ole myöskään vain jostakin epämääräisestä tai salaperäisistä asioista, joita ei vielä nähdä. Kysymyksessä on todelliset asiat, joista Jumala on puhunut. Siinä on kysymys niistä määrätyistä todellisuuksista, jotka Hän on paljastanut meille meidän kuunnellessamme. Kysymys on niistä paikkansapitävistä totuuksista, jotka Hän on täyttänyt ja jotka Hän vielä tulee täyttämään. Jumala tekee aina sen, mitä Hän sanoo, ja kertoo aina sen, mitä Hän tekee.

Emme elä siis Kristukseen Jeesukseen uskovina minkäänlaisessa uskonnollisessa toiveajattelussa. Tämä on aitoa. Tämä on totta. Jumalan antama ja vaikuttama usko avaa ihmisen koko tietoisuuden Jumalan näkymättömälle maailmalle.

Usko tekee meistä hengellisiä ihmisiä. Ei enää pelkästään ruumiillisia ja sielullisia ihmisiä. Vaan myös sen, että Hengen todellisuus alkaa tulla osaksi kaikkea meidän elämäämme uskon kautta. Elävä, Jumalan vaikuttama usko, auttaa meitä näkemään sen todellisuuden, mitä on luvattu, ja lisäksi se antaa meille varmuutta vastaanottaa tuo todellisuus jo ennen kuin olemme saaneet kokea sen. Voisimme kääntää Heprealaiskirjeen 11 luvun ensimmäisen (1) jakeen myös ajatuksella: ”Usko on toivotun todellisuutta ja näkymättömän paljastumista.” 

Elävä usko vaikuttaa siihen, kuinka elämme. Se määrittelee valintamme ja tekomme sekä luo pohjan koko elämämme suunnalle. Elävä usko on se, mikä erottaa Heprealaiskirjeen luvun 11 sankarit epäuskoisista aikalaisistaan. Elävä usko ei pysy salassa. Se näkyy ja kuuluu! Jumala tietää saattavansa loppuun kaiken lupaamansa, ja Hän näkee jo, mitä on luvannut. Kun pysymme kiinni Jumalassa ja otamme vastaan Hänen antamansa uskon lahjan, saamme olla osallisia Hänen varmuudestaan ja näystään. Uskon kautta jaamme Hänen varmuutensa siitä, että lupaus toteutuu, ja saamme Hänen näkökykynsä, jotta tunnistamme lupauksen todellisuuden. Jumala on varannut meitä varten jotakin parempaa.

Vaikka tässä ajassa menettäisimme kaiken, Jumala on varannut sinua ja minua varten vielä jotakin parempaa. Minä tahdon tehdä kaikkeni sen eteen, että pysyn kiinni tässä Jumalan varmassa lupauksessa. Tahdothan sinä tehdä samoin?