Mikael Lappalainen:
Erään seurakunnan jäsen tuli kerran pastorinsa luokse ja totesi lopullisesti lähtevänsä pois seurakunnasta, koska hän ei kerta kaikkiaan uskonut enää kristillisiin juttuihin, ja meni pois. Sitä, tuliko vertauksen poislähtijä ehkä takaisin, ei tiedetä. Samanlaisia lopullisia päätöksiä on kuultu kristillisissä seurakunnissa aina silloin tällöin viimeisen 2000 kristillisen historian vuoden ajan. Mielenkiintoista on se, mikä on tällaisten radikaalien mielenmuutosten takana, ja kuinka kristillistä uskoaan tunnustavat henkilöt kääntyvät lopullisella päätöksellään epäilevän antiuskoisiksi. On selvää, että taustalla voi olla hyvin monia eri syitä ja tilanteita. Onko niin, että henkilöt jotka eivät usko enää kerran uskomaansa totuutta, ovat kuin harhailemaan joutuneet ja turvallisen laumansa kadottaneet lampaat? On tärkeää kaikille meille tarkastella asiaa Raamatun sanan ilmoituksen pohjalta.
Tämän ajan ilmiöihin kuuluu se, että yhä useammin voimme lukea siitä, kuinka kristillisen uskon eri opinkappaleita aletaan kyseenalaistamaan tutkimuksellisista syistä. Jopa perustavanlaatuisia Raamatun ilmoituksen mukaisia oppeja on alettu tutkimaan uudelleen ja epäilemään niiden oikeaoppisuutta. Kuitenkin Raamattu ilmoittaa itse, kuinka kristillinen Raamatun sanoma voidaan ottaa vastaan ainoastaan uskomalla se kokonaisuudessaan henkilökohtaisesti todeksi. Kyse on toisin sanoen hengellisestä ja yliluonnollisesta asiasta, joka meille lahjoitetaan vastaanotettavaksi luotettavalta Jumalalta, kyse on uskosta.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus varoittaa meitä valheen viettelevästä voimasta (Joh. 8:44-45). Ihmissielun vihollinen, Saatana, on kaiken valheen keksijä. Samassa Raamatun kohdassa Jeesus kutsuu puolestaan itseään totuuden edustajaksi. Me ihmiset olemme näiden kahden vallan tiedotuskampanjoinnin keskellä, halusimme tai emme. On peräti tyrmistyttävää, että sielujemme vihollinen tarjoaa myöskin itseasiassa uskoa petoksen välikappaleeksi; nimittäin uskoa valheeseen. Onkin olemassa sanonta, että me kaikki uskomme johonkin, kyse on vain siitä uskommeko luotettavaan ja hyvään Jumalan totuuteen vaiko ehkä johonkin muuhun?
Johanneksen pienoisevankeliumi osoittaa kuinka meidän uskon tulee perustua ja kohdistua Jeesukseen Kristukseen (Joh. 3:16). Apostoli Paavalin mukaan usko on luja luottamus (Hepr. 11:1). Luottamusta luotettavaan ja hyvään Jumalaan. Kristillisen uskon ei pidä siis kohdistua mihinkään muuhun, ei ihmisiin, ei organisaatioihin, ei ideologiaan, ei omaan itseemme. On mielenkiintoista kuinka me ihmiset silti olemme taipuvaisia niin helposti laittamaan uskomme juuri johonkin edellä mainittuihin asioihin. Meidän sisäiset ja useasti salaiset motiivimme voivat olla myös joko oikealla pohjalla tai väärällä pohjalla. Koska meidän uskomme tulee perustua Kristukseen, sen tulee perustua silloin myöskin Raamatun kirjoitettuun sanaan.
Yksi eräs tärkeimmistä elämän kysymyksistä on se, mihin me olemme matkalla. Kysymykseen on etsitty vastausta tuhansien vuosien ajan. Kuitenkin vastaus on löydettävissä hyvän Kristuksen iankaikkisessa sanassa, meille kaikille. Ihminen, joka ajautuu eksyneeksi lampaaksi, on itseasiassa myös matkalla johonkin. Joko itse tiedostaen suuntansa tai sitä tiedostamattaan. Jos ihminen ajautuu pois hyvän Kristuksen luota, kysymys kuuluukin silloin, mihin on silloin matkalla, kenen luo on matkalla? Ihminen, joka menee pois, joutuu myöskin luopumaan aina jostakin mitä on ennen ollut, ja ottamaan vastaan tilalle jotakin muuta. Mitä se vastaanotettava on? Mihin se kaikki on viemässä? Kuka tai mikä odottaa matkan päässä?
Raamatun ehkä hienoimpiin vertauksiin kuuluu Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta (Luuk. 15:11-32). On koskettavaa lukea, kuinka tuhlaajapoika ymmärtää tulleensa petetyksi sillä tiellä mitä hän on kulkenut. Hän tekee parannuksen ja palaa Isän kotiin joka on luotettava ja hyvä. Isän kodissa on myös hyvä päämäärä ja suunta. Isän kodissa tarjotaan myös pojan asemaa, joka tuntuu hyvältä ja kuninkaalliselta. Tuhlaajapojan lopullinen kotoa poismeneminen päättyi takaisintuloon. Kuka oli kaiken takana?
Kuulin kerran erään uskosta luopumiskertomuksen. Siinäkin lähdettiin lopullisesti pois. Kysyin, kuinka monta vuotta luopumusta oli? Vastaus oli, aamupäivästä iltapäivään. Enempään ei pystytty. Hyvä Paimen Galileasta kun sulatti rakkaudellaan takaisin.
